« Takaisin

Kiusaaminen ja häirintä

Kiusaaminen on tekoja ja sanoja, joilla pyritään loukkaamaan tai vahingoittamaan toista. Kiusaaminen voi olla henkistä tai fyysistä tai se voi olla erilaista haitantekoa. Yhteinen tekijä kiusaamisessa on se, että se on tarkoituksellista ja jatkuvaa.

Kiusaamista on joka koulussa ja kuka vain voi joutua kiusatuksi. Kiusattuna olo voi ilmetä ihmisen elämässä monella tavalla, esimerkiksi masennuksena, koulupelkona tai heikkona itsetuntona. Kiusaaminen ei siis ole mikään vähäpätöinen asia.

 

Koulukiusaaminen ja nimittely

Jos sinua kiusataan koulussa tai muualla, juttele siitä jonkun turvallisen aikuisen kanssa: isän, äidin, opettajan, opinto-ohjaajan, terveydenhoitajan, koulupsykologin, koulukuraattorin tai jonkun muun kanssa. Aikuisten velvollisuus on tehdä asialle jotain, jotta kiusaaminen loppuu.

  • Ilmoita myös, jos huomaat, että jotain toista kiusataan.
  • Voit myös auttaa olemalla kaveri sellaiselle, jota kiusataan.
  • Älä alistu kiusaamiseen.
  • Jos olet itse kiusattu, pidä puoliasi äläkä anna kiusaajien loukata sinua.
  • Kaikki eivät ole kiusaajien puolella. Joukossa on myös niitä, jotka jakavat saman kokemuksen. Yhdistäkää voimanne ja olkaa yhdessä vahvoja.

Yksi tapa kiusata toista on nimitellä häntä ikävällä tavalla.

  • Jos sinua nimitellään, ota asia puheeksi.
  • Älä ota nimittelyä itseesi.
  • Nimittely ei ole oikeasti osa sinua vaan se on muiden keksimää.

Nettihäirintä

Netissä saatat joutua keskusteluun epäilyttävien henkilöiden kanssa. He voivat olla esimerkiksi sinua vanhempia, vaikka teeskentelevätkin olevansa sinun ikäisiäsi.

  • Älä anna itsestäsi tietoja oudoille ja epäilyttäville henkilöille.
  • Kaikille ei ole pakko vastata.
  • Jos joku nettihenkilö epäilyttää sinua, ilmoita asiasta vanhemmallesi tai opettajalle.
  • Kerro häiritsijälle, että teet hänestä ilmoituksen, jos hän ei lopeta. Nettihäirintä voi mennä pahemmaksi ja pahemmaksi, jos asiaan ei puututa heti.

 

Seksuaalinen häirintä

Seksuaalinen häirintä koskee sinun kehoasi ja tunteitasi. Kehosi kuuluu sinulle. Vain sinä tiedät, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Sinä tiedät myös, milloin rajasi ylitetään.

  • Seksuaalinen häirintä on rikos
  • Jos sinusta tuntuu siltä, että kehoasi kohdellaan väärin, sinulla on oikeus puuttua asiaan, olipa tekijä kuka tahansa.
  • Puhu asiasta aikuiselle, johon luotat. Ota asia puheeksi, vaikka tapahtunut hävettäisikin sinua.
  • Muista, että seksuaalinen häirintä ei ole sinun syysi.

 

 

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter