Mielenterveyskuntoutujien kuntoutuksesta huolehdittava – miljoonien säästöillä miljardien kuluja

Kelan 16.6.2015 uutisoimat suunnitelmat kuntoutustensa leikkaamisesta ovat herättäneet suurta huolestumista Mielenterveyden keskusliitossa (MTKL). Se vaatii mielenterveyskuntoutujille kohdennettua ja räätälöityä kuntoutusta.

Suomessa työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 260 000 ihmistä, joista 111 327 mielenterveysongelmien vuoksi (v. 2013). Viime vuosina eläkkeelle jäävien määrä on kääntynyt ilahduttavasti laskuun. Suotuisan kehityksen takana on parantunut työterveyshuollon toiminta ja nopeutunut kuntoutukseen ohjaus. Moni mielenterveyspotilas on saanut varhain apua harkinnanvaraisten TYK- tai ASLAK- kuntoutusten kautta, jotka oli tarkoitus yhdistää vuoden 2016 alussa AURA-kuntoutukseksi.

Siksi oli kuin jäävettä niskaan, kun 16.6. Kela uutisoi, että AURA-kuntoutus lakkautetaan säästösyistä ennen, kuin sitä ehditään käynnistääkään. MTKL vaatii, että Kela pohtii kuntoutuksen säästösuunnitelmia vielä uudelleen. Mielenterveyskuntoutujien kuntoutusta tulee jatkaa räätälöimällä palvelut ottaen huomioon kohderyhmän erityistarpeet.

Mikäli valtio lyhytnäköisesti säästää varsinkin mielenterveyskuntoutujien kuntoutusmäärärahoista, tulee se tulevaisuudessa näkymään ennenaikaisen eläköitymisen kasvuna ja valtion menojen moninkertaisina lisäyksinä. Työkyvyttömyyseläkkeitä maksettiin viime vuonna yhteensä 2,16 miljardia euroa. Varovaisesti arvioiden mielenterveyden häiriöt maksavat vuositasolla yhteiskunnalle noin viisi miljardia euroa. Senkin vuoksi mielenterveysongelmien varhainen ehkäisy on välttämätöntä. Tämän lisäksi tulee ottaa huomioon vielä lukemattomat inhimilliset tragediat, sosiaalinen syrjäytyminen ja köyhyyden lisääntyminen.

Vaalien alla MTKL esitti tulevan hallituksen toteutettavaksi kansallista itsemurhien ehkäisyohjelmaa, joka parantaisi tarpeen mukaisen hoidon saatavuutta kautta maan sekä helpottaisi hoitoon hakeutumista. Hallitusohjelmaan tulikin erittäin positiivinen kirjaus ”käynnistetään kansallinen mielenterveyttä edistävä ja yksinäisyyden ehkäisyyn tähtäävä ohjelma”. Herää suuria epäilyksiä ohjelman onnistumisesta, jos mielenterveyskuntoutujien kuntoutuksesta leikataan. Hyvä kehitys työkyvyttömyyseläkkeiden määrässä tuskin jatkuu. Tämä ei tue myöskään pitkän ajan tavoitetta työurien pidentämisestä.

Kari Tolvanen, MTKL:n puheenjohtaja
Tarmo Raatikainen, MTKL:n valtuuston puheenjohtaja

Lisätiedot toimituksille: Tarmo Raatikainen, p. 041 548 3605

(AURA-kuntoutus oli 2016 alusta voimaan tuleva uusi toimintamalli, johon oli yhdistetty ASLAK- ja TYK-kuntoutus. Kuntoutukseen oli tarkoitus käyttää 20,6 M€ vuodessa.)

Mielenterveyden keskusliitto on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka haluaa luoda jokaiselle mielenterveyden häiriöön sairastuneelle mahdollisuuden kuntoutumiseen. Se tarjoaa koulutuksia, neuvontapalvelua ja sopeutusvalmennusta kuntoutumisen polulle – kohti toimivaa arkea ja työelämää. Liitto ajaa mielenterveyspotilaiden, mielenterveyskuntoutujien ja heidän läheistensä oikeuksia yhteiskunnassa. Mielenterveyden keskusliittoon kuuluu noin 160 vapaaehtoisvoimin toimivaa jäsenyhdistystä, joihin kuuluu 17 000 henkilöjäsentä.

Mielenterveyden keskusliiton toiminnan päärahoittaja on Raha-automaattiyhdistys.

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter