Markus Raivio aloitti työ- ja koulutusvalmennuspäällikkönä

_dsc7884Työ- ja koulutusvalmennuspäällikkö Markus Raivio aloitti puolen vuoden sijaisuuden Mielenterveyden keskusliitossa 31.10.2016. Hän sijaistaa Heini Kapasta, joka siirtyi määräaikaisesti hoitamaan liiton kehitysjohtajan tehtäviä.

Markus Raiviota voi hyvällä syyllä kutsua moniosaajaksi. Hän on mielenterveyskentän ammattilainen, jolla on kokemusta ja koulutusta monelta alalta. Mielenterveyden keskusliittoon Raivio tuli kahdeksan RAY-hankevuoden jälkeen: hän työskenteli ensin Niemikotisäätiön ELVIS-hankkeessa projektipäällikkönä ja siirtyi sitten Sosped-säätiön Nuorten kulttuuripajahankkeen hankejohtajaksi.

Koulutukseltaan Markus Raivio on musiikkiterapeutti ja työnohjaaja. Lisäksi hänellä on järjestöjohtajan ammattitutkinto. Raivio on opiskellut nuorena myös lähihoitajaksi, mutta alalle hän ei päätynyt, koska työskenteli tuolloin musiikin parissa.

Mielen hyvinvointi jokaisen ihmisen perusoikeudeksi

Työ- ja koulutusvalmennustiimin tuore esimies sanoo suhtautuvansa intohimoisesti oppimiseen, kouluttamiseen ja kehittämiseen. Häntä kiinnostaa luovuus, sosiaaliset innovaatiot ja työkulttuurien muutos.

− Odotan työ- ja koulutusvalmennuspäällikön tehtävältä mahdollisuutta kehittää uutta ja siten vaikuttaa positiivisesti mielenterveyskuntoutujien elämään. Väylät tähän ovat moninaiset. Esimerkiksi innostava, vahvuuskeskeinen, jopa kokeileva ilmapiiri antaa itsellenikin mahdollisuuksia uudistua, Raivio pohtii.

Mielenterveystyö, ihmisoikeusasiat ja etenkin nuorten hyvinvointi ovat lähellä Markus Raivion sydäntä.

− Vaikka kehitystä on tapahtunut monin tavoin, on vielä pitkä matka siihen, että mielen hyvinvointi on jokaisen ihmisen perusoikeus. Haluan olla aktiivisesti luomassa tähän muutosta.

 

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter