”Naivisti ei ajattele, osaako hän vai ei – hänellä on intohimo tehdä”
Tervetuloa Kulttuuriliiteriin! Mielenterveyden keskusliitossa on hypätty taiteilija Martti Innasen maailmaan podcast-sarjan myötä. Kulttuurituottaja, valokuvataiteilija Nina Tuitun ja Kukunorin toiminnanjohtaja, muusikko Markus Raivion vieraina toisessa jaksossa ovat kuvataiteilija, taidekriitikko ja -kuraattori Hannu Castrén sekä kouluttaja ja luovantyöntekijä Wille Härkönen Mielenterveyden keskusliitosta. Lue otteita jaksosta ja kuuntele sitten polveileva keskustelu kokonaisuudessaan.
Taiteilija Martti Innasen (1931–2014) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Innanen oli suomalaisen naivistisen taiteen ehdoton johtotähti. Hän kehitti maalauksiinsa aivan omanlaisensa maailman ja ilmaisun. Naivistisen taiteen tähtenä hän sai suosionsa suoraan kansalta.
− Kokonaisuutena otettuna Martti Innasen kuvataidetuotanto on lähes kansantieteellinen kuvaus siitä siivusta suomalaista kansanluonnetta, joka pyrkii piilottamaan suomalaisuuteen kuuluvat rosot, antamaan itsestään edullista kuvaa, petkuttaa ja tappelee. Ja huolehtii epätoivoisesti siitä millaisen mielikuvan muut itsestä muodostavat, kuvailee Josper Knutas ystävänsä Martti Innasen tuotantoa.
Ripustimme Kulttuuriliiterin seinälle Innasen vuonna 1994 maalaaman nurinkurisen teoksen nimeltä Kärsämäen käsilläseisoja. Lähdetään siis hakemaan uutta näkökulmaa ja ”inspistä Innasesta”!
Kärsämäen käsilläseisoja
Millainen henkilö mahtaisi olla Innasen maalauksen Kärsämäen käsilläseisoja? Miten kuvailisitte maalausta, Wille Härkönen ja Markus Raivio?
Wille:
Taulu henkii positiivista, hienoa ja värikästä, aika iloista meininkiä. Kärsämäen herra on työmatkalla, mutta löytänyt yllättäen kiven. Hän on hypännyt kukkien reunustamalle kivelle, löytänyt paikan, josta katsoo maailmaa hieman toisesta näkökulmasta. Hahmo henkii luovaa kylähulluutta ja akrobatiaa samalla kertaa. Hän katsoo maailmaa noin päin, koska niin voi tehdä.
Mä tykkään tästä ajatuksesta, että tehdään jotakin ihan yllättävää. Ennen kaikkea tuntuu, että tämä on heittäytymistä. Se on sellaista, mitä jokaisen pitäisi tehdä joka päivä jollain tavalla.
Markus:
Jäin miettimään, että onko tämä kaveri yksin vai onko siinä yleisöä? Mä olen nyt yleisönä katsomassa kaverin temppua. Kun hän on meihin päin, niin onhan siinä muutakin yleisöä kuin lokit taivaalla. Toivottavasti ainakin, koska temppuhan on hyvin vaikuttava. Käsillä seisominen on yllättävän vaikea laji. Olen ymmärtänyt, että käsillä kävely on huomattavasti helpompaa kuin ihan käsillä seisominen – siihen ei monikaan suomalainen edes pysty.
Tulee mieleen omat lapsuuden muistot Porin maalaiskunnasta. Tiedän, että Kärsämäki on Pohjois-Pohjanmaalla päin, jossa on varmaan hyvin samankaltaista henkeä. Hyvin usein me maalla ajateltiin, että ihmisillä oli sellaisia erityistaitoja, joista heidät muistettiin. Ne olivat usein sellaisia taitoja, joilla ei ollut minkäänlaista käytännön merkitystä.
Mielenkiintoista on, että Kärsämäen käsilläseisoja on jättänyt työkalunsa. Hän on varmaan ihan hyvä sen kirveenkin kanssa, mutta näki, että se, mitä hänen pitää esitellä, on käsilläseisonta. Maaseudulla oli paljonkin tällaisia tarinoita, jotka muotoutuivat ihmisten erityistaitojen ympärille. Oli esimerkiksi ihmisiä, jotka muistettiin siitä, että he pystyivät juomaan pullollisen Tabascoa tai Koskenkorvaa yhdellä huikalla. Nämä tarinat kulkivat heidän mukanaan.
Mutta onhan tässä vähän sellaista tragikoomista makua: onko hänen pakko tehdä tuo temppu vai tekeekö hän sen vapaaehtoisesti? En ole ihan varma, että onko hän roolinsa vanki, vai liittyykö se Innasen taiteen kuvaukseen? Onko niin, että taiteilijalta aina odotetaan jotain vähän yllättävää, hämmentävää ja jotain erikoisuutta?
Wille:
Se johdattaa kivasti sellaiseen maailmankatsomukseen taiteen kautta – tehdä eri lailla, tehdä yllättävästi, tehdä spontaanisti, keveästi ja hauskasti jotain. Vaikka hän on tehnyt ehkä satoja kertoja tuon kivellä seisomisen, niin hän antaa viestin: ”Hei näinkin voi tehdä, tehkää perässä!”
”Naivismin filosofiaan kuuluu, että totta kai sinä osaat”
Naivistinen taidehan ei usein sisällä suuria kuvallisia arvoituksia, mutta tulkinnan mahdollisuudet ovat jokaiselle katsojalle todella laajat. Minkälaisia tulkintoja antaisit Kärsämäen käsilläseisoja -teokseen, Hannu Castrén?
Hannu:
On hyvä tietää vähän tekijän taustahistoriaa. Vaikka Innanen olikin sataprosenttinen Stadin poika, hänen taustansa oli Karjalasta. Sota-aikaan Helsingin pommitukset vaikuttivat häneen voimakkaasti ja silloin oltiin Pohjanmaalla Alastarossa. Hänen aiheensa perustuvat aivan aidon naivistisesti muisteluun. Sieltä syntyy pohja, jonka taiteilija voi sanoa kokeneensa. Se on yksi näkökulma. Hän on varmasti omakohtaisesti, ”huuhaamaisesti”, kokenut sen ja sitten itse keksinyt loput eli huipentanut teoksen.
Toisena näkökulmana voi sanoa, että Innanen oli monilahjakas. Hän luki lapsuudesta ja nuoruudesta asti hyvin paljon kirjoja, josta päästään tämän ja kaikkien näiden Innasten teosten nimeämiseen. Nimet ovat sutkauksen omaisia, erittäin taiten valittuja. Ne toimivat kuin magneetteina katsojalle. Niin tässäkin maalauksessa. Naivismille on tyypillistä, että teoksista löytyy tarina. Näin on suurimmassa osassa naivistista taidetta.
Entä mitä tarkoittaa Kärsämäki? Innasen ensimmäisiä naivistisia maalauksia 60-luvun alussa oli Kameli Kärsämäen asemalla. Eli Kärsämäki on tärkeä, siinä missä Nilsiä tai Tuupovaara. Ilmeisesti häntä viehättivät nämä oudon herkulliset paikannimet. Korostaisin, että tarinallisuus alkaa jo nimestä.
Tekijän kielellinen lahjakkuus tulee esiin myös hänen musiikkikappaleidensa sanoituksissa, kuten vaikka Elsa kohtalonlapsi -kappaleessa. Sanoituksissa tulee esiin, jos ei ihan koko tarina, niin tietty atmosfääri, joka näissä maalauksissakin on. Kärsämäelläkin voi tapahtua mitä tahansa. Maaseutu pitää sisällään kaikenlaista, aina ihmissusista käsilläseisojiin.
Luovuushaasteeseen osallistujille Hannulla on yksinkertainen ohje.
Hannu:
Naivisti ei ajattele, että osaako hän vai eikö hän osaa. Hänellä on vain intohimo alkaa tehdä. Hänellä on tarina, jonka hän haluaa kuvallisesti tuoda esille. Ja kannustaisin siihen, että jos tunnet vähänkin halua ottaa siveltimen käteen, niin ota. Älä mieti, että et osaa. Naivismin filosofiaan kuuluu, että totta kai sinä osaat!
Kuuntele Martti Innasen tarina, koko keskustelu naivistisesta taiteesta sekä ohjeet luovuushaasteeseen Kulttuuriliiteri podcast-sarjan toisesta jaksosta:
Podcast on radio-ohjelman kaltainen verkkoon tallennettu äänilähetys. Kulttuuriliiteri on ilmaiseksi kuunneltavissa, eikä sen kuuntelua varten tarvitse ladata erikseen sovelluksia tai rekisteröityä sovellusten käyttäjäksi.
Tiesitkö?
Naivistinen taide tuli modernistisen taiteen piiriin 1800-luvun lopulla ranskalaisen taiteilija Henri Rousseaun myötä. Naivistinen taide on suorasukaisesti sanottuna itse oppineen taidetta, taustalla ei siis ole taidekoulutusta. Suomessa naivismi nousi sodan jälkeisessä ajassa.
Naivismi on ollut suuressa kansansuosiossa juuri 1970-luvulla, kun Innanen aloitti aktiivisen maalaamisen. Innanen kohtasi myöhemmin 70-luvulla Helsingin Taidehallissa Andreas Alarieston, Lapin maalarin, joka on aito itse oppinut taiteilija. Ihanteistaan Innanen on todennut, että kun pistää yhteen taiteilijoista Håkan Brunbergia, Andreas Alariestoa ja Pirkko Lepistöä sopivassa suhteessa, heistä syntyy Huuhaa Innanen.
− Kuvataiteilija Hannu Castrén
Castrén on toiminut pitkään kuvataiteen opettajana, taidekriitikkona, näyttelykuraattorina ja naivistisen taiteen asiantuntijana. Hän toimi usean vuoden ajan Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyiden kuraattorina. Ja onpa hän tavannut taiteen parissa itse Innasenkin.
Mielenterveyden keskusliitto viettää vuonna 2021 50-vuotisjuhlavuottaan ja julkaisee vuoden aikana 50 tarinaa mielenterveydestä. Uusi tarina julkaistaan aina maanantaisin. Kukunorin, Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen Gallupin Säätiön kanssa tehdyt Kulttuuriliiteri-podcastit kuuluvat juhlavuoden tarinakokonaisuuteen.
