Käyttäjäkokemuksia verkkokurssista: Vertaisuus toteutuu myös verkossa
Marraskuussa 2018 käynnistyneen ja nyt jo kuudesti pidetyn ”Onko tässä pimeydessä valoa” – verkkokurssin käyttäjien kokemuksia kartoitettiin Diakonia – ammattikorkeakoulussa, Eero Peltomäen opinnäytetyössä ”Verkkoympäristössä tapahtuvan kuntoutuksen mahdollisuudet” syksyllä 2019. Käyttäjäkokemuksissa korostuvat vertaistuen merkitys, osallistumisen helppous, uteliaisuus toteutustapaan sekä mahdollisuus tukeen huolimatta sosiaalisten tilanteiden pelosta tai sairaudesta johtuvasta jaksamattomuudesta.
Ei aikaisempaa kokemusta verkkokursseista
Peltomäki halusi tietää, miksi kurssille osallistujat valitsivat juuri verkkokurssin, mitä hyötyä osallistujille oli kurssista, miten näyttäytyi vertaistuen rooli ja miten kurssilaiset kehittäisivät kurssia.
Verkkokurssille osallistuneista osa oli aikaisemmin osallistunut perinteiselle kurssille kasvotusten, mutta suurin osa ei millekään kurssille aiemmin. Lähes kellään ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta verkkokursseista, mutta kaikilla oli halu saada apua ongelmiinsa.
Peltomäen kyselyyn vastasi kaikkiaan 18 osallistunutta. Vaikka otos on melko pieni, vastaukset heijastelevat hyvin verkkokurssiajatuksia ja ovat yhteneväisiä omien palautekyselyjemme kanssa.
Kun perinteinen kurssi tuntuu ylitsepääsemättömältä
Neljä osallistumisen syytä nousi esille vastauksista.
Masentuneena en vielä jaksa lähteä pois kotoa ja tietokoneen ja netin käyttö on itselle helppoa.
Hyväksi koettiin, että erilaiset omat, psyykkiset rajoitteet eivät nousseet esteiksi verkkokurssilla. Verkko mahdollisti osallistumisen keskusteluun ja kurssityöskentelyyn niissäkin tilanteissa, missä perinteisesti järjestetyt kurssit koettiin ylitsepääsemättömäksi. Vaikka osallistuja olisi kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta tai sairaudesta johtuvasta jaksamattomuudesta, verkkokurssi koettiin kuitenkin mahdolliseksi suorittaa.
Julkisten paikkojen pelon takia verkkokurssi tuntui mahdolliselta tehdä, toisin kuin face-to-face-läsnäoloa vaativat kurssit.
Kurssi oli myös helppo yhdistää jo olemassa oleviin hoitokontakteihin.
Uteliaisuus ja mielenkiinto
Halusin nähdä miten kurssi toimii verkossa ja verrata aiempaan käytäntöön fyysiseen läsnäoloon kurssilla.
Suureen rooliin nousi myös puhdas uteliaisuus ja mielenkiinto uutta toteutustapaa kohtaan. Itselle sopivaa tukimuotoa ei ollut vielä aikaisemmin löytynyt.
Avoimesta mielenkiinnosta kaikkea uutta kohtaan ja aktiivisesta luonteestani etsiä koko ajan uusia keinoja auttaa itseäni masennuksen kanssa.
Osalle ainoa mahdollisuus osallistua
Kolmantena tärkeänä valintakriteerinä koettiin osallistumisen helppous ja käytännöllisyys, paikasta ja ajasta riippumatta. Osallistuminen ei vaatinut matkustamista. Osa kertoi asuvansa kaukana kaikesta tarjonnasta, toisilla taas oman asuinpaikkakunnan kurssitarjonta oli heikko. Monelle verkkokurssi oli ainoa mahdollisuus osallistua kurssitoimintaan.
Voi osallistua kotoa käsin ja silloin kun oma vointi sen mahdollistaa ja mihin kellonaikaan tahansa.
Oleellisinta vertaistuki
Vertaistuki koettiin kaikkein oleellisimmaksi. Vertaisuus toteutui kurssilla verkkokeskusteluina, toisten tarinoiden ja tekstien lukemisena sekä videotarinoiden kautta. Vertaistuki sai kurssilla ajattoman muodon: Tuki oli saatavilla juuri silloin, kun henkilö sen tärkeäksi koki, omalla aikataulululla ja omien voimien mukaan, sillä toisten tarinoihin ja teksteihin saattoi palata koska tahansa. Kurssilaiset tukivat toinen toisiaan ja moni vastaajista koki, ettei ole enää yksin ongelmiensa kanssa. Se koettiin lohduttavana ja rohkaisevana asiana.
Vertaistuki oli valaisevaa. Huomasi, että muillakin on juuri samoja ongelmia ja jopa hankalimmistakin ongelmista voi selvitä.
Kaikki haastatellut kokivat hyötyneensä kurssialustalla käydyistä keskusteluista toisten kanssa ja saaneensa uusia työkaluja käsitellä ongelmiaan.
Käsiteltyjä teemoja kiiteltiin. Teemoista suosituimmiksi nousivat yli muiden myötätunto ja rohkeus.
Rohkeus kokeilla uutta
Muutamalle kurssi toimi myös konkreettisena kimmokkeena jatkoon. Yksi osallistujista rohkeni jatkamaan kesken jääneitä opintojaan yliopistolla, toinen päätyi hakemaan verkkovertaisohjaajan koulutukseen ja useampi sai rohkeutta kokeilla uusia asioita. Itsevarmuus lisääntyi.
Hyödyin teemasta rohkeus, kuinka uskalsin kertoa omaa tarinaani, häpeilemättä. Saamaani palaute antoi lisää itsevarmuutta.
Lisää teemoja, toimivampi keskustelupalsta
Kehitystoiveina olivat ehdotukset uusista teemoista kuten yksinäisyys, ihmissuhteet ja työhön paluun haasteet sekä keskustelupalstan teknisesti toimivampi rakenne. Keskusteluille moni olisi toivonut jatkoa.
Ja ehkä oisin toivonut, että keskustelu ja vertaistuki oisi voinut jatkua kurssin jälkeenkin. Kurssilaisista tuli ikään kuin ystäviä, joiden kuulumisia aina oikein odotti.
Yli 60% osallistujista 18 – 40 -vuotiaita
”Onko tässä pimeydessä valoa?”- verkkokurssi on Mielenterveyden keskusliiton ensimmäinen verkkomuotoinen kurssi. Se on tarkoitettu ihmisille, jotka ovat olleet pitkään pois työelämästä mielenterveydellisistä syistä.
Kuudella kurssilla vuosina 2018 – maaliskuu 2020 on ollut kaikkiaan 115, joista miehiä 15,8% ja naisia 82,2%. Osallistujista valtaosa on 31- 40 – vuotiaita (33,9% kaikista) ja 18-30 -vuotiaita (26,6%). Verkkokurssi on tavoittanut osallistujia kaikista maakunnista, mutta eniten Uudeltamaalta, Pirkanmaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta.
Peltomäen opinnäytetyö on osa SotePeda 24/7 -hanketta, joka toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella 24 suomalaisessa korkeakoulussa.
Seuraava Onko tässä pimeydessä valoa? -kurssi 5.5. – 9.6