Ajankohtaista

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter

SuomiAreenan Erimingle kohtauttaa päättäjät, työttömät ja kuntoutujat 6.7.2017

SuomiAreenan avajaispäivänä, maanantaina 10.7., järjestettävän Eriminglen tavoitteena on koota yhteen eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä.   Kutsu Erimingleen on kohdistettu niin eri-ikäisille työttömille, poliittisille päättäjille, mielenterveyskuntoutujille kuin yrityselämän edustajillekin. Ihmiset kutsutaan viihtymään, tapaamaan toisiaan ja jakamaan kokemuksiaan. – Ajatus on luoda tila, jossa ihmiset katsovat toisiaan silmiin ja silmien tasolta taustoista riippumatta. Kaikki ovat asiantuntijoita, ihmisenä […]

Lue lisää »

Löytöretki suomalaiseen toivoon radiossa 7.7. – 28.7. 3.7.2017

Mielenterveyden keskusliitto ja Yle Radio 1 tekevät yhteistyötä Löytöretki suomalaiseen toivoon -sarjassa. Heinäkuussa lähetettävässä neliosaisessa sarjassa käsitellään toivoa musiikin, ympäristön, armollisuuden ja eri kulttuurien näkökulmista. Omasta suhteestaan toivoon kertovat muusikko Jarkko Martikainen, ekopsykologi Kirsi Salonen, kirjailija Taru Hallikainen ja antropologi Inkeri Aula.   Toivo on yksi mielenterveystyön ja kuntoutumisen peruslähtökohta sekä merkittävä tekijä kaikissa arjen […]

Lue lisää »

Jokainen perhe on hullunkurinen 30.6.2017

Erilaisuus ja mielenterveyden tukeminen puhuttavat SuomiAreenassa. Mielenterveysjärjestöt haastavat käsityksen normaalista perheestä ja painottavat, että mielenterveyden ongelmia ei pidä hävetä.   Mielenterveyden keskusliitto ja Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami muistuttavat, että jokainen perhe on omalla tavallaan hullunkurinen ja erilainen. Haastavia elämäntilanteita koetaan kaikissa perheissä. Joka toinen suomalainen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyden häiriöihin. Joka neljäs lapsi elää […]

Lue lisää »

Järjestelmälliset toimenpiteet ja yhteistyö avainasemassa kiusaamisen ehkäisyssä ja mielenterveyden edistämisessä 26.6.2017

Eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan kannanotto 21.6.2017 Neuvottelukunta on huolissaan kiusaamisesta ilmiönä ja haluaa tehokkaita toimia sen vähentämiseksi tämän hallituskauden aikana.       Koulukiusaaminen ilmiönä koskettaa sekä kiusaajaa että kiusattua, koko luokka- ja kouluyhteisöä ja perheitä. Niin kiusaaminen kuin kiusatuksi tuleminen ennustavat oppilaalle mielenterveysongelmia ja opillisia vaikeuksia sekä kouluiässä että myöhemmin. Usein on myös niin, että […]

Lue lisää »

Mielenterveysneuvonnan puhelin auki koko kesän 20.6.2017

Mielenterveysneuvonnan valtakunnallinen neuvontapuhelin vastaa numerossa 0203 91920 arkisin koko kesän. Vertaistukipuhelin numerossa 0800 177 599 on suljettu vain kaksi viikkoa, 17.–30. heinäkuuta.   Mielenterveyden keskusliiton ylläpitämässä mielenterveysneuvonnassa palvelevat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja koulutetut kokemusasiantuntijat. Kuntoutusneuvojat tavoittaa neuvontapuhelimesta ma, ti, to ja pe klo 9–14 ja keskiviikkoisin klo 9–16. Kokemusasiantuntijat vastaavat maksuttomassa vertaistukipuhelimessa joka arkipäivä klo […]

Lue lisää »

Väkivaltateoista vain äärimmäisen pieni osa liittyy mielenterveyden ongelmiin 16.6.2017

Tiedote 16.6.2017 On erittäin harvinaista, että mielenterveyden ongelmat aiheuttaisivat väkivaltaisuutta. Kaikista väkivaltateoista vain hyvin pieni osa liittyy mielenterveyden ongelmiin, eli yleinen käsitys näiden yhteydestä on väärä. Ylen tv-uutisissa 16.6. kello 9 käsiteltiin keskusrikospoliisin tekemiä uhka-arvioita. Uutisessa puhuttiin mielenterveysongelmista kärsivistä riskihenkilöistä ja siitä, että mielenterveysongelmat olisivat uhkatekijä. Virheellinen käsitys mielenterveysongelmista uhkatekijänä aiheuttaa stigmaa ja syrjintää. Vain […]

Lue lisää »

Sote-uudistus – entä järjestöjen ääni? Sininauhaliitto ja MTKL syksyisellä Sote-kiertueella 15.6.2017

Sote-uudistus näyttäytyy monen yhdistyksen vinkkelistä uhkakuvina: Kuinka turvataan yhdistysten toimintaedellytykset? Entä palveluja tarvitsevien palvelut? Onko valinnanvapautta loppupeleissä olemassa? Sininauhaliitto ja Mielenterveyden keskusliitto järjestävät yhteistyössä Sote-kiertueen viidellä paikkakunnalla tulevana syksynä: Kotkassa, Tampereella, Mikkelissä, Kuopiossa ja Jyväskylässä. Keskustelemme yhdessä päihdeasioista ja mielenterveydestä sote-uudistuksessa. Tavoitteena on asiantuntijatiedon lisääminen, järjestöjen äänen kuuluminen sekä alueellisten verkostojen vahvistuminen maakunnittain sote-asioissa. Tarkempi […]

Lue lisää »

Liittokokousvaalien äänten tarkistuslaskenta ei tuonut muutoksia liittohallitukseen eikä -valtuustoon 5.6.2017

Mielenterveyden keskusliiton liittokokousvaalien tuloksen tarkistuslaskenta suoritettiin Mielenterveyden keskusliiton toimistolla tänään maanantaina 6.5.2017. Tarkistuslaskennassa oli mukana Marko Tyrväinen Kotkan mielenterveysyhdistys Merituulesta ja Mikko Hellström Mieli Maasta ry:stä. Tarkistuslaskennan sihteereinä toimi Mielenterveyden keskusliiton henkilöstösihteeri Sirpa Numminen ja tapahtumakoordinaattori Silja Lepistö. Yksittäisistä ehdokkaista tarkistuslaskennassa muuttuivat seuraavien äänet: Liittohallituksen puheenjohtajaäänestys: Raatikainen Tarmo (-1), väärä äänestyslippu hylättiin Liittovaltuuston puheenjohtajaäänestys: Heino Mirva […]

Lue lisää »

Loppuunmyydyistä työkirjoista uusintapainokset 23.5.2017

Työ- ja koulutusvalmennuksen suosittuja työkirjoja Tervetuloa unelmakeitaaseen ja Voimavaravalmennuksen työkirja on taas saatavana. Kirjojen toiseen painokseen on tehty pieniä uudistuksia. Helppolukuisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota: fonttikoot, -tyypit ja värikontrastit ovat nyt helpompia myös luki- ja hahmotusvaikeuksisille käyttäjille. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Järjestöjen toimintaedellytykset turvattava sote-uudistuksessa 21.5.2017

Järjestöjen toimintaedellytykset on turvattava sote-uudistuksessa. Maakuntien ja järjestöjen yhteistyövelvoite tulee kirjata sote-järjestämislakiin. Järjestöjen tukemista ei voi jättää pelkästään kunnille. Tätä vaativat eri puolilla Suomea toimivat mielenterveysyhdistykset tänään Mielenterveyden keskusliiton liittokokouksessa. Myös maakuntien tulee avustaa järjestöjä, jotta niiden hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta sekä matalan kynnyksen auttamistyö voidaan jatkossa turvata. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kuntoutumista […]

Lue lisää »

Jyrki Nieminen Tampereelta liittovaltuuston puheenjohtajaksi 

Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuuston puheenjohtajaksi kaudelle 2017 – 2020 valittiin valtakunnallisen Mieli Maasta ry:n edustaja, työnohjaaja Jyrki Nieminen Tampereelta. Nieminen toimi kaksi edellistä kautta 2011 – 2017 liiton hallituksen varapuheenjohtajana. Valtuuston varapuheenjohtajaksi valittiin porilainen Mirva Heino, joka työskentelee Porin Klubitalo Sarastuksen johtajana ja porilaisen Tukiranka ry:n toiminnanjohtajana. Heino oli liiton hallituksen jäsen edelliskauden 2014 – 2017. […]

Lue lisää »

Mielenterveyden keskusliitolle uusi hallitus 

Liittokokous valitsi hallitukseen 8 jäsentä eri puolilta Suomea. He ovat Sirpa Ahola-Laurila Oulusta, Hannu Alén Hyvinkäältä, Esa Nordling Tampereelta,  Heidi Järvinen Hyvinkäältä, Markus Lustig Vantaalta, Markus Raivio Porvoosta, Pekka Rompasaari Rovaniemeltä ja Mimmi Tick Mikkelistä. Hallitus valittiin kolmivuotiskaudeksi 2017 – 2020. Nykyisestä kokoonpanosta kolme jäsentä eli Järvinen, Nordling ja Lustig olivat myös edellisessä hallituksessa. Liiton […]

Lue lisää »

Tarmo Raatikainen Kuusamosta Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajaksi 20.5.2017

Mielenterveyden keskusliiton liittokokous valitsi tänään Helsingissä uudeksi puheenjohtajakseen kuusamolaisen luokanopettajan ja kaupunginvaltuutetun Tarmo Raatikaisen. Hän on aiemmin toiminut liiton valtuuston puheenjohtajana.   Raatikainen on Kuusamon Mielenterveydentuki ry:n puheenjohtaja, vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja toiminut yli 20 vuotta erilaisissa kunnan, seurakunnan ja järjestöjen luottamustehtävissä. Hän toimi Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuuston puheenjohtajana 2014-2017. Raatikainen painottaa mielenterveyskuntoutujien äänen kuulumista yhteiskunnassa ja […]

Lue lisää »

Mielenterveyskuntoutujien salibandyturnaus Tampereella 27.−28.5.2017 18.5.2017

Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen osallistuu tänä vuonna 250 pelaajaa. Urheiluselostaja Tapio Suominen avaa turnauksen, joka on monille jäsenyhdistysten ja mielenterveysalan joukkueille kauden kohokohta.   Mielenterveyden keskusliiton 16. kerran järjestämä salibandyn ja futsalin mestaruusturnaus pelataan tulevana viikonloppuna Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen D-hallissa. Vuosittainen turnaus kokoaa Tampereelle viikonloppuna kaikkinensa noin 300 osallistujaa eri puolilta Suomea. Turnauksen avaa lauantaina 27.5. […]

Lue lisää »

”Kuntoutumiseen tarvitaan omaa aktiivisuutta” 16.5.2017

Fanni-Laura Patanen salasi masennuksensa ja sairaalahoitonsa läheisiltään pari vuotta. Nyt hän tekee monipuolista ja avointa mielenterveystyötä muiden auttamiseksi, ja hänen kokemuksistaan on luotu roolihahmo draamasarjaan. Teksti ja kuvat: Mirja Aarnio   Miltä tuntuisi katsoa valkokankaalta ihmistä, joka viiltelee veitsellä käsivarttaan ja tajuta, että roolihahmo näyttelee juuri sinun tarinaasi? Fanni-Laura Patanen, 29, tietää. Vuonna 2016 valmistuneessa Sekasin-draamasarjassa […]

Lue lisää »

Mielenterveyden keskusliitto: Soten valinnanvapaus uhka yhdenvertaisuudelle 6.5.2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapausuudistus sisältää erityisen riskin haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille, kuten mielenterveyskuntoutujille, vanhuksille ja kehitysvammaisille, toteaa Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuusto. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Hengitä on Hyvää mieltä musiikista -viikon teemabiisi 26.4.2017

Laulaja-lauluntekijä Viivin säveltämä ja sanoittama biisi Hengitä julkaistaan tänään osana Mielenterveyden keskusliiton henkisen hyvinvoinnin viikon Hyvää mieltä musiikista -kampanjaa.   27-vuotias helsinkiläinen Viivi Orvasto on paitsi muusikko, myös sosionomi, joka työskentelee tällä hetkellä aivovamman saaneiden ihmisten päivätoiminnassa. Hän on tehnyt omia kappaleita jo yli kymmenen vuotta, ja näin hän kertoo Hengitä-biisin syntymisestä ja merkityksestä: ”Olen […]

Lue lisää »

Artistien Hyvää mieltä musiikista -voimabiisit listana ja Spotifyissa 25.4.2017

Artistit musiikin eri aloilta osallistuvat henkisen hyvinvoinnin viikon Hyvää mieltä musiikista -kampanjaan kertomalla omat voimabiisinsä. Lue, mitkä biisit valikoituivat kenenkin listalle ja miksi!   Jazzmuusikko Verneri Pohjola Tom Waits: Take it with me ”Kauniimpaa biisiä on tuskin tehty. Ja Waitsin esitys on järjettömän syvä.” Queen ja David Bowie: Under Pressure ”Tämä biisi voittaa suurenkin ahdistuksen. Voimaa, ymmärrystä ja […]

Lue lisää »

Mansikkkan video starttaa Hyvää mieltä musiikista -viikon! 24.4.2017

Tänään maanantaina käynnistyvä henkisen hyvinvoinnin viikko nostaa esille musiikin positiivisia vaikutuksia mielialaan, sairauksista toipumiseen ja hyvinvointiin. Oman panoksensa kampanjaan voimabiisilistoillaan antavat eri musiikinalojen ammattilaiset sekä Hyvän mielen lähettiläs 2017 Maiju Voutilainen eli Mansikkka.   Mansikkka kertoo YouTube-videossaan, mitkä ovat hänen omat voimabiisinsä ja mitä ne hänelle merkitsevät. – Voimabiiseillä on monta merkitystä. Joidenkin avulla voin itkeä pois pahaa oloani ja […]

Lue lisää »

Hyvää mieltä musiikista -viikkoa vietetään 24.-30.4.2017 22.4.2017

Mielenterveyden keskusliiton jokavuotista henkisen hyvinvoinnin viikkoa vietetään 24.–30.4.2017. Tämän vuoden teema on Hyvää mieltä musiikista. Viikon aikana Mielenterveyden keskusliitto julkaisee sosiaalisessa mediassa ja nettisivuilla musiikin ammattilaisten omia voimabiisejä ja nostaa esille aiheeseen liittyviä ihmisiä, tapahtumia ja tietoiskuja.   Tutkimusten mukaan musiikilla on laajoja positiivisia ja parantavia vaikutuksia mielialaan ja musiikkia voidaan käyttää apuna kuntoutuksessa monissa […]

Lue lisää »

Tunne & Mieli Hyvän mielen vinkki: Mindful Body 12.4.2017

Teksti: Sari Sakala Kuvat: Eeva Anundi           Mindful Body on uusi kotimainen laji, joka yhdistää kehon ja mielen hyvinvoinnin. Tunnilla keskitytään erityisesti kuuntelemaan omaa oloa.   Kehonhuoltoa ja itsetuntemusta   Olen utelias ja avoimin mielin odottaessani Mindful Body -tunnin alkamista tuusulalaisen koulun jumppasalissa. Laji on melko uusi, eikä minulla ole siitä […]

Lue lisää »

Työhyvinvointikoulutusta taiteen keskellä 

Espoon modernin taiteen museo EMMA ja Oy MTKL Vireä Mieli Ab järjestävät kaksi iltapäivän työhyvinvointikoulutusta Espoon modernin taiteen museossa. Mukana Havaintoja parisuhteesta -blogia kirjoittava Sami Minkkinen, työterveyspsykologi Annamari Heikkilä sekä kokemusasiantuntija Kaj Collin, joka on itse kokenut vaikean työuupumuksen ja masennuksen. Kesäkuun koulutuksessa mukana Lorenz ”Lore” Backman otsikolla Vapaudu roolista – Ole oma itsesi! Lorenz […]

Lue lisää »

Jyväskylän Turvanen lopettaa toimintansa tällä viikolla 3.4.2017

Mielenterveyden keskusliiton Turvanen-toiminta loppuu Jyväskylässä perjantaina. Jyväskylän kaupungille ostopalveluna tuotetun Turvasen asiakkaista ottaa jatkossa vastuun Hannikaisenkadun sosiaaliasema. Toiminnan loppumisen syynä on ostopalvelusopimuksen päättyminen. Turvanen aloitti 17 vuotta sitten hankkeena ja vakiintui palveluksi, joka pohjautui matalan kynnyksen ohjaukseen, väliaikaisen asuinpaikan tarjoaviin turva-asuntoihin sekä sosiaali- ja terveysammattilaisten muodostamaan kuntoutusohjaajien työpariin. Turvasen tavoitteena on ollut ehkäistä haasteellisessa elämäntilanteessa […]

Lue lisää »

Uutta puhtia mielenterveys- ja päihdepotilaiden tupakoinnin lopettamiseen 30.3.2017

Mielenterveys- ja päihdepotilaiden tupakointi on yleistä, mutta halukkuus lopettaa tupakointi vastaavaa kuin muilla tupakoitsijoilla. Jatkossa näillä potilasryhmillä on mahdollisuus saada nykyistä enemmän tukea tupakoinnin lopettamiseen. – Tupakoinnin lopettamisen hyödyt mielenterveys- ja päihdepotilaille ovat merkittäviä, toteaa HUS: n osastonlääkäri Saana Eskelinen Kellokosken sairaalasta. Fyysisten oireiden paranemisen ohella tupakoinnin lopettaminen voi vähentää potilaiden ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Tupakoivilla […]

Lue lisää »

Onko työtoverisi palamassa loppuun? Lue miten tunnistat oireet ja auta ajoissa! 10.3.2017

Uupumus tulee hiipimällä, sitä ei aina huomaa itsekään. Kokemusasiantuntija ja palkittu kouluttaja Kaj Collin tietää oman historiansa takia, millaista on palaa loppuun työelämässä. Kysyimme häneltä, millaisia tuntemuksia ja oireita uupumus voi aiheuttaa ja miten niihin pitäisi suhtautua. Kaj Collin koki vuosia sitten vakavan uupumuksen ja masennuksen, josta toipui ja halusi ryhtyä jakamaan kokemuksiaan auttaakseen muita […]

Lue lisää »

Helsingissä huhtikuussa: maksuton koulutus voimavaravalmennuksesta 7.3.2017

Mielenterveyden keskusliitto järjestää ensimmäistä kertaa Helsingissä kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille avoimen koulutuksen voimavaravalmennuksen menetelmään. Kevyt, räätälöitävä valmennusmalli on osoittautunut erittäin toimivaksi. Mielenterveyden keskusliitto on järjestänyt voimavaravalmennusta jo kymmenen vuotta eri puolilla Suomea eri-ikäisille, mm. kuntoutustuella ja eläkkeellä oleville mielenterveyskuntoutujille. ”Me uskomme ihmisen omiin voimavaroihin, hänen kykyynsä auttaa itse itseään sekä siihen, että jokainen on […]

Lue lisää »

Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Työllisyystavoitetta ei saavuteta ilman mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämistä 28.2.2017

Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta on huolestunut mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden suuresta määrästä Suomessa ja peräänkuuluttaa aktiivisia toimia näihin puuttumiseen. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Järjestöjen sosiaaliturvaopas päivitetty 13.2.2017

Mielenterveyden keskusliitto on ollut mukana työryhmässä, jossa on päivitetty Sosiaaliturvaopas 2017. Oppaaseen on koottu pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden yhteinen sosiaaliturva. Oppaasta löytyy kattavasti aiheita esim. oikeudesta sosiaaliturvaan, edunvalvonnasta, terveys- ja hoitosuunnitelmasta, toimeentulosta, eläkkeistä, sairaanhoidon maksuista ja korvauksista sekä Kelan kuntoutuksesta. Voit lukea ja tulostaa oppaan tästä. Tavoitteena on sosiaaliturvan hyödyntäminen ja tunnetuksi tekeminen. Opas on […]

Lue lisää »

Rosa Meriläisen kolumni: Vahva itsenäinen nainen 10.2.2017

Suomalaisessa naismytologiassa elää haavekuva vahvasta naisesta, jonka tukevilla lanteilla killuvat talon avaimet. Naisesta, joka tosiasiallisesti pyörittää yksin ihan kaikkea, päättää kaikkien muidenkin puolesta kaikki tärkeät asiat ja mikä tärkeintä: ei tarvitse ketään, eikä ole koskaan heikko. Sellainen ihminen on mahdottomuus. Viimeistään siitä pitäen, kun Spice Girlsit rynnivät riehakkaan iloisesti tajuntaamme, käsitys nykyaikaisesta ihannetytöstä ja ihanteellisesti […]

Lue lisää »

Kiira Korpi: Ahdistus vei ilon urheilusta ja elämästä 6.1.2017

Teksti: Raisa Mattila Kuvat: Heli Hirvelä   Vuosikausia Kiira Korpi hymyili jäällä ja mainoskuvissa, mutta oikeasti häntä ahdisti, usein ja paljon. Nyt hän kertoo, miltä paineet tuntuivat – ja miten hän oppi sietämään niitä.   Paineen alla   ”Istuin perheeni ja valmentajani kanssa ravintolassa. Vuosi oli 2012, ja olimme juhlimassa voittoani taitoluistelun GP-kisoissa Moskovassa. Minun […]

Lue lisää »

Keskeiset muutokset sosiaali-, terveys- ja työttömyysetuuksissa vuodenvaihteessa 28.12.2016

Perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirtyvät Kelalle Kela vastaa perustoimeentulotuen myöntämisestä ja maksamisesta vuoden 2017 alusta lukien. Kunta myöntää jatkossa edelleen täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea. Toimeentulotuen taso ja tuen myöntämisperusteet pysyvät ennallaan. Toimeentulotuki säilyy hakemuksen perusteella myönnettävänä tarveharkintaisena etuutena. Toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi ja väliaikaiseksi taloudelliseksi etuudeksi. Lääkekorvauksista säästetään Voimaan tulevista lääkesäästöistä useat kohdistuvat Kelan lääkekorvauksiin. […]

Lue lisää »

Apua joulun ajan yksinäisyyteen vertaistapahtumista 19.12.2016

Useat Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistykset järjestävät vapaaehtois- ja vertaisvoimin avoimien ovien tilaisuuksia. Niihin ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat joulunpyhät ahdistavana tai yksinäisenä aikana. Joulun aika ei ole kaikille onnellista yhdessäoloa läheisten kanssa, vaan moni kärsii yksinäisyydestä jouluna. Vaikeinta joulu on heille, jotka ovat syrjäytyneitä ja sairaita ja joille kotoa poistuminen on haastavaa tai jopa mahdotonta ilman […]

Lue lisää »

Digitarina kertoo joulusta mielenterveyskuntoutujan näkökulmasta 17.12.2016

Mielenterveyden keskusliiton kokemusasiantuntija kertoo digitarinassamme, miltä tuntuu viettää joulua, kun kärsii mielenterveyden ongelmista.   Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

9,3 miljoonaa MTKL:n ja jäsenyhdistysten mielenterveystyöhön 16.12.2016

Raha-automaattiyhdistys esittää tämän vuoden avustusehdotuksessaan, että Mielenterveyden keskusliitto ja sen jäsenyhdistykset saavat rahoitusta yhteensä noin 9,3 miljoonaa euroa. Summasta noin 3,1 miljoonaa kohdistuu Mielenterveyden keskusliiton toimintaan ja 6,2 miljoonaa jakautuu suoraan jäsenyhdistyksille. Lisäksi Mielenterveyden keskusliiton avustuspotista jaetaan 172 000 euroa avustuksia sellaisille jäsenyhdistyksille, jotka eivät saa sitä suoraan RAY:ltä. Mielenterveyden keskusliitolla on 160 jäsenyhdistystä, joista 48 saa ensi vuonna avustusta […]

Lue lisää »

Hyvinvointipyörän eri osat tukevat toisiaan – Blogi 13.12.2016

Ihmisen elämään vaikuttaa jatkuvasti eri osa-alueita, jotka yhdessä muodostavat hyvinvointimme perustan. Kuusiosaisen hyvinvointipyörän kirjoituksissa tarkastelen tunteita, ajatuksia, fyysisistä hyvinvointia, tahdonvoimaa ja vuorovaikutusta sekä arvoja ja henkistä hyvinvointia. Voit lukea kaikki Tunne & Mielessä vuoden 2016 aikana ilmestyneet osat tältä sivulta. Kiitos, että olet ottanut hetken sisäisyyden ravitsemiselle kanssani. Henna       Hyvinvointipyörän osa-alueet: Tunteet […]

Lue lisää »

Rovaniemen Turvanen siirtyy kaupungin palvelumalliksi 

Mielenterveyden keskusliiton 17 vuotta toteuttama Turvanen-toiminta päättyy Rovaniemellä nykymuodossaan. Toimintaa ostopalveluna rahoittanut kaupunki on ilmoittanut ottavansa toimintamallin käyttöön omissa sote-palveluissaan. Turvanen aloitti hankkeena ja vakiintui palveluksi, joka pohjautui matalan kynnyksen ohjaukseen, kahteen ns. turva-asuntoon sekä sosiaali- ja terveysammattilaisten muodostamaan kuntoutusohjaajien työpariin. Palvelun perusajatus on ollut, ettei aikoja tarvitse varata etukäteen, vaan tilanteen selvittely aloitetaan heti, […]

Lue lisää »

Satakunnan sairaanhoitopiiri palkitsi psykiatrian kokemusasiantuntijat 1.12.2016

Satakunnan sairaanhoitopiiri myönsi tämänvuotisen Hyvä palvelu -palkinnon psykiatrian kokemusasiantuntijatoiminnalle. Sairaanhoitopiirin sisäinen palkinto kannustaa henkilöstöä hyvään asiakaspalveluun, laadukkaan ja turvallisen hoidon kehittämiseen sekä oman työn ja ammattitaidon ylläpitämiseen ja uudistamiseen. Kokemusasiantuntijoita sairaanhoitopiirille kouluttaa Mielenterveyden keskusliitto. Psykiatrian kokemusasiantuntijatoiminta lisää potilaslähtöisyyttä ja parantaa hoitoa ja palvelua. Potilaslähtöisyys on kokemusasiantuntijatoiminnassa viety käytännön työhön helpottamaan potilaan kohtaamista psykiatrisessa hoidossa. Koulutettu […]

Lue lisää »

Heini Kapanen on kehitysjohtajan sijainen 29.11.2016

Heini Kapanen aloitti Mielenterveyden keskusliiton kehitysjohtajan sijaisena 1.11.2016. Aiemmin työ- ja koulutusvalmennuspäällikkönä toiminut Kapanen jatkaa tehtävässä, kunnes vakituinen kehitysjohtaja on rekrytoitu avoimella haulla. Heini Kapanen siirtyi määräaikaisesti hoitamaan kehitysjohtajan tehtäviä edellisen kehitysjohtajan Teemu Tiensuun siirryttyä Sininauhaliiton toiminnanjohtajaksi. Kapasta puolestaan sijaistaa työ- ja koulutusvalmennuspäällikkönä Markus Raivio. Kapanen on työskennellyt mm. amk-kentällä opetus-, tutkimus- ja kehittämistehtävissä. Mielenterveyden […]

Lue lisää »

Digipelit osaksi mielenterveyskuntoutusta 22.11.2016

Tietokoneilla, konsoleilla ja erilaisilla mobiililaitteilla tapahtuva digitaalinen pelaaminen on suosittua. Pelaamisen haitoista on raportoitu paljon, mutta pelaamisella on myös myönteisiä vaikutuksia. Niitä voidaan hyödyntää mielenterveyskuntoutuksessa. Näin toteaa lehtori ja Pelaten osalliseks -hankkeen projektipäällikkö Katja Raitio Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Suomalaisista 10–75-vuotiaista 75 % pelaa satunnaisesti digitaalisia pelejä ja 60 % pelaa vähintään kerran kuukaudessa (Pelaajabarometri 2015). Digipelien […]

Lue lisää »

Mansikkka on vuoden 2017 Hyvän mielen lähettiläs 

Mielenterveyden keskusliitto on nimennyt vuoden 2017 Hyvän mielen lähettilääksi Maiju Voutilaisen eli Mansikkka-nimellä tunnetun videobloggaajan. Nimitys on tunnustus Voutilaisen rohkeudesta puhua julkisesti mielenterveysongelmista ja olla esikuvana etenkin nuorille.   Keväällä 2016 20-vuotias vloggaaja Maiju Voutilainen lähti mukaan Ylen ja mielenterveysjärjestöjen yhteiseen nuorille suunnattuun Sekasin-kampanjaan ja kertoi blogissaan julkisesti kärsineensä itse masennuksesta ja ahdistushäiriöstä. Video sai […]

Lue lisää »

Uusi psykiatrinen hoitotahto halutaan Omakanta-palveluun 21.11.2016

Lapin sairaanhoitopiiri on ollut edelläkävijä ja uudistanut psykiatrisen hoitotahdon, joka on tarkoitettu ennakoivaksi oman tahdon ilmaukseksi kaikille täysi-ikäisille. Mukana työssä ovat olleet kokemusasiantuntijoiden edustajat, valtakunnallinen Mielenterveyden keskusliitto ja rovaniemeläinen Balanssi ry. Tavoitteena on saada uusi hoitotahto Omakanta-palveluun, jossa yleinen hoitotahto jo on. Psykiatrisen hoitotahdon kirjaukset on tarkoitettu niihin tilanteisiin, kun potilas itse ei kykene päättämään […]

Lue lisää »

Mielenterveysviikkoa vietetään ensi viikolla 21.–27.11.2016 19.11.2016

Mielenterveysviikon tämän vuoden teema on Oletko sinut? Okej för dej? ja se liittyy sosiaalisessa mediassa 16.11.− 27.11. Mielenterveyspoolin kanssa toteutettavaan yhteiseen kampanjaan. Teeman ja kampanjan tarkoituksena on kehottaa ihmisiä pohtimaan kysymystä: Oletko sinut erilaisuuden kanssa? Kyse voi olla joko omasta tai muiden erilaisuudesta. Teeman ja mielenterveysviikon laajempi tavoite on vaikuttaa siihen, että mielenterveyden ongelmiin liittyvät […]

Lue lisää »

Työpaikoilla pitäisi puhua mielenterveydestä 15.11.2016

Tiedote 15.11.2016 Kelan korvaamista sairauspäivärahoista neljäsosa johtuu mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöistä. Silti mielenterveysongelmat ovat edelleen tabu työpaikoilla. – Hyvä työilmapiiri ja avoin vuorovaikutus tukevat sekä työntekijöiden hyvinvointia että edistävät organisaation menestystä. Keskinäinen luottamus ja erilaisuuden kunnioittaminen ovat hyvän työkulttuurin avaintekijöitä, sanoo mielenterveyspoolin puheenjohtaja Pia Hytönen. Työelämässä olevien mielenterveyttä voidaan edistää kehittämällä esimiesten ja työntekijöiden mielenterveystaitoja ja […]

Lue lisää »

Asiakasmaksut kasvaneet kohtuuttomiksi – taloudellinen ahdinko vaikeuttaa kuntoutumista 12.11.2016

Asiakasmaksulakia on tarkoitus uudistaa heti ensi vuoden alusta. Siinä ja sote-uudistuksessa pitää erityisesti huomioida kaikkein heikoimmassa asemassa olevat pienituloiset ja pitkäaikaissairaat. Heillä on oltava oikeus riittäviin käyttövaroihin kaikkien asiakas- ja palvelumaksujen jälkeen. Nyt näin ei ole, totesi Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuusto kokouksessaan 12.11.2016. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Markus Raivio aloitti työ- ja koulutusvalmennuspäällikkönä 31.10.2016

Työ- ja koulutusvalmennuspäällikkö Markus Raivio aloitti puolen vuoden sijaisuuden Mielenterveyden keskusliitossa 31.10.2016. Hän sijaistaa Heini Kapasta, joka siirtyi määräaikaisesti hoitamaan liiton kehitysjohtajan tehtäviä. Markus Raiviota voi hyvällä syyllä kutsua moniosaajaksi. Hän on mielenterveyskentän ammattilainen, jolla on kokemusta ja koulutusta monelta alalta. Mielenterveyden keskusliittoon Raivio tuli kahdeksan RAY-hankevuoden jälkeen: hän työskenteli ensin Niemikotisäätiön ELVIS-hankkeessa projektipäällikkönä ja […]

Lue lisää »

Sisäinen ääni -opas päivittyi 27.10.2016

Suomen Moniäänisten Sisäinen ääni -oppaasta on yhdistyksen 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu uudistettu painos. Oppaaseen on koottu tietoa mielen sisäisten äänien kuulemisesta ja siitä, miten äänien kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Uudistettuun oppaaseen on lisätty kuvauksia keinoista, joilla voi hallita ääniä, ja ääniä kuulevien läheisille suunnatut ohjeet on suurimmaksi osaksi uusittu. Myös osio, jossa kuvaillaan ääniä kuulevien […]

Lue lisää »

Nimitysuutisia Mielenterveyden keskusliitossa 25.10.2016

Mielenterveyden keskusliiton kehitysjohtajan sijaisena aloittaa 1.11.2016 työ- ja koulutusvalmennuspäällikkö Heini Kapanen. Hän jatkaa tehtävässä, kunnes vakituinen kehitysjohtaja on rekrytoitu avoimella haulla. Nykyinen kehitysjohtaja Teemu Tiensuu siirtyy Sininauhaliiton toiminnanjohtajaksi. Työ- ja koulutusvalmennuspäällikkö Heini Kapasen sijaiseksi on valittu Markus Raivio. Hän on aiemmin työskennellyt Sosped-säätiössä hakejohtajana. Työ- ja koulutusvalmennuspäällikön puolen vuoden sijaisuus alkaa 31.10.2016. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Äänestä Vuoden vapaaehtoista 2016 24.10.2016

Kansalaisareena ry hakee jälleen Vuoden vapaaehtoista. Mukana ovat myös mielenterveysyhdistysten ehdokkaat Luca Nordfors Friski Tuult ry:stä ja Sirkka Saaristo Mielimaasta ry:stä. Vuoden vapaaehtoinen -palkinto myönnetään henkilölle, joka voi olla vapaaehtoistoiminnan pitkän linjan toimija tai innostava tulokas. Kilpailussa on ehdolla 82 henkilöä yhteensä 37:ltä paikkakunnalta. Eniten ääniä saanut ehdokas saa Vuoden Vapaaehtoinen -tunnustuksen Vapaaehtoistoiminnan messuilla Vapaaehtoisten päivänä 3.12. Helsingissä. […]

Lue lisää »

Pieni ele -keräykseen ilmoittautui 66 jäsenyhdistystä 29.9.2016

Pieni ele on kotimaisen vammais- ja terveystyön hyväksi järjestettävä valtakunnallinen keräys , jossa on mukana 18 vammais- ja terveystyön järjestöä. Keräys toteutetaan talkoovoimin valtakunnallisten vaalien yhteydessä ja mukana on yli 10 000 vapaaehtoista äänestyspaikoilla ympäri Suomen. Mielenterveyden keskusliiton 160 jäsenyhdistyksestä 66 on ilmoittaunut mukaan keräyksiin, jotka järjestetään huhtikuun 2017 kuntavaalien ja tammikuun 2018 presidentin vaalien yhteydessä. Yhteinen […]

Lue lisää »

Tiedä oikeutesi sosiaalihuollossa 22.9.2016

Mitä oikeuksia ja oikeusturvakeinoja – ja myös velvollisuuksia − sosiaalihuollon asiakkaalla on? Mielenterveyden keskusliiton lakimies Merja Karinen kokosi tärkeimmät.   Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet määritellään laissa. Laki koskee sekä julkista että yksityistä sosiaalihuoltoa. Laki antaa oikeuden saada laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa. Asiakkaalla on oikeus hyvään kohteluun siten, että asiakkaan ihmisarvoa, […]

Lue lisää »

Digipalveluiden käyttöä selvittävä projekti käynnistyi 19.9.2016

Aspan tuottama Digitaalinen arki -selvitysprojekti on käynnistynyt. Mielenterveyden keskusliitto on mukana hankkeessa yhtenä kumppanina. Projektissa selvitetään vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien tietotekniikan ja digipalvelujen käyttöä arjessa. Yhä useammin arkisetkin asiat voi tai pitää hoitaa verkkopalvelujen kautta, kun palvelut digitalisoituvat. Aiempien tutkimusten mukaan vammaiset ja pitkäaikaissairaat henkilöt käyttävät internetiä ja sähköisiä palveluja harvemmin kuin muut kansalaiset. Tämä […]

Lue lisää »

Päivi Rissanen STM:n kuntoutuksen uudistamiskomitean jäseneksi 

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut kuntoutuksen uudistamiskomitean toimikaudelle 1.9.2016−30.9.2017. Mielenterveyden keskusliiton tutkija ja kokemusasiantuntija Päivi Rissanen nimettiin toimintakykyjaoston yhdeksi jäseneksi.  Kuntoutuksen uudistamiskomitean tehtävänä on arvioida kuntoutuksen lainsäädäntöä ja rahoituksen muutostarpeita. Komiteassa on edustus useista ministeriöistä, kuntoutuksen vastuutahoista, työmarkkinajärjestöistä, tutkimuslaitoksista, poliittisista puolueista ja kansalaisjärjestöistä. Komitean tueksi asetettiin kaksi jaostoa: toimintakykyjaosto ja työelämäjaosto. Jaostot laativat komitealle selvityksiä ja esityksiä. Komitea vastaa kuntoutusjärjestelmän […]

Lue lisää »

Teemaviikolla 5.9.–11.9.2016 vastataan kysymyksiin mielenterveydestä 31.8.2016

Mielenterveyden keskusliiton työntekijät ja kokemusasiantuntijat vastaavat teemaviikolla A-klinikkasäätiön Päihdelinkin kautta mihin tahansa mielenterveyttä koskeviin kysymyksiin ja kommentteihin. Teemaviikko on viikolla 36 eli ma–su 5.9.–11.9.2016. Nyt sinun on mahdollista kysyä anonyymisti muun muassa hoitoon pääsemisestä, erilaisista kuntoutumismahdollisuuksista ja vertaisuudesta. Voit myös tiedustella, mistä ja miten voisi saada terapiaa ja olisiko siitä hyötyä sinulle. Autamme myös sosiaaliturva-asioissa […]

Lue lisää »

Lasinen lapsuus -nettiryhmät aikuisille alkavat! 29.8.2016

A-klinikkasäätiön 30 vuotta täyttävä Lasinen lapsuus aloittaa kumppaninsa Mielenterveyden keskusliiton kanssa syyskuussa Suomessa uuden toimintamuodon, ammattimaisesti ohjatut nettivertaisryhmät lapsuudenkodin alkoholinkäytön seurauksista yhä haittoja kokeville aikuisille. Lasinen lapsuus -nettiryhmässä keskustellaan ohjatusti mutta osallistujien tarpeista lähtien lapsuuden kokemusten aiheuttamasta kuormituksesta ja sen kanssa selviytymisestä. Osallistuminen on maksutonta ja edellyttää ainoastaan toimivan nettiyhteyden. Ryhmän kesto on kolme kuukautta. […]

Lue lisää »

Elokuvakirjoituskilpailun voittajateksti Amelie-elokuvasta 26.8.2016

Elokuva, joka mullisti mieleni   Kysyitte, olenko joskus nähnyt riemastuttavan elokuvan. Kyllä – ja olen nähnyt sen useasti. Vaikka olen nähnyt kyseisen elokuvan useasti, palaan siihen aina uudelleen. Päähenkilö vaikuttaa minusta kovin tutulta ja elokuvan henkilöhahmot inhimillisiltä ja sympaattisilta. Elokuvan nimi on Amelie ja sen mainostetaan saavan katsojansa kulkemaan viikon hymyssä suin. Amelie on lapsena […]

Lue lisää »

Amelie, Sademies ja Nuori Kapinallinen inspiroivat elokuvakirjoituskilpailussa 

Kertomus Amelie-elokuvasta voitti Mielenterveyden keskusliiton Elokuva, joka mullisti mieleni -kirjoituskilpailun. Kirjailija Tuomas Kyrö valitsi voittajatekstin, jonka on kirjoittanut nimimerkki Just a girl. Kirjoituskilpailu käynnistyi tämän vuoden helmikuussa ja päättyi toukokuussa. Kolmen parhaan joukkoon ylsivät myös kirjoitus Nuori Kapinallinen -elokuvasta, jonka tekijä on nimimerkki 52-vuotias Erilainen Nuori Kapinallinen sekä nimimerkin Nonus kirjoittama kertomus Sademies-elokuvasta. Tuomas Kyrö […]

Lue lisää »

Mikkelin Virike teki Vuoden Pompun 

Mielenterveyden keskusliitto on valinnut vuoden mielenterveysyhdistykseksi mikkeliläisen Virike ry:n. Virike sai Vuoden Pomppu -nimeä kantavan palkinnon omin voimin toteutetusta Mielestään kärsineet -videosta, joka kuvaa uudella, humoristisella otteella mielenterveyskuntoutujien suhdetta hoitojärjestelmään. Vuoden Pomppu julkistettiin nyt toista kertaa. Palkinnon perusteena on se, että mielenterveysyhdistys on tehnyt jotain uutta, merkittävää tai poikkeuksellista. ”Virike ry teki jotain, joka pomppaa […]

Lue lisää »

Mielenterveysyhdistysten suurtapahtuma Mielen Vuoksi Imatralla 26.-28.8.2016 22.8.2016

Mielenterveyden keskusliiton Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät kokoaa Imatralle ensi viikonloppuna 350 osallistujaa perinteikkäisiin yleisurheilukisoihin, tanssikilpailuun sekä kulttuuri- ja luontotyöpajoihin. Perjantaina palkitaan myös vuoden mielenterveysyhdistys. Tapahtumapaikkoina toimivat Imatran kylpylä ja Karhumäen kenttä. Kisojen järjestelyistä vastaa Imatran Urheilijat. Vuosittaiset kulttuuri- ja yleisurheilupäivät ovat Mielenterveyden keskusliiton suurin valtakunnallinen jäsentapahtuma, jossa yhdistyvät mielen hyvinvoinnin tärkeät tukielementit liikunta, kulttuuri ja yhdessä […]

Lue lisää »

Kolumni: 10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein 16.8.2016

Kasper Strömman kertoi blogissaan asioista, jotka teemme tavallisesti täysin oikein. Kuten esimerkiksi banaanin kuoriminen: ihan sama, mistä päästä sen aloittaa, pääasia että saa kuoren poistettua. Koska moni vanhempi epäilee kykyjään ja resurssejaan huolenpitäjänä ja kasvattajana, ajattelin esitellä tässä samassa hengessä kymmenen asiaa, jotka useimmat vanhemmat tekevät pääasiassa oikein. 1.    Suutut, kun suututtaa. Olet ihminen. Sinulla […]

Lue lisää »

Uusi Tunne & Mieli -lehti on myynnissä – teemana Lasten ja nuorten hyvinvointi 8.8.2016

8.8.2016 Tunne & Mieli -lehden tuore numero on nyt myynnissä hyvin varustetuissa Lehtipisteissä sekä sähköisenä Lehtiluukku.fi -palvelussa. Lehden teema on lasten ja nuorten hyvinvointi. Lehden aiheita ovat mm.: Koululaisen mieli kaipaa keskittymistä Nuoret putoavat avunsaantikanavien väliin Perhehoito pehmentää lapsen kriisiä Kuinka kertoa eropäätöksestä lapsille? 10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein Laulaja […]

Lue lisää »

Neljä pulmaa estämässä mielenterveyskuntoutujan paluuta töihin 11.7.2016

Mielenterveysongelmien hoitoon ja kuntoutukseen liittyy erityisiä haasteita valinnanvapauden, terveyserojen ja tasa-arvon näkökulmasta, sanoo tutkija, VTT Päivi Rissanen Mielenterveyden keskusliitosta. Rissanen osallistuu SuomiAreenan Suuri hoivakeskustelu -paneeliin Porissa maanantaina 11.7. Psyykkiset sairaudet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia sekä yhteiskunnalle että yksilöille. Vuodesta 2000 ne ovat olleet työkyvyttömyyseläkkeiden suurin yksittäinen syy. Kuntoutustuelta työhön palaaminen on mielenterveysongelmien kohdalla erityisen vaikeaa. ”Viime […]

Lue lisää »

Uutta SuomiAreenassa: työttömät, mielenterveyskuntoutujat ja arkkipiispa kutsuvat vaikuttajia Erimingleen 27.6.2016

Porilaiset työttömät ja mielenterveyskuntoutujat järjestävät yhdessä arkkipiispa Kari Mäkisen kanssa SuomiAreenaan osallistuville vaikuttajille uudenlaiset etkot maanantaina 11.7. klo 16 Keski-Porin kirkossa. Mukana ovat myös Mielenterveyden keskusliitto ja Tatsi ry. Erimingle-niminen tapahtuma kokoaa yhteen niin poliittisia päättäjiä, eri-ikäisiä työttömiä, yrityselämää kuin mielenterveyskuntoutujia. Erimingle on myös SuomiAreenan kaikille avointen, jazz-kadulla klo 18 alkavien avajaisten etkot ja aiemmin […]

Lue lisää »

MTKL Valviran päätöksestä: Psykiatrisen potilaan oikeusturvaa parannettava 22.6.2016

Valvira antoi tänään valvontapäätöksensä Kupittaan psykiatrisen sairaalan toiminnasta. – Väärinkäytöksiä ei tietenkään pidä sallia. Ne ovat kuitenkin oire isommasta ongelmasta: psykiatrisen potilaan todella heikosta asemasta ja oikeusturvasta. Nykyinen mielenterveyslaki ei anna riittävää suojaa, sanoo lakimies Merja Karinen Mielenterveyden keskusliitosta. ”Kupittaan tapaus osoittaa kipeästi, että psykiatrisen potilaan asemaa ja oikeusturvaa on parannettava – aivan riippumatta siitä, […]

Lue lisää »

Uusi kurssi diabeteksen ja psyykkisen sairauden kanssa eläville pariskunnille – vielä ehdit ilmoittautua! 3.6.2016

Kurssi järjestetään pääkaupunkiseudulla asuville pariskunnille, joista toisella puolisoista on tyypin 2 diabetes ja joka on mielenterveyshäiriöiden vuoksi poissa työelämästä tai opinnoista. Ensimmäistä kertaa toteutettava kurssi on Mielenterveyden keskusliiton, Diabetesliiton ja FinFamin yhteishanke. Kokonaisuuteen sisältyy kaksi lähijaksoa, joille osallistuu sairastunut puoliso, pariskuntien yhteinen retki Diabetesliittoon Tampereelle sekä kaikille yhteinen päätösjakso joulukuussa. Puolisoille järjestetään oma ryhmä, joka […]

Lue lisää »

Sekasin-chatille etsitään jatkomahdollisuuksia – nuorten avuntarve on suuri 31.5.2016

  Viikon 23.5.– 29.5.2016 aikana Ylen, Mielenterveyden keskusliiton, Suomen Mielenterveysseuran ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdessä järjestämässä Sekasin247-chatissa nuorilla oli mahdollisuus keskustella huolistaan mielenterveyden ammattilaisten ja koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. Viikon aikana käytiin 1239 keskustelua, mutta halukkaita oli jonossa kymmenkertainen määrä, ja jotkut jonottivat jopa tunteja. Eniten keskustelijoita oli iltaisin klo 20–23, kun juuri mikään muu palvelu ei […]

Lue lisää »

Mielenterveysviikon 2016 teema on: Oletko sinut? 30.5.2016

Teema liittyy Mielenterveyspoolin yhteiseen samannimiseen kampanjaan, joka alkaa kansainvälisenä suvaitsevaisuuden päivänä 16.11.2016 ja jatkuu mielenterveysviikon loppuun eli 27.11. saakka. Teeman ja kampanjan tarkoituksena on kehottaa ihmisiä pohtimaan kysymystä: Oletko sinut erilaisuuden kanssa? Kyse voi olla joko omasta tai muiden erilaisuudesta. Teeman ja mielenterveysviikon laajempi tavoite on vaikuttaa siihen, että mielenterveyden ongelmiin liittyvät stigmat vähenisivät yhteiskunnassa. […]

Lue lisää »

Syrjäytymisvaara on riski nuoren mielenterveydelle 25.5.2016

Suomessa 120 000 nuorta on syrjäytymisvaarassa, mikä lisää merkittävästi riskiä myöhempiin mielenterveyden ongelmiin. – Matalan kynnyksen palvelut ovat välttämättömiä, mutta ne eivät yksin riitä. Todellinen vastuu on meillä aikuisilla. Meidän on muutettava asenteitamme, sanoo Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.    Viime vuonna 120 000 nuorta eli noin joka kahdeksas 15–29-vuotias oli työn tai koulutuksen ulkopuolella. Vaikka […]

Lue lisää »

Mielenterveysjärjestöt: Itsemurhien ehkäisyohjelma käyntiin nopeasti 24.5.2016

Itsemurhien ehkäisyohjelmaa ei voi enää lykätä, vaan nyt on pistettävä toimeksi, vaativat Mielenterveyden keskusliitto ja Suomen Mielenterveysseura. Kyseessä on yhteiskunnan yhteinen etu niin inhimillisestä kuin talouden ja turvallisuudenkin näkökulmasta. ”Me mielenterveysjärjestöissä olemme vaatineet itsemurhien ehkäisyohjelmaa jo pitkään, ohjelma on mukana hallitusohjelmassa ja tänään samaa suositti Onnettomuustutkintakeskus”, toteavat toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka Mielenterveyden keskusliitosta ja kriisikeskustoimintojen johtaja […]

Lue lisää »

Mielenterveyshäiriöt uhkaavat nuorten työkykyä ja tuottavuutta 23.5.2016

Mielenterveyden ja käytöshäiriöiden takia sai työkyvyttömyyseläkettä 5649 nuorta vuoden 2014 lopussa, ja määrä oli jo noin prosentti kaikista 16–24-vuotiaista. Mielenterveysperusteisia eläkkeitä on myönnetty nuorille yhä enemmän viime vuosina. Ylen yhdessä Suomen Mielenterveysseuran, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Mielenterveyden keskusliiton kanssa toteuttama Sekasin-kampanja rohkaisee nuoria puhumaan ongelmistaan ja tarjoaa 24/7-keskusteluapua.     Merkittävä osa nuorten työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään määräaikaisina, […]

Lue lisää »

Mielenterveyskuntoutujat pelaavat salibandyn ja futsalin mestaruuksista 21.-22.5.2016 Tampereella 17.5.2016

Jo 15. kertaa pelattavaan Mielenterveyden keskusliiton turnaukseen osallistuu tänä vuonna 400 pelaajaa. Mukana on entistä enemmän nuoria aikuisia miehiä, joille joukkueurheilu on usein motivoivin tapa liikkua ja näin ehkäistä ja lieventää mielenterveysongelmia. Mielenterveyden keskusliiton järjestämä salibandyn ja futsalin mestaruusturnaus pelataan tulevana viikonloppuna Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen A-hallissa. Vuosittainen turnaus kokoaa Tampereelle viikonloppuna noin 400 osallistujaa eri […]

Lue lisää »

Joka neljännellä nuorella mielenterveyden häiriö – apua ei saada ajoissa 16.5.2016

Vuosittain noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Se on tärkein nuorten toimintakykyä heikentävä sairausryhmä, johon olisi saatava apua aikaisemmin. Ylen yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Mielenterveysseuran ja Mielenterveyden keskusliiton kanssa toteuttama Sekasin-kampanja rohkaisee nuoria puhumaan ongelmistaan ja tarjoaa 24/7-keskusteluapua. Noin puolet mielenterveyshäiriöistä alkaa ennen 14 vuoden ikää ja kolme neljännestä ennen 24 ikävuotta. Varhainen […]

Lue lisää »

Terveyspalveluiden yhtiöittäminen on uhka mielenterveyskuntoutujille 14.5.2016

Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuuston kannanotto 14.5.2016   Hallitus kaavailee sosiaali- ja terveyspalveluiden yhtiöittämistä. Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuusto on huolissaan siitä, miten riittävät ja tarpeenmukaiset mielenterveyspalvelut pystytään silloin turvaamaan yhdenvertaisesti koko maassa. Monet sosiaalihuollon päätökset, esimerkiksi tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämistä koskevat päätökset, ovat viranomaispäätöksiä, joista kaikista tulee voida valittaa. Näitä viranomaispäätöksiä ei voida siirtää yhtiöiden tehtäviksi. Yhtiöittäminen tekee […]

Lue lisää »

Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta vaatii itsemurhien ehkäisyohjelmaa Suomeen 13.5.2016

Eduskunnan Mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan kannanotto 13.5.2016   Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta vaatii Sipilän hallitukselta kansallista itsemurhien ehkäisyohjelmaa. Neuvottelukunta toteaa, että hallituksen kärkihankkeiden tausta-aineistossa oli vielä mukana ehdotettu kansallinen itsemurhien ehkäisyohjelma. Sen puuttuminen varsinaisista hallituksen kärkihankkeista vaarantaa koordinoidun ja eri hallinnonalojen yhteisen järjestelmällisen toiminnan itsemurhien ehkäisemiseksi. Muissa Pohjoismaissa ja useissa EU-maissa on asetettu itsemurhakuolemien määrälle kansallisia tavoitteita, tehty itsemurhien […]

Lue lisää »

Tietopalvelu Propelli muuttuu valtakunnalliseksi mielenterveysneuvonnaksi 12.5.2016

Aiemmin Tietopalvelu Propellin nimellä toiminut Mielenterveyden keskusliiton tuottama neuvontapalvelu toimii jatkossa nimellä Valtakunnallinen mielenterveysneuvonta.

Lue lisää »

Uusi kirja auttaa toipumaan mielenterveysongelmista 10.5.2016

Mielenterveyden keskusliiton työ- ja koulutusvalmentajat ovat koonneet työkirjan, joka perustuu yli kymmenvuotiseen kokemukseen voimavaravalmennuksesta.

Lue lisää »

Hyvää mieltä kävelemällä viikolla 17 − Lue viisi hyvää syytä kävellä enemmän! 25.4.2016

Mielenterveyden keskusliiton ja sen jäsenyhdistysten jokavuotista Henkisen hyvinvoinnin viikkoa vietetään tällä viikolla. Tämän vuoden teema on Hyvää mieltä kävelemällä.     Viisi hyvää syytä kävellä aina, kun mahdollista Kävely tehostaa endorfiinien eritystä. Endorfiinit ovat ihmisen itsensä tuottamia opiaatteja, jotka tuottavat euforisen olotilan ja vähentävät stressihormoneja. Säännöllinen, ripeä kävelylenkki parantaa stressinsietokykyä ja ehkäisee masennusta ja ahdistusta. […]

Lue lisää »

Tietoiskuja ja maksutonta mielenterveysneuvontaa 21.3.2016

MTKL Tietopalvelu Propelli järjestää keväällä kaksi tietoiskua aiheista Kenelle hoitotuki on tarkoitettu ja Miten löydät voimavarasi Helsingin klubitalon yhteydessä, katutasossa, Hämeentie 54. Kevään tietoiskut Ma 4.4.2016, klo 11 Kenelle hoitotuki on tarkoitettu Pirkko Jantunen, sosiaalineuvoja, Mielenterveyden keskusliitto ma 23.5.2016, klo 11 Miten löydät voimavarasi Jyrki Rinta-Jouppi, työ- ja koulutusvalmentaja Tietoiskut ovat maksuttomia, tervetuloa! Helsingin Klubitalolla […]

Lue lisää »

Raimo Matikaiselle sosiaalineuvoksen arvonimi 19.3.2016

Mielenterveyden keskusliiton entiselle puheenjohtajalle ja pitkäaikaiselle luottamushenkilölle Raimo Matikaiselle on myönnetty sosiaalineuvoksen arvonimi. Arvonimi luovutetaan tänään Pohjois-Karjalan Mielenterveyden Tuki ry:n 45-vuotisjuhlassa Joensuussa. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Valmennuskokeilu mielenterveys- ja talousongelmia kohdanneille 10.3.2016

Ylivelkaantuneilla on usein samantyyppisiä vaikeuksia kuin mielenterveyskuntoutujilla. On myös paljon ihmisiä, joilla on sekä talousvaikeuksia että mielenterveysongelmia. Tästä vertaisryhmien ohjaajan havainnosta sai alkunsa kolmen järjestön uusi voimavaravalmennus. Hakuaika päättyy 24.3. Mielenterveyden keskusliitto, Takuu-Säätiö ja Valtakunnallinen Verso ry järjestävät tänä keväänä ensimmäistä kertaa Voimavaroja arkeen -ryhmän sekä talous- että mielenterveysongelmia kohdanneille. Ryhmä on maksuton. Valmennus tarjoaa […]

Lue lisää »

Osuuskunnasta työtä osatyökykyisille Oulussa 29.2.2016

Mielenterveyden keskusliitto ja Oulun kaupungin työllisyyspalvelut rakentavat yhdessä osuuskunnista työllistymisen väylää osatyökykyisille. Yhteistyötä tehdään valtakunnallisen, kolmevuotisen osuustoiminnan kehittämishankkeen puitteissa. ”Tutkimusten mukaan pienikin määrä työntekoa vahvistaa osatyökykyisen ihmisen hyvinvointia ja parantaa elämänlaatua. Osuuskunta on tähän oiva ratkaisu, sillä se antaa mahdollisuuden säädellä työmäärää ja -tahtia oman tilanteen ja toimintakyvyn mukaisesti”, sanoo hanketyöntekijä Tuija Pasanen Mielenterveyden keskusliitosta. […]

Lue lisää »

Uutta tukea lasisen lapsuuden eläneille aikuisille 25.2.2016

Järjestöt ovat kehittäneet yhteistyössä uudenlaista, ennaltaehkäisevää ja mielenterveyttä vahvistavaa tukea nuorille aikuisille, jotka lapsuudessaan ovat kärsineet vanhempiensa päihteiden käytöstä. ”Koskaan ei ole myöhäistä saada apua”, sanoo kuntoutussuunnittelija Laura Barck Mielenterveyden keskusliitosta. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

MTKL: Turussa kyse vakavista ihmisoikeusloukkauksista 18.2.2016

Turussa esiin tulleet psykiatrisiin potilaisiin kohdistuneet väärinkäytökset ovat ihmisoikeusloukkauksia ja vakavia rikoksia, sanoo Mielenterveyden keskusliiton lakimies Merja Karinen. – Iäkkäiden potilaiden kaltoinkohtelu osoitti, miten suljettu laitos mahdollistaa mielivallan käytön kaikista heikoimmassa asemassa olevia mielenterveyspotilaita kohtaan. Tällaista ei pitäisi tapahtua enää tällä vuosituhannella, Karinen sanoo. Erityisen vakavaksi tilanteen tekee se, että väärinkäytökset ovat jatkuneet useita vuosia, […]

Lue lisää »

Voimavaravalmennus toi töitä pitkäaikaistyöttömille 

Mielenterveyden keskusliiton voimavaravalmennus tuottaa tulosta myös työ- ja elinkeinotoimiston tuetun työllistämisen asiakkaille. Pilottiryhmän yhdeksästä osallistujasta neljä sai vakituisen tai määräaikaisen työpaikan. Pilotti järjestettiin viime vuoden lopussa yhdessä Uudenmaan te-toimiston kanssa. – Tulosten perusteella on mahdollista työllistää systemaattisesti myös pitkäaikaistyöttömiä, kun tuki lähtee suoraan ihmisen omista tarpeista ja voimavaroista. Malli on kevyt sekä asiakkaille että järjestävälle […]

Lue lisää »

Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Ikääntyneiden hyvinvointia ja mielenterveyttä vahvistettava 16.2.2016

Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta näkee sote-uudistuksen mahdollisuutena uudistaa ikäihmisten palveluita niin, että mielenterveys ja hyvinvointi huomioidaan aiempaa kokonaisvaltaisemmin. – Suomessa on kehitetty valtava määrä ikäihmisten hyvinvointiin liittyvää osaamista. Sote-uudistuksessa meillä on mahdollisuus koota alueittain hyvät käytännöt yhteen ja lähteä toteuttamaan niitä yli perinteisten sektorirajojen. On pohdittava miten palvelut toteutetaan ikäihmisten näkökulmasta kaikkein järkevimmin ja niin, että […]

Lue lisää »

Osallistu Mielenterveyden keskusliiton kirjoituskilpailuun! 12.2.2016

Oletko joskus nähnyt elokuvan, joka liikutti, järkytti, riemastutti, muutti ajattelutapasi tai elämäsi – tai sai aikaan pienen, tärkeän oivalluksen? Osallistu Mielenterveyden keskusliiton kirjoituskilpailuun! 45-vuotias Mielenterveyden keskusliitto järjestää kirjoituskilpailun elokuvasta teemalla Elokuva, joka mullisti mieleni. Kilpailuun voivat osallistua kaikki, joilla on omaa kokemusta mielenterveysongelmista. Kirjoita elokuvasta, jolla on ollut sinuun suuri tai pieni vaikutus joko arjessa tai […]

Lue lisää »

Kiusaamalla kasvatettu – Teron tarina 2.2.2016

Minusta ei ole mihinkään, enkä osaa mitään. Näin Tero Salmi, 30, ajatteli liian monta vuotta.  Jokapäiväinen koulukiusaaminen oli vääristänyt hänen minäkuvansa täysin. Vasta aikuisena hän ymmärsi lähteä aktiivisesti murtamaan vääriä uskomuksia itsestään. Elämä on jännää ja ihmeellistä. Kaikkea pitää tutkia ja kokeilla, ajatteli viisivuotias Tero. – Alkuvuosiini kuului paljon leikkiä ja vapautta. Vietin maalaislapsen täydellisen […]

Lue lisää »

Maksutonta mielenterveysneuvontaa Sörnäisissä maanantaisin 29.1.2016

Mielenterveyden keskusliiton Tietopalvelu Propellin kuntoutus- ja vertaisneuvoja tarjoavat maksutonta mielenterveysneuvontaa Helsingin Sörnäisissä maanantaisin kevääseen asti. Kuntoutus- ja vertaisneuvoja ovat tavattavissa Helsingin Klubitalon yhteydessä katutasossa, osoitteessa Hämeentie 54 maanantaisin kello 10–15 jatkuen 23.5.2016 asti. Samassa tilassa on kevättalven aikana myös tietoiskuja maanantaisin: 1.2 klo 11 Kysy edunvalvonnasta, lakimies Merja Karinen 22.2 klo 11 Kysy toimeentulotuesta, sosiaalineuvoja Pirkko […]

Lue lisää »

Osallistu MIPAn hyvinvointikyselyyn 20.1.2016

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman, MIPAn hyvinvointikyselyllä kerätään tietoa järjestöjen erilaisiin toimintoihin ja palveluihin osallistuvilta ihmisiltä. Vastauksia toivotaan etenkin henkilöiltä, jotka etsivät verkosta tietoa, apua tai tukea omaan tai läheisen elämäntilanteeseen. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa järjestöjen toiminnan ja palveluiden tavoittamien kansalaisten hyvinvoinnin vajeista ja palvelutarpeita. Tutkimukseen pääset osallistumaan täyttämällä hyvinvointikyselyn verkossa. Kysely sisältää kysymyksiä järjestötoiminnasta […]

Lue lisää »

Vuodenvaihde tuntuu mielenterveyskuntoutujan kukkarossa 7.1.2016

Mielenterveyden keskusliiton lakimies Merja Karinen kokosi mielenterveyskuntoutujien kannalta keskeiset vuoden 2016 lakimuutokset. Parannuksia on tullut kuntoutukseen, kustannusten nousua puolestaan erilaisiin omavastuihin. Oikeus Kelan lääkinnälliseen kuntoutukseen laajenee Kelan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen saaminen ei enää edellytä, että hakija saa myös korotettua tai ylintä vammaisetuutta. Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen nimi muuttuu vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi. Kuntoutuspsykoterapian korvaustaso nousee Tämän vuoden […]

Lue lisää »

Mielenterveysyhdistysten ovet avoinna jouluna vapaaehtoisvoimin 21.12.2015

Useat Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistykset järjestävät tänäkin jouluna vapaaehtois- ja vertaisvoimin avoimien ovien tilaisuuksia. Niihin ovat tervetulleita kaikki, jotka syystä tai toisesta kokevat joulunpyhät ahdistavana tai yksinäisenä aikana. Joulu on välittämisen aikaa, mutta myös monelle vuoden yksinäisin ja ahdistavin juhla. Ikävät tunteet nousevat helposti pintaan, jos ei ole ketään kenestä välittää tai joka välittäisi. Jouluna koettu […]

Lue lisää »

Tutkimus: Psykoterapiaan pääsy liian hankalaa 16.12.2015

  Psykoterapiaan pääsy kestää huomattavan pitkään ja koetaan liian hankalaksi, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Sen mukaan jopa puolet asiakkaista etsii psykoterapeuttia yli kahden kuukauden ajan. Valtaosa tutkimukseen osallistuneista psykoterapeuteista (89 %) kokeekin, että nykyinen terapeutin etsimistapa on asiakkaille liian vaativa. Psykoterapian ajanvaraus- ja hakupalvelu VapaatAjat.fi:n toteuttamaan tutkimukseen osallistui 264 Kelan palveluntuottajarekisterissä olevaa psykoterapeuttia. Vastaajat arvioivat kyselyssä […]

Lue lisää »

Joulun poikkeusaukioloajat MTKL:n palveluissa 15.12.2015

Mielenterveyden keskusliiton valtakunnallinen neuvontapuhelin (0203 91920) ja maksuton vertaistukipuhelin (0800 177599) jäävät joulutauolle torstaina 17.12.2015. Neuvonta- ja vertaistukipuhelin toimivat pyhien jälkeen normaalisti maanantaista 4.1.2016 alkaen. Neuvonta- ja vertaistukipuhelimen päivystysajat löytyvät täältä >>. Tietopalvelu Propellin Turun ja Kuopion käyntipisteet ovat joululomalla 17.12.2015–4.1.2016. Propellin neuvontapiste aloittaa Helsingin Klubitalolla Sörnäisissä toimintansa maanantaina 11.1.2016. Mielenterveyden keskusliiton Helsingin Malmin toimisto […]

Lue lisää »

MTKL:n puhelinvaihteessa häiriöitä 8.12.2015

Mielenterveyden keskusliiton puhelinvaihteesta on ilmennyt häiriöitä. Liiton puhelinvaihde ilmoittaa soittajille virheellisesti, että vaihde on suljettu, vaikka vaihde oikeasti on toisen puhelun vuoksi varattuna. Järjestelmävirhe koskee liiton puhelinvaihdetta numerossa 09 5657 730. Myös puhelinvaihteen yöviestissä on todettu ajoittaisia häiriöitä. Puhelinvaihteen järjestelmävirhettä korjataan parhaillaan yhteistyössä Soneran kanssa.   Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Mielenterveysbarometrin NIMBY-mittari: suvaitsevaisuus kasvanut 10 vuodessa 17.11.2015

Mielenterveysbarometri on vuodesta 2005 kysynyt suomalaisilta, mitä ihmisryhmiä he eivät haluaisi naapurikseen. 10 vuodessa suvaitsevaisuus lähes kaikkia ryhmiä kohtaan on kasvanut, joskin hitaasti. Poikkeuksen tekee suhtautuminen maahanmuuttajiin. Ei-toivotuimpia ryhmiä ovat edelleen huumeiden väärinkäyttäjät, henkirikoksesta tuomitut ja alkoholistit. Suuri enemmistö suomalaisista ei haluaisi heitä naapurustoon. Muita ryhmiä vierastaa reilusti alle puolet. Muista ryhmistä eniten pelkoa herättivät […]

Lue lisää »

Mielenterveysbarometri: Mielenterveysongelmat yhä tabu työpaikoilla 

Mielenterveyden keskusliiton Mielenterveysbarometrin mukaan suomalaiset eivät kovin mielellään kertoisi omista mielenterveysongelmistaan esimiehelleen ja vielä vähemmän työtovereille. Enemmistö pelkää, että tieto voi johtaa aseman, arvostuksen tai jopa työpaikan menetykseen. Suomalaiset ovat yksimielisiä siitä, että mielenterveyskuntoutujan töitä tulisi tarvittaessa sovittaa vastaamaan terveydentilaa, kuten muissakin sairauksissa tehdään. Laaja yksimielisyys vallitsee myös siitä, että työyhteisö on valmennettava ottamaan vastaan […]

Lue lisää »

Tuomas Kyröstä Hyvän mielen lähettiläs 

  Mielenterveyden keskusliitto on nimennyt Hyvän mielen lähettilääksi 2016 Mielensäpahoittaja-hahmon luoneen kirjailija Tuomas Kyrön. Mielenterveysmessuilla 2015 julkistettu nimitys on tunnustus mielenterveyden hyväksi julkisuudessa tehdystä työstä. – Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja-hahmo on valloittanut koko Suomen kuvaamalla osuvasti, toisaalta synkästi ja toisaalta ironisesti suomalaista kansanluonnetta. Suomalainen kuten Mielensäpahoittajakin puhuu kyllä ääneen, mutta usein enempi itsekseen, sanoo toiminnanjohtaja […]

Lue lisää »

Siikalatvan Suopursut on vuoden mielenterveysyhdistys 

MTKL:n toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka ja puheenjohtaja Markus Lustig MTKL:n järjestötoimikunnasta luovuttivat Vuoden Pomppu -palkinnon Suopursujen Toini ja Jouko Miettiselle.  Mielenterveyden keskusliitto palkitsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa reippaan kehitysloikan ottaneen mielenterveysyhdistyksen Vuoden Pomppu -palkinnolla. Palkinnon sai Siikalatvan mielenterveysyhdistys Suopursut ry, joka nosti jäsenmääränsä reilussa vuodessa lähes kymmenkertaiseksi. Vielä viime vuonna Siikalatvan Suopursuissa oli 9 jäsentä ja […]

Lue lisää »

Väitös: Mielenterveyspotilaan kuntoutuminen oman elämänsä toimijaksi ja asiantuntijaksi 13.11.2015

Mielenterveyspotilaan omakohtaista kuntoutusprosessia tarkasteleva väitöstutkimus tarkastetaan tänään perjantaina Helsingin yliopistossa. Ainutlaatuinen väitöstutkimus kertoo selviytymistarinan, jossa kuntoutuminen oli mahdollista, kun kuntoutujan oman elämän asiantuntijuus otettiin mukaan kuntoutumisen hoitoprosessiin. Väitös korostaa myös vertaistuen ja kokemusasiantuntijuuden mahdollisuuksia yksilölle ja palvelujärjestelmälle. Valtiotieteiden lisensiaatti Päivi Rissanen tutkii väitöksessään psyykkisen sairastumisen ja kuntoutumisen prossia omakohtaisen kokemuksen kautta. Väitöstutkimus antaa tietoa sairastumisen […]

Lue lisää »

Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuusto: Eläkkeensaajien asumistukea ei saa lakkauttaa 7.11.2015

Eläkkeensaajien asumistuen lakkauttaminen yhdessä nykyisten maksukattojen kanssa leikkaa pienituloisimpien pitkäaikaissairaiden eläkkeistä jopa 25 %. Leikkaus osuu pahimmin nuorina ja vaikeimmin sairastuneisiin mielenterveyskuntoutujiin, eikä sitä voi hyväksyä, toteaa Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuusto. Hallitus on esittänyt eläkkeensaajien asumistuen lakkauttamista ja sen yhdistämistä yleiseen asumistukeen. Vaikutusten kohtuullistamiseksi on esitetty korkeintaan 60 euron kuukausittaista suojaosuutta, jonka piiriin tulisi noin 74 […]

Lue lisää »

Järjestöt selvittivät: Vamma tai pitkäaikaissairaus saattaa vaikeuttaa tai jopa estää palveluiden käytön 5.11.2015

Kuluttajaliiton koordinoima Kuluttajaparlamentti kartoitti pitkäaikaissairaille ja vammaisille kohdistetulla kyselyllä vamman ja pitkäaikaissairauden mahdollisia vaikutuksia palveluiden käyttöön. Kyselyssä kerättiin vastaajien kokemuksia sosiaali-, terveys- ja pankkipalveluista sekä palveluiden esteettömyydestä yleensä. Kuluttajaparlamentin kysely on ajankohtainen, koska yhdenvertaisuuslaki astui voimaan vuoden 2015 alussa. Laki asettaa uusia velvoitteita palveluiden tuottajille. Palveluntuottajien tulee tarvittaessa mukauttaa palveluitaan siten, että eri tavoin toimintarajoitteiset […]

Lue lisää »

Kuntoutuja- ja omaisjärjestö vaativat toimia itsemurhien ehkäisemiseksi 4.11.2015

Itsemurhan tehneitä muistetaan kymmenissä kynttilätapahtumissa ympäri Suomea sunnuntaina 15.11.2015. Tapahtuman järjestäjät – kuntoutujia edustava Mielenterveyden keskusliitto ja itsemurhan tehneiden omaisten järjestö Surunauha ry – vaativat kovempia toimia itsemurhien ehkäisemiseksi: Suomeen on saatava muissakin Pohjoismaissa käytössä oleva itsemurhien ehkäisyohjelma. Suomelta puuttuu yhä kansallinen itsemurhia ehkäisevä ohjelma, vaikka maan itsemurhakuolleisuus on Pohjoismaiden korkein. Muissa Pohjoismaissa itsemurhien ehkäisy […]

Lue lisää »

Mielenterveyskuntoutujan tarina voitti asumisaiheisen kirjoituskilpailun 27.10.2015

Elina Hämäläisen Yksinäisyys on kunnia vieras on voittanut oman sarjansa kirjoituskilpailussa, jossa kerättiin mielenterveyskuntoutujien ja vammaisten ihmisten asumisen tarinoita ja unelmia. Aspa-säätiön kirjoituskilpailussa osallistujia pyydettiin kuvaamaan asumisen onnistumisia ja oman kodin onnea tai asumisen vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Kirjoittajat saivat myös haaveilla parhaasta mahdollisesta asumisesta ja ympäristöstä tai visioida kokonaista toimivaa asuinympäristöä. Minun tarinani -sarjan voittaneen […]

Lue lisää »

MTKL:n maksuton vertaistukipuhelin palvelee arkipäivisin 20.10.2015

Mielenterveyden keskusliiton Tietopalvelu Propellin maksuton vertaistukipuhelin palvelee nyt jokaisena arkipäivänä.  Liiton kouluttamat kokemusasiantuntijat tarjoavat vertaistukea numerossa 0800 177599 maanantaista perjantaihin kello 10–15. Tietopalvelu Propellin työntekijät tarjoavat myös maksutonta mielenterveysneuvontaa maanantaisin Helsingin Sörnäisissä 7.12.2015 asti. Sörnäisten käyntipiste on avoinna maanantaisin kello 10–15 Helsingin Klubitalon yhteydessä, osoitteessa Hämeentie 54. Päivystysaikoina tavattavissa ovat liiton kuntoutus- ja vertaisneuvoja. Tietopalvelu Propellin […]

Lue lisää »

Oikea koti syntyy ihmissuhteista ja yksityisestä tilasta 7.10.2015

Aspa-säätiön kirjoituskilpailu keräsi tarinoita asumisesta ja asumisen unelmista. Tarinoiden kautta välittyy kuva monimuotoisista kodeista, joissa ihmissuhteilla tai niiden puutteella on merkittävämpi rooli kuin seinillä ja pintamateriaaleilla. Kilpailuun tuli 66 tekstiä muun muassa mielenterveyskuntoutujilta, CP-vammaisilta, kehitysvammaisilta ja näkövammaisilta. Oikeaan kotiin – asumisen tarinoita -kirjoituskilpailun osallistujia pyydettiin kuvaamaan asumisen onnistumisia ja oman kodin onnea tai asumisen vaikeuksia […]

Lue lisää »

”Kurssiviikosta tuli elämäni käännekohta” 1.10.2015

Masennusdiagnoosin saatuaan Pirkko Daavitsainen häpesi ja salasi sairauttaan sekä tarpoi pätkäterapioiden ja lääkekokeilujen suossa vuosia. Seitsemän vuotta diagnoosinsa saamisesta hän pääsi Mielenterveyden keskusliiton kuntoutuskurssille, jossa vertaisneuvojien kokemukset antoivat hänelle toivonkipinän kuntoutumiseen. Daavitsainen sairastui masennukseen viisikymppisenä 1990-luvun puolivälissä, jolloin Suomessa elettiin syvintä lama-aikaa. Yhdeksänvuotiaan pojan yksinhuoltaja toimi tuolloin luottamustehtävissä keskisuuressa yrityksessä, jonka taloushallinnossa hän oli työskennellyt […]

Lue lisää »

Mielenterveyskuntoutujien vertaistukeen voi lahjoittaa Otto-automaateilla 

Mielenterveyden keskusliiton Mielikin voi sairastua -kampanjalla kerätään varoja mielenterveyskuntoutujien vertaistukeen. Keräykseen voi osallistua Otto-automaateilla tekemällä käteisnoston yhteydessä 2 euron kertalahjoituksen. Keräys toteutetaan 1.10.–15.12.2015.  Mielenterveyden häiriöt koskettavat jokaista suomalaista jossain elämänvaiheessa – joko omakohtaisesti tai läheisen ihmisen kautta. Mielenterveyskuntoutujien vertaistuella ja selviytymistarinoilla on erityinen merkitys silloin, kun ihminen häpeää ja pelkää leimaantumista sairautensa vuoksi ja on […]

Lue lisää »

Uusi lehti mielen hyvinvoinnista maitokauppoihin 1.10. 29.9.2015

Lehtipisteisiin ilmestyy torstaina 1.10. uudenlainen, mielenterveyspainotteinen hyvinvoinnin aikakauslehti Tunne & Mieli. Kaikelle kansalle tarkoitettua lehteä julkaisee mielenterveyskuntoutujien järjestö Mielenterveyden keskusliitto. – Aihepiirin asiatiedolle on kysyntää, sillä mielenterveyden häiriöitä on jossain vaiheessa elämää noin puolella suomalaisista. Käytännössä ne siis koskettavat tavalla tai toisella jokaista joko omakohtaisesti tai läheisen ihmisen kautta, sanoo päätoimittaja Sirkku Immonen. – Terveysteemat […]

Lue lisää »

Kannanotto: Suomen on kannettava vastuunsa Euroopan pakolaistilanteesta 11.9.2015

Suomen hallituksen on kannettava vastuuta pakolaisista ja hyväksyttävä EU:n komission ehdottama sitova menettely turvapaikanhakijoiden uudelleen sijoittamiseksi EU:n sisällä. Näin vaatii 16 ihmisoikeuksien, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevää suomalaista järjestöä. – Suomen on nyt yksiselitteisesti osoitettava vahva tukensa EU:n sisäiselle vastuunjaolle pakolaistilanteesta, sanoo Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila. EU järjestää 14.9.2015 Brysselissä hätäkokouksen, jossa päätetään muun muassa […]

Lue lisää »

Potilasjärjestöt: Pitkäaikaissairaiden maksutaakka uhkaa nousta kohtuuttomaksi 4.9.2015

Potilasjärjestöt ovat huolissaan pienituloisten pitkäaikaissairaiden kasvavasta maksutaakasta. Valtion talousarvioesityksessä nostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ja samanaikaisesti tehdään tuntuvia leikkauksia lääke- ja matkakorvauksiin. Rankimmin maksujen omavastuiden korotus iskee heihin, joilla on pienet tulot ja paljon terveysongelmia. Osa sairastavista jättää lääkkeet ostamatta ja sairaalakäynnit tekemättä, koska rahat eivät riitä edes peruselämiseen, kuten ruokaan ja asumiseen. Käytännössä tämä […]

Lue lisää »

Mielensäpahoittaja ja Mielenterveyden keskusliitto yhteistyössä mielenterveyspotilaiden hyväksi 2.9.2015

Kirjailija Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja Mielenterveyden keskusliitto aloittavat yhteiskunnallisen vaikuttamiskampanjan mielenterveyspotilaisiin ja -kuntoutujiin kohdistuvan stigman poistamiseksi. Mielensäpahoittaja ja MTKL julkaisevat yhteistyössä Mielensäpahoittajan vuosikalenterin 2016. – Mielensäpahoittaja on tarina suomalaisesta kulttuurista ja sen syvistä riveistä. Sen takia mekin olemme mukana. Mielenterveyshäiriöt eivät ole vain joidenkin toisten ongelma, vaan jokainen meistä täräyttää mielensä jossain vaiheessa elämää, sanoo […]

Lue lisää »

Maksutonta mielenterveysneuvontaa tarjolla Helsingin Sörnäisissä 31.8.2015

Helsingin Klubitalolla Sörnäisissä on joka maanantai tarjolla maksutonta mielenterveysneuvontaa joulukuun alkuun saakka. Mielenterveyden keskusliiton Tietopalvelu Propellin työntekijät ovat tavattavissa maanantaisin 31.8.–7.12.2015 kello 10–15 Helsingin Klubitalon yhteydessä, osoitteessa Hämeentie 54. Paikan päällä ovat tavattavissa liiton kuntoutusneuvoja ja vertaisneuvoja sekä sovittuina päivinä sosiaalineuvoja tai lakimies. Propellin työntekijät neuvovat mielenterveyteen ja kuntoutumiseen liittyvissä asioissa sekä muun muassa sosiaaliturva-asioissa. […]

Lue lisää »

Yleisurheilukilpailun tulokset 26.8.2015

Mielenterveyden keskusliiton perinteikkäät yleisurheilukilpailut järjestettiin Vimpelinlaakson urheilukentällä Kajaanissa lauantaina 22. elokuuta. Kisojen tulokset ovat ladattavissa nyt nettisivuiltamme.  Yleisurheilukilpailuihin, jotka järjestettiin nyt jo 20. kerran, osallistui kaikkiaan 189 kilpailijaa ja 30 jäsenyhdistystä. Lajeina olivat tuttuun tapaan 3-ottelu (60 metrin juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö), 1000 metrin kävely ja ruotsalaisviesti. Lataa sarjakohtaiset tulokset oheisesta linkistä: Mielenterveyden keskusliiton yleisurheilukilpailujen tulokset (pdf-tiedoto) Lataa […]

Lue lisää »

Helena Roiha voitti MTKL:n valokuvakilpailun 21.8.2015

Mielenterveyden keskusliiton valokuvakilpailun on voittanut Helena Roiha kuvallaan Aina mun pitää. Kilpailun tulokset paljastettiin perjantai-iltana Kajaanissa, jossa viikonvaihteen ajan käynnissä ovat MTKL:n Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät. Kisan tuomaroineen näyttelijä, valokuvaaja Laura Malmivaaran mukaan Roihan kuva on puhutteleva ja vahvan visuaalinen. – Siinä on läsnä suomalaisuutta ja tuntuu kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt. Se on täynnä yksityiskohtia, mutta […]

Lue lisää »

Järjestötutkimushankkeessa käynnistyy kolme tutkimusta 20.8.2015

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) ensimmäisessä vaiheessa käynnistyy kolme tutkimusta. Niissä selvitetään päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiileja, järjestöjen toiminnallaan tavoittamien kansalaisten elämäntilannetta, hyvinvoinnin vajeita ja palvelutarpeita sekä kokemusasiantuntijuuden ja vertaisuuden merkitystä järjestöjen voimavarana. Järjestötutkimusohjelmassa on mukana kaikkiaan kymmenen järjestöä sekä Diakonia-ammattikorkeakoulu. Ohjelman ensimmäinen työpajaseminaari 18.8. keräsi Diakonia-ammattikorkeakouluun 80 osallistujaa. Osallistujat edustivat monipuolisesti hankkeeseen osallistuvien järjestöjen toimintaa. […]

Lue lisää »

Mielenterveyskuntoutujat nauttivat liikunnan ilosta ja kulttuurista Kajaanissa 19.8.2015

Sadat mielenterveyspotilaat ja -kuntoutujat kerääntyvät ensi viikonvaihteeksi Kajaaniin nauttimaan liikunnan ilosta ja kulttuurista. Kyseessä ovat Mielenterveyden keskusliiton perinteikkäät Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät, jotka tänä kesänä järjestetään Kajaanissa 21.–23.8.2015. Tapahtumaan odotetaan 400 osallistujaa talkooväki mukaan lukien. Kolmipäiväisessä Kisaa ja kulttuuria Kajaanissa -tapahtumassa on luvassa muun muassa valokuvaus- ja kirjallisuusaiheisia työpajoja, kulttuurisuunnistusta ja Tanssiva mieli -tanssikilpailu ennakkoilmoittautuneille. Tapahtuman […]

Lue lisää »

Raivoa ratin takana – mikä saa autoilijan veren kuohahtamaan? 17.8.2015

17.8.2015 Liikennekäyttäytyminen on puhututtanut viime päivinä paljon. Uudet koululaiset ovat liikenteessä, ja pyöräilijöiden turvallisuus on noussut huolenaiheeksi ikävien tapahtumien myötä. Suurin osa autoilijoista pyrkii ajamaan toiset huomioiden. Kaahaaminen kuitenkin huolestuttaa suomalaisia. oillekin aggressiivinen ajotyyli on jo tapa, jota he eivät enää edes huomaa. Lue Käsikädessä-lehden artikkelista, miksi joillakin kuskeilla nousee rattiraivo liikenteessä. Lue juttu >>> […]

Lue lisää »

Mielenterveyskuntoutujien kuntoutuksesta huolehdittava – miljoonien säästöillä miljardien kuluja 25.6.2015

Kelan 16.6.2015 uutisoimat suunnitelmat kuntoutustensa leikkaamisesta ovat herättäneet suurta huolestumista Mielenterveyden keskusliitossa (MTKL). Se vaatii mielenterveyskuntoutujille kohdennettua ja räätälöityä kuntoutusta. Suomessa työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 260 000 ihmistä, joista 111 327 mielenterveysongelmien vuoksi (v. 2013). Viime vuosina eläkkeelle jäävien määrä on kääntynyt ilahduttavasti laskuun. Suotuisan kehityksen takana on parantunut työterveyshuollon toiminta ja nopeutunut kuntoutukseen ohjaus. Moni mielenterveyspotilas […]

Lue lisää »

Kisaa ja kulttuuria Kajaanissa 21.-23.8. 23.6.2015

Mielenterveyden keskusliiton perinteikkäät kulttuuri- ja urheilupäivät kokoavat jäsenistön Kajaaniin, yhteen vuoden suurimmista tapahtumista. Kulttuuripäivien ohjelmassa on mm. tanssikilpailu, selfie-kuvausta ja Ilmari Kiannon kirjallisuustyöpaja. Tapahtumapaikkoina ovat Hotelli Scandic Kajanus ja Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskus. Ympärillä on Kajaanin upea luonto, vettä ja metsää. Urheilukisat järjestetään Vimpelilaakson urheilukeskuksen yleisurheilukentällä. Lajeina ovat 3-ottelu, kävely ja ruotsalaisviesti sekä eriliaisa oheislajeja. […]

Lue lisää »

Välityömarkkinatoimijat: Leikkausten kohdentumista on harkittava uudelleen 18.6.2015

Välityömarkkinoiden tehokas hyödyntäminen parantaisi työllisyyttä Välityömarkkinatoimijat ovat huolissaan palkkatukimäärärahojen loppumisesta kesken vuoden. Monella paikkakunnalla palkkatukimäärärahat ovat loppuneet jo huhtikuun lopussa.  Määrärahojen nostaminen on yksi edellytys sille, että hallituksen työllisyystavoite toteutuu. Palkkatuki uudistettiin vuoden 2015 alussa, mutta uudistus heikensi heikossa työmarkkinatilanteessa olevien työllistymistä ja työllistymistä tukevien palveluketjujen toteutumista. Hallitusohjelmassa suunniteltujen leikkausten kohdentumista on harkittava uudelleen. Nyt […]

Lue lisää »

Pieni ele -keräys sai 1,4 miljoonaa euroa lahjoituksia 17.6.2015

Kotimaisen vammais- ja terveystyön hyväksi tehtävä Pieni ele -keräys sai 1,4 miljoonaa euroa lahjoituksia. Pieni ele järjestettiin huhtikuussa eduskuntavaalien äänestyspaikoilla ympäri Suomen. Keräys järjestetään 18 vammais- ja terveysjärjestön yhteistyönä. Lahjoitusten avulla järjestöt paikallisyhdistyksineen helpottavat vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten arkipäivää. Keräystuotolla saadaan esimerkiksi neuvontaa, apuvälineitä, vertaistukitoimintaa ja virkistystä. Puolet kunkin kunnan lipaskeräyksen tuotosta käytetään paikallisten vammais- […]

Lue lisää »

Äänestä uutisauto Kajaaniin MTKL:n kulttuuri- ja urheilupäiville! 15.6.2015

Inhimillisiä Uutisia -uutisauto kiertää Suomea 1.-21.8.2015 ja selvittää miten Suomi voi. Seuraa uutisauton matkaa Inhimillisiä Uutisia -sivustolla, Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Uutisauto tekee myös mutkia matkaan, jos syy on uutisen arvoinen. Mielenterveyden keskusliiton Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa ovat kisassa mukana. Mielenterveyden keskusliiton perinteikkäät Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät kokoavat jäsenistön Kajaaniin, yhteen vuoden suurimmista tapahtumista. Kulttuuripäivien ohjelmassa […]

Lue lisää »

Vammaisten eläkkeensaajien asumistuen leikkaus on peruttava 10.6.2015

Suomen 40 vammaisjärjestöä vaatii hallitusta peruuttamaan ohjelmassa olevan tavoitteen, joka siirtäisi eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin. Uusi hallitusohjelma iskee kipeimmin pienituloisiin, kansaneläkkeen varassa eläviin vammaisiin kansalaisiin. Indeksijäädytys, lääkekorvausten pienentäminen, taksimatkakorvausten omavastuun suurentaminen, sähkö-, kiinteistö- sekä lämmityspolttoaineiden verojen korotukset sekä palvelumaksujen nostot ovat kohtuuttomia pienituloisille. Kun eläkkeensaajien asumistukea pitäisi elämisen kustannusten nousun vuoksi nostaa, hallitus on sitä […]

Lue lisää »

Kumpi oli ensin, päihdeongelma vai masennus? Käsikädessä-lehden uusi numero ilmestynyt 5.6.2015

Käsikädessä 3/2015 -lehden teema on Päihteet ja mielenterveys. Lehdessä käsitellään esimerkiksi masennuksen ja alkoholin monimutkaista ”muna vai kana” -suhdetta – mikä on syytä ja mikä seurausta. Nuorten huolestuttavan yleistä kannabiksen käyttöä tarkastellaan eri näkökulmista laajssa artikkelissa. Juoko mummo liikaa? kysytään artikkelissa, joka nojaa tositapahtumiin perustuvaan tarinaan Liisasta. Liisa on eläkkeelle jäätyään alkanut nauttia elämästä kesämökillä […]

Lue lisää »

Koulukiusaamista voidaan torjua opettelemalla vahvuustaitoja 12.5.2015

Kiusaajan tai kiusatun rooleihin joutuu kolmannes suomalaisista koululaisista. Vaikka kiusaamiseen koetetaan puuttua eri keinoin, usein sitä ei saada loppumaan. Miten jokaisen koululaisen opintie saataisiin turvattua? Psykologian tohtori, psykoterapeutti Tarja Salokoski teki tutkimuksen koulukiusattujen omakohtaisista tarinoista. Aihe kiinnosti Salokoskea, sillä psykologin työssään kouluissa ja yksityisenä terapeuttina hän kohtasi jatkuvasti koulukiusattuja, jotka tarvitsivat apua. Yhdessä koulukiusatun tarinassa […]

Lue lisää »

Mielenterveyden keskusliiton vuosikertomus 2014 29.4.2015

Liittovaltuuston kokouksessa 25.4.2015 hyväksytty Mielenterveyden keskusliiton vuosikertomus 2014. MTKL_Vuosikertomus_2014 Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Työtä kohti! Voimavarat käyttöön projekti 27.4.2015

Mielenterveyden keskusliiton Työtä kohti! Voimavarat käyttöön -hanke toteutettiin vuosina 2012-2014. Hankkeen päätavoitteena oli levittää valtakunnallisesti mielenterveyskuntoutujien ammatillisen kuntoutumisen tukemiseen kehitettyä voimavaravalmennusmallia. Hankkeen rahoittajana oli Raha-automaattiyhdistys. Hankkeen avulla on tarjottu kuntoutujille mahdollisuus ryhmämuotoiseen voimavaravalmennukseen Muutoksen avaimet- ja Unelmakeidas -kurssitoiminnalla sekä yksilöllisellä voimavaravalmennuksella. Hankkeen tavoitteena on lisäksi ollut ammatilliseen kuntoutumiseen ja työllistymiseen sekä mielenterveyden häiriöihin ja sairauksiin […]

Lue lisää »

Päihde- ja mielenterveysjärjestöt ensimmäistä kertaa yhdessä kehittämään tutkimustoimintaa 

Kuinka tuottaa käytännönläheistä tutkimustietoa mielenterveys- ja päihdetyöstä? Miten tietoa voidaan hyödyntää järjestöjen kehittämis- ja vaikuttamistoiminnassa? Näistä lähtökohdista on käynnistetty A-klinikkasäätiön koordinoima päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma, jota rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Mukana on kaikkiaan kymmenen järjestöä sekä Diakonia-ammattikorkeakoulu. Hankkeessa tutkijoina ovat Sari Valjakka (Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry), Tuuli Pitkänen (A-klinikkasäätiö), Päivi Rissanen (Mielenterveyden keskusliitto) ja Jouni Puumalainen (Mielenterveyden […]

Lue lisää »

Kuntoutuksen eurooppalainen kongressi Helsingissä 

European Forum for Research in Rehabilitation (EFRR) järjestää Kuntoutusalan ja kuntoutustutkimuksen kongressin Helsingissä 6.-9.5.2015 Marina Congress Centerissä. EFRR on eurooppalainen kuntoutusalan toimijoiden yhteistyöverkosto, jossa Suomi on aktiivisena jäsenenä. Kongressissa esitellään posteri: Kuntoutuspalvelujen yhteiskehittäminen: muuttaa sekä kuntoutujia ja ammattilaisia. (Co-development of rehabilitation services – a change for both serveice users and professionals) Tekijät: Outi Hietala, Kuntoutussäätiö […]

Lue lisää »

Kannanotto: Järjestöjen toimintaedellytykset on turvattava rahapeliyhtiöiden suunnitellussa yhdistämisessä 25.4.2015

Mielenterveyden keskusliitto ry:n liittovaltuusto vaatii, että hallituksen on huolehdittava rahapelimonopolin säilymisestä Suomessa nykyisillä tai niistä muodostettavalla yhtiöllä. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaedellytykset pitää turvata jatkossa suunnitellussa rahapeliyhtiöiden yhdistämisessä. Rahapeliyhtiöiden yhdistämisen yhteydessä on huolehdittava siitä, että eri yhtiöiden edunsaajien osuus jaettavista voitoista säilyy nykyisellään eikä avustusten jakoperusteita heikennetä. Peliyhtiöiden tuotto pitää käyttää täysimääräisesti edunsaajien työn tukemiseen. […]

Lue lisää »

Tiedote: Mielensäpahoittaja vähentämään mielenterveysongelmien häpeää 21.4.2015

Kalenterihahmoina nähdään muun muassa Kaisa Mäkäräinen, Iina, Minka ja Mikko Kuustonen, Pirjo Heikkilä, Arvi Lind sekä Tuomas Kyrö itse. Osa kalenterin tuotoista lahjoitetaan Mielenterveyden keskusliitolle. – Jokaisella on oikeus mielen hyvinvointiin. Mielenterveyden häiriöt koskevat jossain elämän vaiheessa suoraan jopa puolta suomalaisista. Mielensäpahoittaja haluaa osallistua talkoisiin tukemalla psyykkisesti sairastuneiden kuntoutumista ja mahdollisuutta haluamaansa elämään, pohtii Mielensäpahoittajan […]

Lue lisää »

Tänä vuonna Henkisen hyvinvoinnin viikolla huomioidaan työelämässä olevia ja nuoria 20.4.2015

Henkisen hyvinvoinnin viikkoa vietettiin viikolla 17 vuonna 1999 ensimmäistä kertaa. Viikon perusajatuksena on haastaa yrityselämä mukaan vapaaehtoiseen mielenterveystyöhön ja kiinnittää huomiota henkiseen hyvinvointiin työelämässä. Mielenterveyden keskusliitto viettää Henkisen hyvinvoinnin viikkoa 20.4.–26.4.2015 lahjoittamalla jäsenyhdistyksille lahjoitusvaroin 1000 Nuori mieli -opasta jaettavaksi. Opas on väline mielen ongelmien ennaltaehkäisyyn. Yhdistykset jakavat Nuori mieli -oppaita eteenpäin annettaviksi lähikouluun, nuorisotiloihin, seurakunnille […]

Lue lisää »

Mielenterveyden keskusliiton sivuilla uusi tietopaketti 16.4.2015

Mielenterveyden keskusliitto on lisännyt tuhdin tietopaketin omille nettisivuilleen  http://mtkl.fi/tietoa-mielenterveydesta/. Sivustolta löytyy lisää tietoa hoitoon hakeutumisesta, psykoterapiasta, toimeentulosta ja asumisesta. Lisäksi sivuilla on linkki oppaaseen Sairauden aiheuttama haitta sekä järjestöjen yhteiseen sosiaaliturvaoppaaseen. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Osallistu Mielenterveyden keskusliiton valokuvakilpailuun! 10.4.2015

Kilpailussa etsitään näkemyksellisiä ja puhuttelevia tarinoita mielenterveyden ympäriltä. VOITTAJAKUVAT PÄÄSEVÄT NÄYTTELYYN MTKL:N KULTTUURIPÄIVILLÄ 21.–23.8.2015. Kilpailun päätuomari on valokuvaaja, näyttelijä Laura Malmivaara. SARJAT: Vertaisuus Ilon lähteitä Aina mun pitää Lähetä jpeg-digikuvasi 10.4.–31.7.2015 osoitteeseen valokuvakilpailu@mtkl.fi. Viestin aiheeksi sarjan nimi, viestikenttään oma nimi, osoite, puhelinnumero ja kuvan/kuvien nimet. Osallistua voi maks. 3 kuvalla (tai yhdellä 3 kuvan sarjalla). […]

Lue lisää »

Aito vuorovaikutus nuoren kanssa avaa lukkoja 

Kun pahoinvoiva lapsi tai nuori on selvästi avun tarpeessa, mutta torjuu aikuisen yritykset keskustella, miten avata yhteys? Tämä on haaste yhtä lailla vanhemmalle kuin ammattilaiselle. Kun aletaan käydä aitoa keskustelua lapsen kanssa, hyviä asioita alkaa tapahtua. Lue koko artikkeli Käsikädessä-lehden sivuilta >> Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Helsingin klubitalolla Sörnäisissä nyt maksutonta mielenterveysneuvontaa 9.4.2015

Mielenterveyden keskusliiton Tietopalvelu Propellin työntekijät ovat Helsingin Klubitalolla joka toinen maanantai keväällä 2015. Kuntoutusneuvoja ja vertaisneuvoja tavattavissa klo 10-15 erilaisissa mielenterveyteen ja kuntoutumiseen liittyvissä asioissa, 13.4 paikalla myös sosiaalineuvoja ja 27.4. liiton lakimies. Mielenterveyden keskusliiton Tietopalvelu Propellin toiminta on suunnattu mielenterveyspotilaille ja kuntoutujille, omaisille ja läheisille, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä opiskelijoille. Propellin työntekijät neuvovat […]

Lue lisää »

Pieni ele -keräyksen johto ui 24 tuntia ympyrää, jos 2 miljoonan tavoite täyttyy 

Eduskuntavaalien yhteydessä järjestetään Pieni ele -keräys kotimaan vammais- ja terveystyölle. Tavoitteena on kerätä 2 miljoonaa euroa lahjoituksia. – Jos 2 miljoonaa saavutetaan, keräyksen johtoryhmä ui vuorokauden ympyrää ahtaanpuoleisessa vesijumppa-altaassa. 24h-uintiviesti suoritetaan Helsingissä 4.-5.6. Mukana uimassa on keräyksen projektipäällikkö sekä edustaja kaikista keräykseen osallistuvista järjestöistä, lupaa projektipäällikkö Elina Ranta. 2 miljoonan keräystulos vaatii 34 prosentin kasvun […]

Lue lisää »

Mitä nuori tarvitsee? 8.4.2015

Pääkirjoitus, Käsikädessä 2/2015 Uutisissa kirjoitetaan paljon nuorten syrjäytymisestä. Kommenteissa paljastuvat yleiset uskomukset: ”Kaiken saa kuitenkin ilmaiseksi eteen kannettuna.” ”Valitsevat vapaaehtoisesti työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisen.” ”Liian helposti voi vaan jättäytyä sossun hoivattavaksi.” Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Nuorten syrjäytymisen sijaan tulisi puhua nuorten syrjäyttämisestä. Sen sijaan, että osoitamme nuoria sormella, voisimme miettiä, mitä me aikuiset voimme […]

Lue lisää »

Mielenterveyden keskusliitto toivottaa hyvää pääsiäistä 2.4.2015

Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Esitys: Itsemurhien ehkäisyohjelma hallitusohjelmaan. Itsemurhat mahdollista puolittaa. 

Mielenterveyden keskusliitto (MTKL) haluaa puolittaa Suomen itsemurhakuolemat. Se esittää tulevan hallituksen toteutettavaksi kansallista itsemurhien ehkäisyohjelmaa, joka parantaisi tarpeen mukaisen hoidon saatavuutta kautta maan sekä helpottaisi hoitoon hakeutumista. – Mielenterveyden häiriöistä on oltava helpompi puhua ja ihmisen on saatava niihin tarpeen mukaista hoitoa. Tämä on nostettava itsemurhien ehkäisyohjelman myötä kansalliseksi tavoitteeksi, vaatii MTKL:n toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka. […]

Lue lisää »

Käsikädessä-lehden teemana Nuori mieli, kannessa Dome Karukoski 1.4.2015

Käsikädessä 2/2015 ilmestyy 2.4. teemanaan Nuori mieli. Lehdessä käsitellään lasten ja nuorten mielen hyvinvointiin liittyviä ajankohtaisia aiheita: esimerkiksi sitä, kuinka koulukiusaamisesta voi selvitä ja miten koululaiset itse puuttuisivat kiusaamisongelmaan. Nuorten aikuisten suuria työkyvyttömyyseläkkeiden määriä käsitellään jutussa, jossa myös vieraillaan Mielenterveyden keskusliiton järjestämällä nuorten aikuisten kurssilla metsässä. Lehdessä myös pohditaan, miten sosiaalinen media saattaa vaikuttaa nykynuorten […]

Lue lisää »

Mielenterveyspoolin vaalipaneeli, katso video 26.3.2015

Mielenterveyden keskusliitto oli mukana Mielenterveyspoolin järjestämässä vaalipaneelissa, joka järjestettiin 24.3.2015. Alla paneeli videoituna: Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Mielenterveyspooli hallitusohjelmasta: Työurien pidentäminen edellyttää kansallista psyykkisen hyvinvoinnin ohjelmaa 24.3.2015

Mielenterveyspooli esittää hallitusohjelmaan kansallista psyykkisen hyvinvoinnin ohjelmaa. Mielenterveysongelmat syövät 4 miljoonaa työpäivää sairauslomina vuodessa. Mielenterveyspooli esittää Suomen hallitusohjelmaan psyykkisen hyvinvoinnin ohjelmaa. Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat vuositasolla noin 5 miljardin euron kokonaiskustannukset. Ohjelma tukee syrjäytymisen ehkäisyä ja julkisen talouden vakauttamista ja tuottaa sitä sosiaalista ja inhimillistä pääomaa, jota tarvitaan kestävään talouskasvuun, työllisyyden parantumiseen ja Suomen kilpailukyvyn vahvistamiseen. […]

Lue lisää »

Mielenterveyspooli järjestää Psyykkisen hyvinvoinnin vaalipaneelin 24.3.2015 23.3.2015

Kaksi nopeinta mahtuu mukaan seuraamaan Psyykkisen hyvinvoinnin vaalipaneelia. Ilmoittautumiset: jaana.humalto(at)finfami.fi. Mielenterveysongelmat vievät vuosittain Suomelta neljä miljoonaa työpäivää. Yli 110 000 ihmistä on parhaillaan työkyvyttömyyseläkkeellä psyykkisen sairauden vuoksi. Oikeilla palveluilla merkittävä osa heistä voisi kuntoutua takaisin töihin. Voiko tuleva hallitus tehdä psyykkisestä hyvinvoinnista Suomelle voimavaran? Mielenterveyspoolin vaalipaneelissa puolueiden ehdokkaat käsittelevät muun muassa ennaltaehkäisyn ja avohoidon keinoja, […]

Lue lisää »

Soittajalle maksuton vertaistukipuhelin 

Mielenterveyden keskusliitolla on uusi soittajalle maksuton puhelinnumero 0800 177 599, joka on liiton vertaistukipuhelin. Tähän numeroon vastaavat liiton kouluttamat kokemusasiantuntijat, joilla on omakohtaista kokemusta psyykkisestä sairaudesta, hoidosta ja kuntoutumisesta. Maksuttomaan vertaistukipuhelimeen vastataan ma, ke ja pe klo 10-15. Neuvontanumeroon 0203 91920 vastaavat kuntoutusneuvojat viitenä päivänä viikossa. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Keskustelutilaisuus maahanmuuttajataustaisten nuorten hyvinvoinnista 18.3.2015

Mielenterveyden keskusliitto osallistui keskustelutilaisuuteen maahanmuuttajataustaisten nuorten hyvinvoinnista 17.3.2015 Stoassa. Paneelissa pohdittiin, miten edistämme nuorten mielenterveyttä ja päihteettömyyttä ja miten puutumme ongelmiin. Tunnelma oli lämminhenkinen, keskustelu vilkastui illan kuluessa, loppuvaikutelma oli myönteinen ja jatkoa odottava. Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Sairaanhoitajapäivillä palkinto skitsofrenian uusiutumista ehkäisevälle työryhmälle 12.3.2015

Vuoden 2015 Ihmisen parhaaksi -palkinto luovutetaan tänään Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan psykoosilinjan, Peijaksen sairaalan, osastolle P1. Osasto on kehittänyt skitsofrenian uusiutumista ehkäisevää toimintamallia, joka tunnetaan myös nimellä Feeniks-projekti. Ihmisen parhaaksi -palkinnon arvo on 5000 euroa, ja sen lahjoittajina ovat Suomen Messusäätiö ja Suomen sairaanhoitajaliiton koulutus- ja kustannusyhtiö Fioca Oy. Ihmisen parhaaksi -palkinnon ottaa vastaan Sairaanhoitajapäivien […]

Lue lisää »

MTKL historiankirjoihin – Sydänmaanlakka löi viimeisen pajatsolyönnin 11.3.2015

Helsingin keskustassa koettiin keskiviikkona 11.3. historiallinen hetki, kun RAY luopui viimeisestä pelikäytössä olleesta Pajatsostaan. Pajatson viimeisen lyönnin löi Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka, joka paljasti nuorena poikana huijaneensa monta pajatsoa tyhjäksi. Mielenterveyden keskusliitto iloitsee, että mielenterveys aiheena sai oman puheenvuoronsa kansanterveystyön tukemisen ikonille pidetyssä tilaisuudessa. Mielenterveys ja sen tuoma osattomuus on keskeinen ratkaisuja vaativa alue […]

Lue lisää »

Arkkipiispan köyhyysryhmän esitys 10.3.2015

Mielenterveyden keskusliitto oli mukana 10.3. julkistamassa arkkipiispan köyhyysryhmän esitystä tulevaan hallitusohjelmaan. Alla on Kirkon tiedotuskeskuksen tiedote esityksestä julkistustilaisuudesta sekä esitys liitteenä: Arkkipiispa Kari Mäkinen kutsui viime lokakuussa koolle laajapohjaisen köyhyysryhmän laatimaan yhteisen vetoomuksen keväällä muodostettavalle uudelle hallitukselle. Ryhmä on nyt saanut valmiiksi esityksen, joka sisältää sekä yleislinjauksia että konkreettisia toimenpide-esityksiä hyvinvointi- ja terveyseroihin puuttumiseksi ja […]

Lue lisää »

Kokemusasiantuntija auttaa kuntoutujaa, ammattilaista – ja itseään 9.3.2015

Kuntoutussäätiön erikoistutkija Outi Hietala on yhdessä kokemustutkija Päivi Rissasen kanssa koonnut ensimmäisen kokemusasiantuntijatoiminnan perusasioihin paneutuvan oppaan. Kokemusasiantuntija osallistuu käytännön asiakas- ja potilastyöhön, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä näiden alojen ammatillisen koulutuksen kehittämiseen. Kokemusasiantuntijaa kuulemalla ammattityöntekijät saavat arjen kokemuksiin perustuvaa tietoa. Näin ammattilaiset voivat ymmärtää paremmin asiakkaidensa odotuksia ja tarpeita.”Parhaimmillaan yhteistyö kokemusasiantuntijoiden kanssa auttaa uudistamaan palveluita. Kokemuksellinen […]

Lue lisää »

Tietoisuustaidoista apua masennuksen uusiutumisen estoon 5.3.2015

9.3.2015 Akuutissa TV1 klo 18:30 Masennus on vakava tauti, ja ikävä kyllä se uusiutuu herkästi. Jopa puolet ensimmäisestä masennuksesta toipuvista sairastuu uudelleen. Siksi onkin tutkittu keinoja ehkäistä masennukseen sairastumista uudelleen. Tietoisuustaitojen (mindfulness) harjoittelu on tuonut apua masentuneelle tyypilliseen vatvomiseen, kriittisten ajatusten viljelemiseen. Marjo Laurila löysi tietoisuustaidoista keinon kiskoa itsensä ylös masennuksen suosta. Psykoterapeutti (YET) Taru […]

Lue lisää »

Oikeaan kotiin – asumisen tarinoita -kirjoituskilpailu 

Onko nykyinen kotisi haaveiden täyttymys vai ainoastaan yöpymispaikka oikeaa kotia odottaessa? Minkälainen polku johti sinut hyvään kotiin? Vai oletko joutunut vastentahtoisesti jättämään hyvän asunnon? 20 vuotta tukiasumisen asiantuntijana toiminut Aspa-säätiö järjestää vammaisille ihmisille ja mielenterveyskuntoutujille kirjoituskilpailun asumisen tarinoista ja unelmista. Oikeaan kotiin – asumisen tarinoita -kirjoituskilpailussa on kaksi sarjaa: Minun tarinani ja Minun unelmani. Kirjoita […]

Lue lisää »

Miten kasvaa aikuisuuteen kodista, jossa rakas läheinen juo ja paljon? Pullopostia lapsuudesta tänään TV:ssä 17.2.2015

  17.2.2015 Tänään alkaa uusi TV-sarja Pullopostia lapsuudessa, jossa 6 rohkeaa ihmistä avaavat meille lapsuuttaan. Mitä se on, kun rakas läheinen juo ja paljon? Miten siitä voi ponnistaa hyvään aikuisuuteen? Lue sivuiltamme haastattelu Tanjasta, joka pääsi elämässään eteenpäin alkoholin varjostaman lapsuuden varjosta. Juttu ilmestyi tuoreessa Käsikädessä-lehdessä. Mielenterveyden keskusliitto on mukana toteuttamassa A-Klinikkasäätiön Lasinen lapsuus, sirpaleinen […]

Lue lisää »

Mielenterveyden keskusliiton Mestaruusturnaus pelataan 21–22.2.2015 16.2.2015

Mielenterveyden keskusliiton Mestaruusturnaus pelataan 21–22.2.2015 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (D-halli). Tänä vuonna turnaus kokoaa mielenterveysalan palloilujoukkueet yhteen viikonlopun ajaksi jo 14. kerran. Lauantaina ratkotaan salibandymestaruudet kilpa- ja harrastesarjassa, joissa pelaa yhteensä 21 joukkuetta. Sunnuntaina viisi joukkuetta kamppailee futsalin mestaruudesta. Tapahtuman avaa lauantaina klo: 8.45 Tommi Evilä ja turnausjärjestelyistä vastaa Tampereen Ilves. Turnaukseen osallistuvat joukkueet ovat […]

Lue lisää »

Koskaan ei ole liian myöhäistä hakea apua, Mielenterveyden keskusliitto rohkaisee YLE:n Pullopostia lapsuudesta –katsojia 10.2.2015

YLE:n  17.2. alkava Pullopostia lapsuudesta –dokumenttisarja kertoo kuuden päähenkilön tarinan läheisen päihteidenkäytön värittämästä lapsuudesta omannäköiseen aikuisuuteen. Ohjelman tuotannossa YLE:n tiimin tukena ollut Mielenterveyden keskusliitto toivoo lapsuudessaan vanhemman päihteiden käytöstä kärsineiden rohkaistuvan avunhakuun vielä aikuisenakin.   – Suomessa on noin kaksi miljoonaa läheisen liiasta alkoholinkäytöstä kärsivää ihmistä – ilmiö on siis yleinen ja siksi sen ympärillä […]

Lue lisää »

Mielenterveyden keskusliiton kannanotot hallitusohjelmaan 9.2.2015

Mielenterveyden keskusliitto vaikuttaa määrätietoisesti mielenterveyskuntoutujien oikeuksien puolesta muun muassa lainsäädännön tiimoilla. Liitto on mukana mielenterveyteen liittyvissä kannanotoissa hallitusohjelmaan. Tällä sivulla voit lukea: 1. Mielenterveyden keskusliiton kannanoton hallitusohjelmaan. 2. Mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan kannanoton hallitusohjelmaan 3. Mielenterveyspoolin kannanoton hallitusohjelmaan. Mukana on myös infografi ja Mielenterveyspoolin vaalitentin video.   1. MIELENTERVEYDEN KESKUSLIITTO Esitys: Itsemurhien ehkäisyohjelma hallitusohjelmaan. Itsemurhat mahdollista puolittaa. […]

Lue lisää »

Täydellisyyden tavoittelun vaara 

Mielenterveyden keskusliiton työ- ja koulutusvalmentaja Jyrki Rinta-Jouppi varoittaa Ilalehdessä täydellisyyden tavoittelun vaaroista ja kehottaa arvostamaan itseään ja omaa osaamistaan. Lue juttu täältä:   Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Pullopostia lapsuudesta radiodokumentti tänään 5.2.2015 5.2.2015

YLE:n 17.2. alkava Pullopostia lapsuudesta –dokumenttisarja kertoo kuuden päähenkilön tarinan läheisen alkoholismin värittämästä lapsuudesta omannäköiseen aikuisuuteen. Ohjelman tuotannossa YLE:n tiimin tukena ollut Mielenterveyden keskusliitto (MTKL) toivoo lapsuudessaan vanhemman päihteiden käytöstä kärsineiden katsojien rohkaistuvan avunhakuun vielä aikuisenakin. Radiodokumentti Pullopostia lapsuudesta tulee ulos jo tänään 5.2. klo 22:05 Radio 1 sekä Yle Areenassa. Dokumenttisarja alkaa 17.2. TV […]

Lue lisää »

Uudella arviointimallilla mielenterveyskuntoutujien sopeutumisvalmennuksen tulokset näkyviin 4.2.2015

Mielenterveyden keskusliitossa (MTKL) kehitettiin sopeutumisvalmennuksen arviointimalli toiminnan kehittämisen tueksi sekä tuloksellisuuden osoittamiseksi. Arviointimalli kuvattiin arvioinnin käsikirjaan, joka toimii sopeutumisvalmennuksen yhtenä merkittävänä työvälineenä. – Arvioinnin kautta saamme sopeutumisvalmennuksen merkitystä kuvaavia lukuja sekä tarinoita siitä, miten sopeutumisvalmennus on mielenterveyskuntoutujien elämään vaikuttanut. On tärkeää, että pystymme osoittamaan arvioinnin avulla sopeutumisvalmennuksen arvon ja saavutukset, arvioinnin kehittämisen toteuttanut Annika Harsu […]

Lue lisää »

Miesten mielenterveys uusimman Käsikädessä-lehden teemana 3.2.2015

3.2.2015 Uusimman  Käsikädessä-lehden teemana on Miesten mielenterveys. Kansikuvajutussa radiotoimittaja, ex-kansanedustaja ja Mielenterveyden keskusliiton Hyvän mielen lähettiläs Pertti Salovaara kertoo sairastumisestaan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Alkuun hän puhui sairaudestaan työuupumuksena, mutta väsyi piilottelemaan totuutta. Hän myös kokee, että sairaudesta puhuminen julkisesti voi olla vertaistukea jollekin toselle. Teemaa käsitellään myös jutuissa Miten mies rakastaa, Mikä poikien mieltä askarruttaa, Poikien […]

Lue lisää »

Valon päivänä iloitaan pimeän ajan päättymisestä 

Valon päivää vietetään tänään 3. helmikuuta. Teemapäivä korostaa valon ja keskinäisen tuen merkitystä läheisen hyvinvoinnille. Päivän tarkoituksena oli alun perin tuoda toivoa masentuneille ja heidän läheisilleen pitkän talven jälkeen. Nykyisin Valon päivän vietossa halutaan keskittyä mielenterveyteen, ei pelkästään mielen sairauksiin. Mielenterveyttä ja hyvinvointia tukevat monet asiat. Vertaistuki ja kokemusten jakaminen toisten kanssa sekä yhdessä tekeminen  on […]

Lue lisää »

Mielenterveyskuntoutujille kursseilta vertaistukea ja tietoa kuntoutumisesta 28.1.2015

  Mielenterveyden keskusliitto järjestää vuonna 2015 kymmeniä sopeutumisvalmennuskursseja mielenterveyskuntoutujien toimintakyvyn edistämiseksi. Kurssit on tarkoitettu pysyvällä eläkkeellä ja työelämän ulkopuolella oleville mielenterveyskuntoutujille, jotka eivät ole oikeutettuja Kelan kurssille ja heidän perheilleen. Kursseja järjestetään avo- ja laitosmuotoisina valtakunnallisesti ja ympäri Suomen. Sopeutumisvalmennuksen tavoitteena on kartuttaa kuntoutujien voimavaroja, tukea kuntoutumista lisäämällä tietoa kuntoutumisesta ja toimintakyvyn edistämisestä sekä kehittää […]

Lue lisää »

Mielenterveysongelmien ylisukupolvisuus on ehkäistävissä – Kuopiossa alkoi uudenlainen kuntoutusmalli lapsiperheille 14.1.2015

Mielenterveyden keskusliitto (MTKL) aloitti tällä viikolla Kuopiossa lapsiperheille uudenlaisen mielenterveysongelmien ylisukupolvisuutta ehkäisevän kurssin. Hyvä arki lapsiperheille – sopeutumisvalmennuskurssi tarjoaa tukea kuntoutumiseen perheille, joissa toinen tai molemmat vanhemmista ovat poissa työelämästä tai opinnoista mielenterveysongelman vuoksi. Juuri alkaneella pilottikurssilla kuopiolaisille lapsiperheille voidaan tarjota aiempaa yksilöllisempää ja kokonaisvaltaisempaa tukea. Tavoitteena on, että kuntoutumisen prosessi linkittyisi osaksi kuntoutujan omaa […]

Lue lisää »

Sopeutumisvalmennuskurssit 2015 – uutta suuntaa elämään 12.1.2015

Mielenterveyden keskusliiton  sopeutumisvalmennuskurssi-ohjelma 2015 on valmistunut. Kurssit antavat mielenterveyskuntoutujille eväitä etsimään uutta suuntaa elämään ja mielekkääseen arkeen. Voit tutustua kurssiohjelmaan tästä. Lisätietoja: Isko Kantoluoto isko.kantoluoto@mtk.fi 050 306 8379 Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Itsemurhissa nousua – niitä ehkäistävä kansallisella ohjelmalla 30.12.2014

– Vuoden 2013 aikana itsemurhan teki 887 henkilöä, mikä oli 14 enemmän kuin edellisenä vuonna. 14 turhaa tragediaa lisää – tilaston kehityssuunta on aivan väärä, pahoittelee Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka tänään julkistettua Tilastokeskuksen kuolinsyytilastoa. Mielenterveyden keskusliitto perää Suomeen kansallista itsemurhien ehkäisyohjelmaa. Suomi oli ensimmäinen maa, jossa  tällainen otettiin käyttöön. Ohjelmaa ei kuitenkaan ole päivitetty […]

Lue lisää »

Jokaisella on oikeus jouluun 19.12.2014

Kun olin pieni lapsi ja sain lahjoja, keräsin ne nukkumaan mennessä ja menin vuoteeseen. En tiennyt mitään suurempaa. Muistan sen lapsuuden tunteen lahjapakettia saadessa. Kun vähän isommaksi kasvoin, ihmettelin isääni, joka aina istua möllötti tuolissa eikä avannut lahjojaan. Ihmettelin: ”Eiks se ymmärrä. Miksei se avaa niitä heti. Joulupukki on tuonut lahjoja!” Nyt olen itse isä […]

Lue lisää »

Avec Tastulassa masentuneet nuoret äidit 26.12. 

Yleltä tuli meille juuri mielenkiitoinen joulupyhien ohjelmavinkki. AVEC TASTULA TV1.ssä perjantaina 26.12. klo 22.00 käsittelee mielenterveysongelmista kärsiviä pienten lasten äitejä. Uusinta sunnuntaina 28.12 klo 17.10, katsottavissa Yle Areenassa. Hyvin ajankohtaisesti aiheeseen liittyen myös Mielenterveyden keskusliitto aloittaa tammikuussa uudenlaiset monimuotoiset Hyvä arki -sopeutumisvalmennuskurssit Kuopiossa lapsiperheille, joissa toinen vanhemmista kärsii mielenterveysongelmista. Lisätietoa kursseista merja.smahl@mtkl.fi. Katso Avec Tastulan […]

Lue lisää »

RAY:n ahkeruusrahan maksaminen päättyy 18.12.2014

RAY tiedotti 16.12., että vapaaehtoistoiminnan ahkeruusrahojen maksaminen raha-automaattiavustuksilla päättyy vuonna 2015. Mielenterveyden keskusliitto haluaa muistuttaa jäsenyhdistyksilleen RAY:n päätöksen pohjalta, että ahkeruusrahaa aiemmin maksaneille järjestöille, joille myönnetään jatkoavustusta vuodelle 2015, annetaan ahkeruusrahan maksamiselle siirtymäaikaa vuoden 2015 loppuun. Vuoden 2015 jälkeen RAY ei myönnä ahkeruusraha-avustuksia. RAY:n tiedote on luettavissa osoitteessa: http://www2.ray.fi/fi/avustukset/ajankohtaista/ahkeruusrahat-2015 Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Auroran siirrossa järjestöjen ääni kuulematta 12.12.2014

Keskustelu Auroran psykiatrisen päivystyksen siirrosta muistuttaa meitä kokemusasiantuntijoiden kuulemisen tärkeydestä jo suunnitteluvaiheessa, sanoo Mielenterveyden keskusliiton (MTKL) toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka. Näin suuria potilaiden ja heidän asemaansa koskettavia rakenteellisia siirtoja tehtäessä on äärimmäisen tärkeää kuulla heitä edustavia järjestöjä suunnitteluvaiheessa. Nyt järjestöjen kautta välittyvä kokemusasiantuntijoiden ääni on jäänyt liian ohueksi, Sydänmaanlakka jatkaa. – Kriittinen keskustelu aiheutuu nyt paljolti […]

Lue lisää »

Joululahjaksi hyvinvointia nuorille – Nuori Mieli oppaat aineettomana lahjana 5.12.2014

5.12.2014 Mielenterveyden keskusliitto tarjoaa tänä jouluna mahdollisuuden antaa aineeton lahja, jolla edesautetaan nuorten mielen hyvinvointia. Tämä on hyvä mahdollisuus käyttää esimerkiksi yrityksen joulumuistamisrahat. Osallistua voivat myös yksityiset lahjoittajat valintansa mukaan 20–1000 euron summalla. Mielenterveyden keskusliiton Nuori mieli -oppaita voidaan lahjoittaa lähikouluun, nuorisotiloihin, seurakunnille tai vaikka harrastusryhmiin. Kohteen voi lahjoittaja valita itse tai antaa vapaasti toimitettavaksi […]

Lue lisää »

Uusi Käsikädessä ilmestynyt – Johanna Korhonen: Syrjinnästä pitää puhua 3.12.2014

3.12.2014 Uusimmassa  Käsikädessä-lehdessä toimittaja Johanna Korhonen kertoo, miksi syrjinnästä on ehdottomasti puhuttava ääneen. Korhonen itse joutui syrjinnän kohteeksi kuutisen vuotta sitten. Korhonen on päättänyt valita avoimuuden linjan, ja mediakohusta tai raskaasta oikeusprosessista huolimatta hän tekisi kaiken uudelleen. Lisäksi  lehden aiheina on muun muassa tunnetilojen käsittely osana positiivista psykologiaa, väkivallan uhka työpaikoilla, tarinat uranvaihdoksista, auttamistyö Egyptissä, […]

Lue lisää »

Tutkimus: Mielenterveysyhdistykset tukevat kuntoutujan osallistumista yhteiskuntaan 

Mielenterveysongelmat ovat yleisiä, ja niitä kohtaavat kaikenlaiset ihmiset. Siitä huolimatta niihin liittyy edelleen häpeää ja ennakkoluuloja, ja mielenterveysongelma katkoo osallisuutta yhteiskuntaan. Toimiminen mielenterveysyhdistyksessä voi kuitenkin palauttaa osallisuutta, ilmenee sosiaalityön lehtori Liisa Hokkasen tekemässä tutkimuksessa. Hokkasen marraskuussa Mielenterveysmessuilla julkistettu tutkimus toteutettiin kyselynä Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistysten aktiivitoimijoille ja sen tehtiin Lapin yliopistossa. Lue Lapin yliopiston uutisesta lisää: […]

Lue lisää »

Case tasa-arvoinen avioliittolaki – liitto on moniääninen 24.11.2014

Joissain medioissa sekä keskustelupalstoilla on viime päivinä kysytty Mielenterveyden keskusliiton (MTKL) hallituksen ja sen puheenjohtajan Kari Tolvasen kansanedustajana ottamista kannoista tasa-arvoiseen avioliittolakiin. MTKL:n luottamuselinten kannat ovat demokraattisessa menettelyssä sovittuja kannanottoja, jotka edustavat liittoa. Liitto puolestaan on otanta Suomen kansasta. Mielenterveyden keskusliitossa ja sen hallituksessa on ja tuleekin olla ihmisiä, joilla on erilainen näkemys yhtä hyvin […]

Lue lisää »

Varhainen tunnistaminen parantaa skitsofrenian ennustetta 20.11.2014

Skitsofrenia on yksi maailmanlaajuisista kansanterveysongelmista. Se on pitkäkestoinen, suurta kärsimystä aiheuttava ja usein myös krooninen sairaus, joka puhkeaa yleensä nuorena. Hyvällä hoidolla on mahdollisuus parantua oireettomaksi. Avainasemassa on sairauden varhainen tunnistaminen. Aihetta käsiteltiin seminaarissa tiistaina 18.11. Helsingissä Mielenterveysmessuilla. – Skitsofrenian ennustetta voidaan parantaa varhaisella tunnistamisella ja aikaisin aloitetulla hoidolla, lääketieteen tohtori Tanja Svirskis sanoi. Skitsofrenian […]

Lue lisää »

Tasa-arvoinen avioliittolaki lisäisi hyvinvointia 19.11.2014

Mielenterveyden keskusliitto (MTKL) kannattaa tasa-arvoisen avioliittolain säätämistä. Liitto haluaa kuluvalla Mielenterveysviikolla muistuttaa lain merkityksestä suomalaisten mielenterveysongelmien ehkäisylle. Mielenterveysmessujen 2014 yhteydessä kokoontunut MTKL:n hallitus linjasi kokouksessaan 18. marraskuuta, että tasa-arvoinen avioliittolaki lisäisi kansalaisten hyvinvointia ja mielenterveyttä luomalla yhteiskuntaan aiempaa sallivampaa ilmapiiriä ja edistämällä kansalaisten yhdenvertaista kohtelua. Kansalaisaloite laista käsitellään lakivaliokunnassa 20.11. Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymällä eduskunta välittäisi […]

Lue lisää »

Tuore Nuori mieli -opas neuvoo nuorten kielellä 18.11.2014

Joka viides nuori kärsii jostain mielenterveyshäiriöstä. Lievempi psyykkinen oireilu kuten masennus on vieläkin yleisempää. Mutta mistä nuori voi saada apua? Kenen puoleen kääntyä? Nuoren on tärkeää tietää, että kaikesta voi selvitä, eikä hän ole ongelmiensa kanssa yksin.* Mielenterveyden keskusliitto vastasi tähän tarpeeseen Nuori mieli -oppaalla. Opas on tehty yhdessä nuorten kanssa. Mukana olleet nuoret tulevat […]

Lue lisää »

Pertti Salovaarasta Hyvän mielen lähettiläs 

Mielenterveyden keskusliitto on nimennyt Hyvän mielen lähettilääksi 2015 Pertti Salovaaran. Mielenterveysmessuilla 2014 julkistettu nimitys on tunnustus mielenterveyden hyväksi tehdystä työstä. – Mielen sairastaja ei ole koskaan yksin vaikeuksiensa kanssa, muistuttaa palkittu Pertti Salovaara. – Samanlaisten ongelmien kanssa painivia löytyy maastamme pilvin pimein. Siksi ongelmista on hyvä puhua ja näin keventää taakkaa. – Yhteiskunta ja työelämä […]

Lue lisää »

Järjestöillä tärkeä rooli työurien pidentämisessä – mielenterveyskuntoutujat voimavarana yhteiskunnalle 

Mielenterveyskuntoutujien työelämäosallisuuden tukeminen kuroo umpeen kestävyysvajetta ja pidentää työuria. Järjestöt tukevat julkisen ja yksityisen sektorin rinnalla kuntoutujien yhteiskuntaosallisuuden toteutumista. Yhdistystoimintaan osallistuminen on Mielenterveysmessuilla julkistetun tuoreen tutkimuksen mukaan merkittävä tekijä osallisuuden vahvistamisessa. – Yhdistysten toiminta palauttaa yhteiskunnallista osallisuutta, jota mielenterveysongelma on katkonut, kertoo Lapin yliopiston lehtori, YTT Liisa Hokkanen tuoreesta tutkimuksestaan Mielenterveysaktiivien toiminta. – Aktiivien oma […]

Lue lisää »

Turhia kuolemia voidaan ehkäistä kansallisella itsemurhaohjelmalla 16.11.2014

16.11.2014 Keinot itsemurhien vähentämiseen ovat olemassa, Mielenterveyden keskusliitto muistuttaa tänään sunnuntaina järjestettävissä Kynttilätapahtumissa. Joka päivä keskimäärin kaksi ihmistä kuolee oman käden kautta. Itsemurhan teki vuonna 2012 873 henkilöä, mikä oli 39 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Suurimmillaan määrä ollut vuonna 1990, jolloin itsemurhia tehtiin 1520.  Määrä on jatkanut laskuaan vuodesta 1991 lähtien, jolloin itsemurhien kehitys saatiin […]

Lue lisää »

Tiedote: Järjestöt vaativat: Verkkopalvelujen esteettömyydestä säädettävä direktiivillä 12.11.2014

Lehdistötiedote 7.10.2014 Palvelujen siirtyessä yhä useammin verkkoon pitää palveluntarjoajien huolehtia siitä, että sähköiset palvelut toimivat esteettömästi. Esteettömyyden turvaamiseksi Kuluttajaparlamentti vaatii kovempien keinojen käyttöönottoa: esteettömyydestä pitää säätää EU:n tasolla direktiivillä tai vähintään kansallisella lailla. Verkkosivujen esteettömyydestä ja ylipäänsä helppokäyttöisyydestä hyötyvät kaikki palvelujen käyttäjät. Kansainvälisen osaamistutkimuksen mukaan jopa miljoona suomalaista pitää tietotekniikkataitojaan puutteellisina. Erityisen haastavaa palvelujen siirtyminen […]

Lue lisää »

Helsingin Kynttilätapahtuma 16.11.2014 7.11.2014

OHJELMA HELSINGISSÄ 16.11.2014 klo 16.00 Lämpimästi tervetuloa klo 16.00 OHJELMAA BIO REX -ELOKUVATEATTERISSA HELSINGIN LASIPALATSISSA PANEELI – Suomeen tarvitaan kansallinen itsemurhien ehkäisyohjelma MTKL:n puheenjohtaja Kari Tolvanen, MTKL:n toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka, Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen johtaja Outi Ruishalme, Surunauha ry:n puheenjohtaja Matti Nallikari. Paneelin kesto noin 30 min.   PUHEENVUORO: JOHDATUS NÄIN UNTA ELÄMÄSTÄ -DOKUMENTTIELOKUVAAN Mouka Filmin […]

Lue lisää »

Olavi Sydänmaanlakka: Väkivallan tekijöiltä puuttuu osallisuus 27.10.2014

Viimeaikaiset nuorten porukoiden tekemät väkivallanteot Helsingissä ovat herättäneet miettimään, mitä oikein tapahtuu. Onko tämä uusi ilmiö? Ei mitään uutta, on minun näkemykseni. Harkitsematonta väkivaltakulttuuria on ollut olemassa ainakin minun elämäni ajan. Oleellinen kysymys on se, millä tavalla vaikutamme niin, ettei sen kaltaisia tapahtumia ei pääse syntymään. Työskentelin 90-luvun alussa vuosia nuorten katutyössä. Saatoin viettää 3-4 […]

Lue lisää »

Sote-nahistelun varjossa kuntien muistettava resursoida mielenterveysyhdistystensä työhön 25.10.2014

Kuntien on 2015 talousarvioita laatiessaan huomioitava paikallisten mielenterveysyhdistysten tekemä työ, joka tuo lisäresursseja julkisten palvelujen tueksi. Yksi järjestöjen vapaaehtoistyöhön sijoitettu euro tuottaa itsensä kuusinkertaisena takaisin, muistuttaa Mielenterveyden keskusliiton 25.10. kokoontunut liittovaltuusto kannanotossaan. Tällä hetkellä mielenterveysyhdistykset toimivat erittäin niukoin resurssein. Järjestötyön kansantaloudellinen vaikutus on kuitenkin merkittävä. Suurin osa Mielenterveyden keskusliiton (MTKL) lähes 200 jäsenyhdistyksestä on matalan […]

Lue lisää »

Uusi viestintäjohtaja hälventämään mielenterveyshäpeää 7.10.2014

Mielenterveyden keskusliiton viestintä- ja markkinointijohtajaksi on valittu KTM Helena Hulkko. Hulkko aloittaa tehtävässä lokakuun 20. päivä. – Viestinnällä on järjestömme tulevaisuudessa kasvava rooli mielen sairauksiin liittyvien ennakkoluulojen vähentämisessä, kertoo Mielenterveyden keskusliiton (MTKL) toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka. – Mielenterveysbarometrin 2013 mukaan lähes neljännes suomalaisista ei halua olla tekemisissä mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden kanssa. Mielenterveyskuntoutujat halutaan nähdä erillisenä, vaikka […]

Lue lisää »

Pieni ele -keräys teki ennätystuloksen 24.9.2014

EU-vaalien keräysennätys rytisi komeasti rikki toukokuun lipaskeräyksessä. Kesän yli jatkunut keräyskampanja Otto-automaateilla täydensi tulosta. Keräyksen kokonaistuotto on yli 1 000 0000 euroa, eli kasvua edellisiin EU-vaaleihin verrattuna on yli kolmannes. Monissa kunnissa lippaisiin kilahti lahjoituksia tuntuvasti enemmän kuin edellisissä EU-vaaleissa vuonna 2009; useassa kunnassa saatiin jopa kaksinkertainen tuotto. Puolet kuntien keräystuotosta käytetään paikallisesti vammais- ja […]

Lue lisää »

Tampereen kaupungin psykiatrian poliklinikoiden kokemusarviointi 22.8.2014

Mielenterveyden keskusliiton kouluttamat kokemusarvioijat toteuttivat kokemusarvioinnin yhteistyössä Tampereen kaupungin psykiatristen poliklinikoiden kanssa. Kokemusarvioinnilla selvitettiin työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia psykiatrisen avohoidon vahvuuksista, laadusta ja kehittämistarpeista. Tampereen kaupungin psykiatrinen avohoito on organisoitu uudelleen vuoden 2013 elokuusta lähtien. Kolme keskitettyä ja diagnoosipohjaisesti jaettua yksikköä korvaavat aiemmat alueelliset psykiatrian poliklinikat. Arvioinnin tavoitteena oli tuottaa tietoa psykiatrisen avohoidon laadun kehittämiseksi […]

Lue lisää »

Pitkäniemen sairaalan ensimmäisestä kokemusarvioinnista eväitä hoidon laadun kehittämiseen 

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri | Julkaistu 20.08.2014 12:01 Taysin psykiatrian toimialueen akuuttipsykiatrian osasto 7:lle on tehty ensimmäistä kertaa kokemusarviointi, jonka tavoitteena on kehittää hoidon laatua käyttäjälähtöisestä ja kokemusperäisestä näkökulmasta. Arviointiselvityksessä kartoitettiin akuuttipsykiatrian osasto 7:llä olleiden potilaiden, omaisten sekä Acutan, Tampereen kaupungin akuuttipsykiatrian poliklinikan ja osasto 7:n osaston työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia osaston hoitoprosessin vahvuuksista, laadusta ja kehittämistarpeista. […]

Lue lisää »

Etsimme joukkoomme viestintä- ja markkinointijohtajaa 6.8.2014

  Tällä hetkellä 113 000 ihmistä on työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä. Mielenterveyden keskusliitto toimii muun muassa heidän auttamisekseen, inhimillisten tragedioiden ehkäisemiseksi. Vaikutamme kaikilla yhteiskunnan tasoilla sen puolesta, että mielen hyvinvointi toteutuu jokaisen ihmisen perusoikeutena. Toimintamme ytimessä ovat vapaaehtoisuus, kokemus ja vertaistuki. Etsimme nyt joukkoomme Viestintä- ja markkinointijohtajaa   Jaa tämä sivu.

Lue lisää »

Heureka tulee hulluksi -näyttelylle kansainvälinen palkinto 14.7.2014

14.7.2014 Heurekassa parhaillaan esillä oleva mielenterveysaiheinen Heureka tulee hulluksi -näyttely on palkittu maailman parhaasta tiedekeskuksen yleisökokemuksesta. Mielenterveyden keskusliitto on yksinäyttelyn yhteistyökumppaneista. Tämä kansainvälisen tiedekeskusliitto Association of Science-Technology Centersin (ASTC) myöntämän Roy L. Shafer Leading Edge for Visitor Experience 2014 -palkinto on tiedekeskusalalla erittäin arvostettu palkinto, joka jaetaan vuosittain. Palkintolautakunta kertoo perusteluissaan olleensa vaikuttunut näyttelyn avoimesta ja […]

Lue lisää »

Mielenterveyden keskusliiton kesäaukiolot 17.6.2014

Mielenterveyden keskusliiton toimistot lomailevat kesän ajan. Helsingin toimisto Ratakadulla sulkeutuu 19.6. ja avautuu kesän jälkeen 2.9. uusituissa tiloissa osoitteessa Malmin kauppatie 26, 4. krs. Puhelinvaihteemme on myös suljettu 18.8. saakka. Henkilökunnan yhteystiedot löytyvät täältä: http://mtkl.fi/yhteystiedot. Neuvontapalvelumme viettävät myös kesälomaa. Neuvontapuhelin (p. 0203 91920 ma, ti, to 9-14, ke 9-16) on suljettu ajalla 7.-27.7.2014. Vertaistukipuhelin (p. […]

Lue lisää »

Lapinlahden sairaalasta kaikille avoin kulttuurin, taiteen ja mielen hyvinvoinnin keskus 21.5.2014

Mielenterveyden keskusliitto on mukana Lapinlahden lähde -hankkeessa Lapinlahdesta halutaan kaupunkia elävöittävä uudenlainen, avoin, yhteisöllinen ja osallisuutta lisäävä kohtaamispaikka. Mielenterveys- ja kulttuurijärjestöt haluavat tuoda Lapinlahden sairaalaan mielen hyvinvointia edistävää kulttuuria, taidetta, vertaistukea, vapaaehtoistoimintaa sekä osallisuutta lisääviä työmahdollisuuksia. Lapinlahden lähde tarjoaa kaivatun toimintaympäristön yhteiskunnallisen yritystoiminnan ja sosiaalisten innovaatioiden syntymiselle. Tulevaisuudessa vanhalla sairaala-alueella kaupunkilaisia voisivat ilahduttaa muun muassa […]

Lue lisää »

Liittokokouksen 2014 valinnat 20.5.2014

Kari Tolvanen valittiin Mielenterveyden keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Tolvanen on toiminut viime vuosina eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtajana. Mielenterveyden keskusliiton liittokokous valitsi Kuusamon Mielenterveyden Tuki ry:n puheenjohtajan Tarmo Raatikaisen liittovaltuuston puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Liittovaltuuston varapuheenjohtajaksi valittiin Pirkko Daavitsainen Kuopiosta. Hallituksen jäseniksi valittiin Esa Nordling (Helsinki),Heidi Järvinen (Hyvinkää), Jyrki Nieminen (Tampere), Ilkka Malinen (Kuusamo), Satu Ojala (Helsinki), Merja […]

Lue lisää »

Kansanedustaja Kari Tolvanen Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajaksi 17.5.2014

Mielenterveyden keskusliiton liittokokous valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja Kari Tolvasen, joka on toiminut viime vuosina Eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtajana.   Mielenterveyden keskusliiton liittokokous valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja Kari Tolvasen, joka on toiminut viime vuosina Eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtajana. Tolvanen painottaa ennaltaehkäisevän mielenterveystyön merkitystä korjaavien palvelujen ohella. Mielenterveyspotilaiden ja –kuntoutujien kuntoutumisen tukeminen on edullista myös yhteiskunnan näkökulmasta. […]

Lue lisää »

Tarmo Raatikainen Mielenterveyden keskusliiton uusi liittovaltuuston puheenjohtaja 

Mielenterveyden keskusliiton liittokokous valitsi Kuusamon Mielenterveyden Tuki ry:n puheenjohtajan Tarmo Raatikaisen liittovaltuuston puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Uusi liiton hallitus valittiin lauantaina 17.5.2014. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin 17.5.2014 kansanedustaja Kari Tolvanen. Hallituksen jäseniksi valittiin Esa Nordling, Heidi Järvinen, Jyrki Nieminen, Ilkka Malinen, Satu Ojala, Merja Saksanen, Markus Lustig ja Mirva Heino-Laikku.  Järvinen, Nieminen ja Malinen olivat myös edellisen […]

Lue lisää »

Mielenterveyskuntoutujia turhaan eläkkeelle psyykkisistä sairauksista 

Mielenterveyden keskusliiton liittokokous 17.5.2014 Kuopiossa Tuhansia mielenterveyspotilaita ja –kuntoutujia jää turhaan eläkkeelle sellaisten psyykkisten sairauksien vuoksi, joita voidaan menestyksellisesti hoitaa. He saavat liian vähän tarvitsemiaan terveyspalveluja. Esimerkiksi masennukseen ja skitsofreniaan on olemassa hyvää ja tehokasta hoitoa. Masennuksen vuoksi alkaneiden työkyvyttömyyseläkkeiden lukumäärä on kaksinkertaistunut 1990-luvun puolivälin jälkeen. Tutkimusten mukaan 40 000 heistä haluaisi töihin ja neljäsosalla […]

Lue lisää »