Maailmanlopusta jäätelötaivaaseen

Tunnelma oli apokalyptinen: ajoin Drive Inn-ramppia syvälle Meilahden sairaalakompleksin uumeniin, missä ufomaiseksi kyhätyssä teltassa suojapukuinen hoitaja työnsi puikon sieraimeeni. Kyynelkanava aukesi, mutta lohduttauduin, että hammaslääkärissä ja gynekologilla on paljon kauheampaa. Kotimatkalla raekuuro moukaroi auton peltejä niin, että uskoin maailmanlopun tulleen. Tässä suljetussa yhteiskunnassa, oudossa maailmantilanteessa se nyt tapahtuu, ajattelin, mutta selvisin kolhuitta kotiin.

Onneksi langan toisessa päässä oleva hoitaja osasi puhua selkokielellä ja rakentavasti alkavan paniikkini taltuttaen.

Testin tulos tuli parissa päivässä ja se sai polvet notkahtamaan: covid-19 positiivinen. Onneksi langan toisessa päässä oleva hoitaja osasi puhua selkokielellä ja rakentavasti alkavan paniikkini taltuttaen. Oireeni olivat ”lievät”, koska eivät vieneet sairaalaan, mutta en toivo niitä silti kenellekään (no ehkä parille valtionjohtajalle nimiä mainitsematta). Raivoisan nuhan, lievän kuumeilun, vähäisen yskän ja totaalisen väsymyksen lisäksi verestävä silmä – näytin Hannibal Lecteriltä! – , hajuaistin menetys ja makuaistin heikkeneminen, sekä inhottava painon tunne rinnan päällä; kuin tankkeri olisi jyrännyt eestaas ylitseni. Niitä ihmetellessäni ja tv-uutisia katsoessani tunsin sairastavani ruttoa.

Ihme kyllä nukuin hyvin. Tosin illalla pelkäsin sulkea silmät, koska olin jo menettänyt kaksi aistia ja pimeys lisäsi tunnetta, etten ollut kunnolla olemassa. Tein kokeita: nuuhkin kahvipapuja ja myskiöljyä ja tungin nenääni tiikeribalsamia rukoillen, että sen tavallisesti vahva aromi läpäisisi seulani. Yritin pitää loitolla ajatuksen, että mitä jos hajuaisti olisi lopullisesti mennyttä… Tulisin kaipaamaan jopa hien, pakokaasujen ja kanankakan löyhkää, koska ne olivat merkkejä elämästä. Lähes päivittäin tulevat puhelut lääkäreiltä ja hoitajilta kannattelivat pahimpien pelkojen yli. He vakuuttivat, että oudot oireet aistideprivaatiota myöten olivat koronan kohdalla tavallisia.

Tuntui hassulta lukea muistokirjoituksen kaltaista lohtuvärssyä samalla, kun katsoi Netflixin sarjaa ja testasi makuaistia mandariineilla.

Kerroin kaikille, että olen saanut taudin. Reaktiot olivat pääsääntöisesti kauhistuneita ja myötätunnon ilmaukset dramaattisia. Päästyäni pahimman yli se rupesi tuntumaan hassulta. Lukea muistokirjoituksen kaltaista lohtuvärssyä samalla, kun katsoi Netflixin sarjaa ja testasi makuaistia mandariineilla. Kuolemankauhu oli kuitenkin vain käväissyt mielessä ja huoli läheisistä, varsinkin samoja aerosoleja hengittäneistä perheenjäsenistä suurempi kuin oma tuska. Ihme ja onni kyllä, he vaikuttavat selvinneen seurastani kuivin jaloin.

Oloni oli varmaan samankaltainen kuin vieroituksesta ihmisten ilmoille tulleella addiktilla sillä erotuksella, että ihmisiä ei ollut.

Vihdoin kahden oireettoman päivän jälkeen kahden viikon eristys purettiin, ja pääsin vetämään itsekin tennarit jalkaan. Pistin nenäni ulos kuin talvikolossaan lymynnyt myyrä, lähdin tallustelemaan kohti kauppaa ja näin omin silmin sen, mitä uutiskuvat olivat välittäneet: lähes aution kaupungin. Tajusin, että veisi aikaa päästä tämänkin todellisuuden kanssa tasapainoon, olinhan vasta toipumassa korona-poikkeustilastani. Oloni oli varmaan samankaltainen kuin vieroituksesta ihmisten ilmoille tulleella addiktilla sillä erotuksella, että ihmisiä ei ollut.

Ostin jäätelöä. Tiikeribalsami oli edellisenä päivänä leyhähtänyt hennosti ja kahvi maistunut ennen ulos lähtöäni. Odotus mokkajäätelön nautinnollisuudesta oli kova. Ja se täyttyi! Joudun menemään kauas lapsuuteen alkukantaisten nugaa- ja tiikerijäätelöiden makumuistoihin päästäkseni lähelle tuota ihanuuden kokemusta. Lusikoin hartaana kuppini tyhjäksi ja kirjoitin kavereilleni toivotuksen Facebookiin: Olkaa peruspositiivisia, mutta ei koronapositiivisia. Ja jos joudutte olemaan sitäkin, älkää vaipuko epätoivoon vaan muistakaa, että suurin osa tästä kuitenkin selviää.

 

Kirjoittaja Annina Holmberg on helsinkiläinen kirjailija ja käsikirjoittaja.

 

 

 

 

 

 

 

Lue Päivi Rissasen blogi: Miten mieli kestää poikkeustilassa, jos se on jo valmiiksi hauras?

Lue lisää blogeja

Katso Mielenterveyden keskusliitton verkko- ja puhelinpalvelut