« Takaisin

Sopeutumisvalmennus

Sopeutumisvalmennusta järjestetään hoidon ja kuntoutumisen tueksi. Lähtökohta on vertaistuen ja kolmen asiantuntijuuden eli kuntoutujan, kuntoutumiskokemuksen omaavan kuntoutuneen henkilön ja alan ammattilaisen asiantuntijuuden hyödyntäminen.

Sopeutumisvalmennus tukee:

  • mielenterveyskuntoutujien kykyä löytää ja havaita omassa elämässä olevia hyvinvointia ja jaksamista lisääviä asioita
  • kurssit edistävät osallistujien fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä vahvistaa oman elämän aktiivista toimijuutta

Sopeutumisvalmennustoiminta kehittyy jatkuvasti vastaamaan erilaisissa elämäntilanteissa olevien mielenterveyskuntoutujien tarpeita. Esimerkiksi perhetyössä suunnitellaan uusia toimintatapoja ja –menetelmiä hyvinvointia uhkaavien ongelmien, kuten lasten sairastuvuuden ja ylisukupolvisuuden ennaltaehkäisemiseksi sekä perheiden sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

 

Kenelle?

  • Ensisijaisesti mielenterveyskuntoutujille, jotka eivät ole oikeutettuja julkisen sektorin ja Kelan rahoittamaan kuntoutukseen ja sopeutumisvalmennukseen
  • Työelämän ulkopuolella oleville työikäisille
  • 20-35 –vuotiaille nuorille aikuisille
  • Lapsiperheille
  • Pariskunnille
  • Yli 65-vuotiaille mielenterveyskuntoutujille

 

Sopeutumisvalmennuskurssit

Kursseilla hyödynnetään kolmea asiantuntijuutta niin, että kurssityöryhmässä on aina mukana ammattilais- ja vertaisohjaaja kuntoutujan lisäksi. Ryhmämuotoisen toiminnan avulla kuntoutujan oma asiantuntijuus vahvistuu.

Mitä sopeutumisvalmennus sisältää?

  • Internaatti- eli laitos- ja avomuotoisia kursseja
  • Internaattikurssit ovat valtakunnallisia ja niitä järjestetään eri puolilla Suomea kuntoutuslaitoksissa, kylpylöissä ja kurssikeskuksissa
  • Paikalliset kurssit ovat eri mittaisia avomuotoisia kursseja, joille voi osallistuta kotoa käsin
  • Kursseja on erilaisissa elämäntilanteissa olevien mielenterveyskuntoutujien tarpeisiin
  • Tarjoaa tietoa kuntoutumisesta alustusten ja ryhmätyöskentelyn muodossa
  • Kursseilla myös liikuntaa sekä teemojen, tavoitteiden ja kurssiympäristön mukaan vaihtelevaa toimintaa
  • Osallistuminen on pääsääntöisesti maksutonta

Kurssikalenteri »

Sopeutumisvalmennus kurssihakemus

 

Sopeutumisvalmennus on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaa toimintaa.

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter