Mikkelin Virike teki Vuoden Pompun

Mielenterveyden keskusliitto on valinnut vuoden mielenterveysyhdistykseksi mikkeliläisen Virike ry:n. Virike sai Vuoden Pomppu -nimeä kantavan palkinnon omin voimin toteutetusta Mielestään kärsineet -videosta, joka kuvaa uudella, humoristisella otteella mielenterveyskuntoutujien suhdetta hoitojärjestelmään.

Vuoden Pomppu julkistettiin nyt toista kertaa. Palkinnon perusteena on se, että mielenterveysyhdistys on tehnyt jotain uutta, merkittävää tai poikkeuksellista.

”Virike ry teki jotain, joka pomppaa esiin hyvällä tavalla. Video on erinomainen esimerkki siitä, kuinka mielenterveysyhdistys voi rikkoa perinteisiä kaavoja ja tuoda mielenterveystoimintaa esille uusilla, positiivisilla tavoilla”, perustelee palkinnon myöntäneen järjestö- ja ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja Markus Lustig.

”Ensin tarvittiin idea, sitten resurssit sen toteuttamiseen ja tärkeimpänä ihmiset, jotka uskaltautuvat kertomaan tarinoitaan ja esittämään niitä elokuvassa. Tarinat on koostettu sekoittamalla eri ihmisten kokemuksia”, kertoo Virikkeen toiminnanjohtaja Minna Juuti.

”Meillä on vahvaa kokemusasiantuntijatoimintaa, joten kuntoutujien tarinoiden kertominen tuntuu luontevalta tavalta vaikuttaa arvoihin ja asenteisiin. Tavoitteemme on rakentaa tasa-arvoisempaa tulevaisuutta mielestään kärsineille”, Juuti sanoo.

Virikkeessä on 350 jäsentä. Yhdistys aktivoi Mikkelin ja lähikuntien mielenterveys- ja päihdekuntoutujia sekä muita mielenterveys- ja päihdetyöstä kiinnostuneita, vaikuttaa palvelujen kehittämiseen ja täydentää julkisen sektorin palveluja tarjoamalla vertaistukea ja yhteisöllistä toimintaa.

Lyhytelokuva on herättänyt kiinnostusta Mielenterveyden keskusliiton jäsenkentällä ympäri Suomea, myös Mikkelissä. Se esitetään ainakin kahdessa paikallisessa tapahtumassa vielä tänä syksynä.

”Palkinnon saaminen vahvistaa ajatusta, että tämäntyyppinen yhdessä tekeminen jatkuu. Seuraava isompi yhteinen projekti liittyy varmaankin musiikin maailmaan”, Minna Juuti vihjaa.

Viime vuonna Vuoden Pompun sai Siikalatvan Suopursut ry, joka nousi haudan partaalta vireästi toimivaksi yhdistykseksi reilussa vuodessa. Jäsenmäärä nousi samassa ajassa yhdeksästä 88:aan.

”Tänä vuonna valinta oli äärimmäisen vaikea. Ehdolla oli monta pitkän ja menestyksekkään toimintahistorian omaavaa yhdistystä, mutta Virikkeen videotempaus oli persoonallisin”, Lustig toteaa.

Tutustu palkittuun yhdistykseen

Virikkeen Mielestään kärsineet –video
Virikkeen verkkosivut
Virike Facebookissa

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Minna Juuti, Virike ry, puh. 050 364 3907
Puheenjohtaja Markus Lustig, järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 046 6006 595

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter