Kiusaamalla kasvatettu – Teron tarina

Minusta ei ole mihinkään, enkä osaa mitään. Näin Tero Salmi, 30, ajatteli liian monta vuotta.  Jokapäiväinen koulukiusaaminen oli vääristänyt hänen minäkuvansa täysin. Vasta aikuisena hän ymmärsi lähteä aktiivisesti murtamaan vääriä uskomuksia itsestään.

Jyväskyläläinen toimitusjohtaja Tero Salmi, 30, uskoo siihen, että ilman koulukiusaamistaustaansa hän ei tänä päivänä olisi sitä, mitä hän nyt on.

Jyväskyläläinen toimitusjohtaja Tero Salmi, 30, uskoo siihen, että ilman koulukiusaamistaustaansa hän ei tänä päivänä olisi sitä, mitä hän nyt on.

Elämä on jännää ja ihmeellistä. Kaikkea pitää tutkia ja kokeilla, ajatteli viisivuotias Tero.

– Alkuvuosiini kuului paljon leikkiä ja vapautta. Vietin maalaislapsen täydellisen lapsuuden. Parempia vanhempia en olisi voinut saada, he rakastivat minua ja antoivat minulle paljon.

Metallityöverstaassa isä opetti Teroa muun muassa hitsaamaan, poraamaan ja kolvaamaan. Äiti opetti Terolle erilaisia kädentaitoja, kuten neulomista ja maalaamista.

– Halusin tutkia kaikkea, sekä luontoa että koneita. Päiväkodissa sain purkaa leivänpaahtimen osiin, ja vähän vanhempana kehitin itse voikukkamyrkyn, jota pistin neulalla kukan varteen. Nautin siitä, että sain leikkiä ja tutkia ympäristöä yksin. Olen aina ollut omanlaiseni yksinäinen susi.

 

Elämä on selviytymistä

Tutkiminen jatkui luontopainotteisessa alakoulussa, joka sijaitsi muutaman sadan ihmisen Kihniänkylällä lähellä Teron kotia.

Isommassa kylässä sijaitsevaan yläkouluun kuljettiin linja-autolla. Teron luokalle tuli vain neljä entuudestaan tuttua kaveria.

– Kiusaaminen alkoi silloin. Aluksi meitä kaikkia maalaisnaperoita haukuttiin, mutta vähitellen vain minä jäin kohteeksi. Tutut kaverit käänsivät selkänsä ja katsoivat hiljaa sivusta, olivat tyytyväisiä, että heitä ei kiusattu.

Luontaisesti yksin viihtyvä poika oli hiljainen ja ujo isossa porukassa. Hän oli helppo kohde kiusaajille. Syyksi riitti lähes tulkoon mikä vain. Kiusaaminen näyttäytyi henkisenä väkivaltana, ennen kaikkea nimittelynä ja haukkumisena.

– Tyhmä ja ruma. Ne olivat ne yleisimmät. Kun sitä kuulee kolmen vuoden ajan joka päivä, niin siihen alkaa itsekin uskoa.

Yläkouluaikaa Tero kuvailee ”ajattomaksi tyhjyydeksi”, jossa jokainen päivä tuntui ikuisuudelta. Lapsuudessa rakentunut itsetunto mureni päivä päivältä niin, että lopulta siitä ei ollut jäljellä enää murustakaan.

– Vaikka yksin oleminen oli minulle tuttua ja turvallista, niin kiusaaminen, erityisesti jatkuva julkinen nolaaminen lukemattomilla erilaisilla tavoilla, ajoi minut välillä ajattelemaan jopa itseni lopettamista. Joka aamu kun lähdin kouluun, oli sellainen olo, että  nyt näytän niille. Mutta kun pääsin paikalle, niin haarniska tippui ja olin lasia.

Jossain vaiheessa koulun terveydenhoitaja sai selville, että Teroa kiusattiin. Asia nostettiin koulussa esiin, lopputuloksena se, että kiusaajat saivat lisää vettä myllyynsä. Teron pakotieksi todellisuudesta jäi hänen oma päänsä sekä tietokonepelit ja niiden maailma, joihin hän oli tutustunut jo alakoulussa kiinnostuksestaan kaikkea uutta kohtaan.

Kun Teron kolme vuotta kestänyt maanpäällinen helvetti vihdoin loppui, hänellä ei enää ollut mitään tavoitteita eikä mielenkiinnon kohteita elämässään.

 

Elämä on kurkkusalaattia

Lukio oli Terolle pois suljettu vaihtoehto, sillä se sijaitsi yläkoulun välittömässä läheisyydessä, ja suurin osa kiusaajista oli menossa sinne.

– Ajattelin, että mitä kauemmas vanhoista kuviosta, sen parempi.

Lopulta Tero löysi itsensä 40 kilometrin päästä, Seinäjoen ammattikoulun automaatioasentajalinjalta. Edellisen koulun perinnöksi jäänyt uskomus omasta tyhmyydestä ja mitättömyydestä olivat kuitenkin jättäneet jäljen, eivätkä kurssit menneet kovin hyvin. Lopputyön esittäminen ääneen luokan edessä tuntui maailmanlopulta.

Ammattikoulun jälkeen edessä odotti armeija. Ajatus tuntui parikymppisestä Terosta epämiellyttävältä, koska hän ei tiennyt, miten jälleen kerran uusi ympäristö ja uudet ihmiset kohtelisivat häntä. Tero oli suunnitellut olevansa armeijassa vain pakolliset kuusi kuukautta. Hän teki tahallaan kaikki psykologiset testit väärin, jotta ei vain olisi joutunut aliupseerikouluun.

Eräällä viikonloppulomalla nuoren miehen äiti antoi tietämättään Terolle yhden merkittävän elämänohjeen.

– Äitee kertoi, että maailman sivu on pitkä.

Tämä lause jäi pyörimään Teron mieleen. Olisiko armeijalla sittenkin hänelle jotain annettavaa? Tero kävi tunnustamassa väärintekonsa komppanianpäällikölle, joka nuhtelun jälkeen toivotti Teron tervetulleeksi aliupseerikouluun. Loppujen lopuksi vain harva haluaa sinne vapaaehtoisesti.

– Olin nähnyt elämäni aikana niin paljon paskaa ja sitä, miten ihminen voidaan murskata henkisesti. Ainoa eväs, minkä olin saanut kaoottiselta koulureissultani, oli se, että pitäisi vain toimia päinvastoin kuin miten minua oli kohdeltu. Vaikka olisikin eri mieltä toisten kanssa, niin ihmistä pitää kaikesta huolimatta kunnioittaa.

Loppujen lopuksi aliupseeriajasta Keuruun pioneerirykmentissä muodostui eräänlainen kulminaatiopiste Teron elämässä.  Varsinkin eräs kokemus on jäänyt syvästi hänen mieleensä.

– Eräänä yönä leirillä satoi räntää. Kaksi kaveria oli määrätty kaivamaan lapioilla miinasijoja. Olin taisteluparini kanssa vahtivuorossa, ja ihmettelin, missä hän oli. Löysin hänet Toyota Landcruiserin sisältä lämpimästä, radiota kuuntelemasta. Kysyin, mitä hän siellä tekee. ”Vahdin noita kahta, jotka kaivavat kuoppia”, vastasi hän. Kiroilin, ja lähdin saman tien juoksemaan näiden kavereiden luokse ja autoin heitä kaivamaan kuopat valmiiksi.

– Toinen kaivajista tuli myöhemmin kiittämään minua toiminnastani. Silloin ymmärsin, mikä on esimerkin voima johtamisessa. Pomo istuu pöydän takana ja kertoo mitä pitää tehdä, johtaja näyttää esimerkin omalla toiminnallaan.

Armeijan jälkeen Tero sai oman alansa töitä Ylistarosta, 70 kilometrin päästä kotoa. Hän muutti omilleen vain huomatakseen, kuinka nopeasti joutui niin sanottuun oravanpyörämasennukseen.

– Heräsin aamulla, menin töihin, tulin kotiin, tein ruokaa, pelasin tietokoneella tai katsoin telkkaria, menin nukkumaan. Sama toistui joka päivä. Olin odottanut aikuistumista pienestä asti ja petyin. Tätäkö elämä olikin? Tuntui, että millään ei ollut mitään merkitystä.

 

Elämä on täynnä mahdollisuuksia

Vuonna 2006 Teron armeijakaveri soitti kertoakseen, että ”nyt on kova bisnes.” Tero ei ollut koskaan kuullutkaan verkostomarkkinoinnista, mutta kiinnostui, kun työnkuva kuulosti siinä vaiheessa helpolta ja luvassa oli suuria summia.

Rekrytointitilaisuus oli Vaasassa hienossa baarissa, kattotasanteella. Kun katsoin alla lepäävää kaupunkia, tunsin yhtäkkiä jotain, joka oli huumaava sekoitus valtaa, voimaa ja virtaa. Päätin heittäytyä uuteen ja saavuttaa jotain suurta.

Runsaan puolen vuoden päästä Terolle tarjottiin mahdollisuutta aloittaa kokonaan uuden tiimin rakentaminen Seinäjoella.

– Vähän päälle parikymppisenä tein monen sadan hengen organisaation aivan tyhjästä. Myyntityössä jouduin myös viikoittain esiintymään usealle kymmenelle ihmiselle, mikä edes ajatuksena tuntui aluksi kauhistuttavalta.

Viikko viikon jälkeen ahdistus kuitenkin lieveni, kunnes eräänä päivänä tapahtui käänne.

– Pidin erästä esittelytilaisuutta, kun yhtäkkiä päässäni ikään kuin naksahti. Tunsin yhtäkkiä olevani vapaa omasta päänsisäisestä vankilastani. Olin tarpeeksi kauan ja tarpeeksi monta kertaa mennyt oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, ja tällä kerralla tapahtui laajeneminen. Sain vihdoinkin olla oma itseni.

Kun Tero lopetti esittelypuheensa, koko satapäinen yleisö alkoi taputtaa, ja nousi lopulta seisomaan.

– Tämä kokemus opetti minulle sen, että elämä on juuri sellainen mestariteos, minkälaiseksi sen itse tekee. Elääkö muita ihmisiä varten ja heitä miellyttääkseen, vai itseään varten? Suurin vankila, missä ihminen elää, on usein juuri se, minkä muut ovat luoneet.

 

Elämä on itsensä haastamista

Verkostomarkkinointia kesti pari vuotta, ja siinä sivussa Tero oli irtisanoutunut tehdastyöstä. Elämä oli taas vailla selvää suuntaa.

Sama armeija-aikainen kaveri soitti Jyväskylästä, eikä montaa sanaa tarvittu, kun Tero oli valmis muuttamaan pois Etelä-Pohjanmaalta, jossa oli asunut 24 vuotta. Hän oli valmis uusiin haasteisiin. Töitä Tero sai heti puhelinmyyntifirmasta.

– Harrastukseni on jo vuosikausia pelaamisen ohella ollut se, että haastan omia uskomuksiani. Mietin, mihin uskon, ja mikä asia on uskomuksen taustalla. Jos ajattelutavasta on minulle haittaa, luovun siitä.

Tero on etsinyt itsestään asioita, joita pelkää – minkä jälkeen hän on hankkiutunut tilanteisiin, joissa on joutunut kohtaamaan pelkonsa. Hän on muun muassa hypännyt laskuvarjolla sekä ahtautunut pieneen luolaan. Seuraavana listalla on laitesukellus.

– Yritän etsiä sellaista asiaa, mitä en pysty tekemään. Jos joku ehdottaa jotain uutta, niin ajattelen heti, että totta kai se tehdään. Kävi niin tai näin, olen silti voittaja, koska olen joka tapauksessa oppinut jotakin uutta.

Heittäytymällä uuteen Tero pääsi verkostomarkkinointimyyjäksi ja sittemmin puhelinmyyjäksi. Hyvien myyntitaitojen vuoksi häntä pyydettiin yritysvalmentajaksi, josta hänet rekrytoitiin jyväskyläläisen videotuotantofirman myyntipäälliköksi. Vuoden jälkeen firman osakkaat äänestivät hänet nykyiseen tehtäväänsä toimitusjohtajaksi.

– Ja olen vasta alussa, sanoo Tero pilke silmäkulmassa.

 

Väliotsikot ovat Tero Salmen sitaatteja siitä, minkälaisena hän on nähnyt elämänsä sen eri vaiheissa.


 

Tero Salmi

  • Syntynyt v. 1985 Kihniänkylällä, Etelä-Pohjanmaalla
  • Kokee ottaneensa eteläpohjalaisesta kulttuurista itselleen sen hyvät puolet, kuten sen, että on suoraselkäinen ja pitää sen, minkä lupaa.
  • Asuu nykyään Jyväskylässä kahden kissansa kanssa.
  • Toimitusjohtaja videotuotantofirmassa.
  • Harrastaa itsensä haastamista ja tietokonepelien pelaamista.
  • Omistaa neljä erilaista pelikonetta, pelaa mieluiten strategia- ja räiskintäpelejä. ”Pelaaminen on minulle vähän sama asia kuin hakkaisi nyrkkeilysäkkiä. Se on keino päästää höyryjä pihalle.”
  • Teron listaamia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että hän elää nykyään hyvää ja tasapainoista elämää:
    1.    Itsensä haastaminen
    2.    Ole itsellesi armollinen
    3.    Muiden ihmisten kunnioittaminen
    4.    Päätös onnellisuudesta
    5.    Hyvät tavat
    6.    Tee sitä mikä tuntuu hyvältä
    7.    Positiivisuus

 

Teksti Laura Siltala
Kuvat Sami Saarela

Tunne & Mieli 1/2016
Tutustu muihin juttuihin
Tilaa lehti

 

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter