Hyppää sisältöön

Kulttuuriliiteri: ”Luonto on loputon inspiraation lähde”

Kulttuuriliiteri-podcastsarjan kolmannessa jaksossa kuunnellaan luontoa ja annetaan sen herättää luovuus. Irina Björklundin vieraana on muusikko Mikko von Hertzen, jota luonto inspiroi tunnelmalla, äänillä ja visuaalisuudella.

Kulttuuriliiteri-podcastsarjan juontaja, Mielenterveyden keskusliiton kulttuurikummi Irina Björklund on koko ikänsä viettänyt kesät ja viikonloput perheen kesäpaikassa itäsaaristossa. Myös kolmannen jakson vieraalle, muusikko Mikko von Hertzenille oman suvun kesäpaikka Raaseporissa on rakas, luonnonläheinen paikka. Von Hertzen asuu osan aikaa vuodesta Intiassa ja kertoo ulkomailla ollessaan ikävöivänsä Suomessa nimenomaan maalle.

Siellä näkyvät myös selkeimmin vuosien varrella luonnossa tapahtuneet muutokset.

– Itämeri on muuttunut tosi paljon 40 vuodessa. Muistan lapsuudesta, että laiturin vieressä oli paljon rakkolevää ja vesi oli niin kirkasta, että auringon ollessa korkealla näki neljän metrin syvyyteen ja siellä uivien ahventen selät, von Hertzen kertoo podcastissa.

Luonto on ollut tärkeä osa muusikon elämää lapsuudesta saakka. Jaksossa hän muistelee, kuinka metsäkuvaajana tunnettu eno Heikki Willamo otti hänet ja veljen mukaansa metsään, ukki vei Lappiin vaeltamaan ja isä oli lintuharrastaja. Lisäksi veljekset harrastivat partiota.

Musisointia yhdessä luonnon kanssa

Nykyään luonto on von Hertzenille merkittävä inspiraation lähde musiikin teossa. Siihen tematiikkaan hän palaa aina uudestaan, niin myös yhtyeen uusimmalla levyllä.

– Luonto inspiroi tunnelman luomisessa, mutta myös lyriikassa.

Uuden levyn lyriikoissa von Hertzen kertoo olevan viittauksia myös hänen Intian kotinsa tunnelmaan, kuten rantaan lyöviin laineisiin ja syttyviin tulikärpäsiin.

Jakson puolivälissä Björklund ja von Hertzen pysähtyvät kuuntelemaan ympäriltään kuuluvia ääniä. Sirkat sirittävät heinikossa, hiekka rahisee ohi ajavan pyörän renkaissa, lipputangon naru hakkaa tuulessa. Millaisia erilaisia ääniä kuuluu eri lehtipuista?

Aikansa kuunneltuaan von Hertzen alkaa näppäillä ukulelen kieliä ja Björklund yhtyy musiikkiin sahalla sekä hyräillen. Syntyy herkkä musiikkihetki yhdessä luonnon kanssa.

Von Hertzen kertoo etsivänsä veljiensä kanssa luonnosta asioita, joita voisi tuoda musiikkiin. Äänien lisäksi se voi olla myös tunnelmaa tai liikettä.

– Esimerkiksi meiltä äsken ulos tulleen kottaraisbiisin (Starlings) sävelkieli on syntynyt lintuparven visuaalisuudesta ja siitä, miten se liikkuu, von Hertzen kertoo.

Mikko von Hertzen on vieraana Kulttuuriliiteri-podcastsarjan torstaina 24.10. julkaistavassa jaksossa. Podcastsarjan löydät Spotifysta.

Haluatko jatkossakin kuulla podcastejamme mielenterveydestä? Kulttuuriliiteri-podcast on toteutettu lahjoitusvaroin. Lahjoittamalla tuet Mielenterveyden keskusliiton kulttuuritoimintaa. Lahjoittaminen onnistuu MobilePaylla numeroon 24482.
Mielenterveyden keskusliitto ry:n rahankeräyslupa RA/2022/656

Kuva: Nina Tuittu

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.