« Takaisin

Toivola-podcast

Uusin jakso: Maaret Kallio

Toivola-podcastin neljännessä jaksossa Jani Toivolan vieraana on psykoterapeutti ja kirjailija Maaret Kallio.

”Tapasin Maaretin ensimmäistä kertaa jo 24 vuotta sitten. Olimme 16-vuotiaita ja meillä oli yhteisiä ystäviä, joiden kautta pyörimme hetken samoissa porukoissa. Seuraavan kerran kohtasimme vasta 20 vuotta myöhemmin, kun olimme molemmat puhumassa samassa tilaisuudessa. Olin saman tien täysin otettu paitsi Maaretin vahvasta osaamisesta, myös siitä karismaattisesta ja valovoimaisesta tavasta, jolla hän otti yleisönsä. Maaret onkin kysytty luennoitsija ja hänen kirjoittamiaan kirjoja on myyty kymmeniä tuhansia kappaleita.

Maaret Kallio on ihminen, jolla on oma vahva ja tunnistettava ääni sekä taito ja viisaus käyttää sitä. Hän on löytänyt puhuttelevan tavan sanoittaa inhimillisiä kokemuksia ihmisenä olemisesta. Uskaltaisin väittää, että Maaret on saanut meidät suomalaiset puhumaan uudella tavalla. Puhumaan jopa asioista, joista on ennen vaiettu. Miltä Maaretista tuntuu ajatus siitä, että hän on osaltaan omalla työllään muuttamassa ihmiskunnan historiaa ja meidän tapaa katsoa itseämme ja toinen toisiamme?

Miten Maaretista tuli Maaret? Entä miten hän auttajana vaalii omaa hyvinvointiaan? Puhumme myös katseen ja kohdatuksi tulemisen merkityksestä. Omaan mieleeni meidän keskustelusta jäi erityisesti soimaan Maaretin viisas ja yksinkertainen vaatimus siitä, että ei riitä että ei tee pahaa. Pitää olla myös rakentamassa ja vaalimassa hyvää.”

3. jakso: Selma Vilhunen

”Tämän viikon vieraana Toivola-podcastissa on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Selma Vilhunen. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Oscar-ehdokkaana ollut Pitääkö mun kaikki hoitaa sekä Tyttö nimeltä Varpu. Selman Vilhusen uusin elokuva Hölmö nuori sydän tarkastelee tämän päivän yhteiskuntaa nuorten, vanhemmuuden ja erilaisten identiteettien kautta.

Kävin ennen haastattelua katsomassa Selman elokuvan. Elokuva itsessään oli pysäyttävä tarina nuorista aikuisten luoman maailman armoilla, mutta vähintään yhtä vaikuttavaa oli katsoa elokuva täydessä salissa, jonka katsojista lähes kaikki olivat teini-ikäisiä. Vieressäni istui kolme nuorta poikaa ja mietin koko elokuvan ajan sitä, miten he olivat päättäneet tulla katsomaan juuri Selman tarinan. Kokemus oli tärkeä muistutus tarinan voimasta.

Puhumme Selman kanssa taiteen ja elokuvan tekemisestä. Miten hänestä tuli elokuvaohjaaja ja voiko taiteella muuttaa maailmaa? Kuuluuko taide kaikille vai pitääkö olla rikas tai taidesuvun kasvatti? Miltä tuntuu rakentaa jotakin useita vuosia ja sitten päästää se muiden arvioitavaksi? Puhumme myös kutsumuksesta, omasta äänestä ja kokeilemisen ja epäonnistumisen tärkeydestä. Pakko oli myös kysyä, miltä tuntuu olla Oscar-ehdokkaana?”

 

2. jakso: Ulrika Björkstam

 

 

”Toivola-podcastin toisessa jaksossa Jani Toivolan vieraana on ratkaisukeskeinen valmentaja, puhuja ja kirjailija Ulrika Björkstam. 10 vuotta sitten hän joutui vakavaan onnettomuuteen, kun suihkukone putosi parinkymmenen metrin päähän hänestä keskellä Mexico Cityn kaupunkia.

Hetki muutti koko Ulrikan elämän. Kirjaimellisesti myös tapa, miten muut katsoivat häntä, muuttui yhdessä yössä. Ulrika vietti yhtäjaksoisesti sairaalassa 16 viikkoa ja on käynyt onnettomuuden jälkeen läpi yli 20 leikkausta. Vakavasta onnettomuudesta huolimatta Ulrikan tarina on kaikkea muuta kuin tarina tragediasta. Se on tarina yhteisön ja ystävyyden parantavasta voimasta ja yksilön kyvystä löytää kriisin keskellä uusi suunta ja kutsumus. Onnettomuuden kautta hän löysi uuden tavan katsoa maailmaa ja itseään – sekä uusi ammatti.

Ulrika on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Nouse nyt. Puhumme Ulrikan kanssa katseen voimasta, ystävyydestä, luopumisesta ja uuden löytämisestä. Ulrikan missiona on kannustaa ihmisiä osallistumaan rohkeammin toistensa elämään. Hän haluaisi myös uudelleen määritellä sisun merkityksen.”

 

1. jakso: Aram Aflatuni − Mitä sinä haluat elämälläsi tehdä?

 

Toivola-podcastin ensimmäisessä jaksossa vieraanani on Gutsy Go:n vastaava tuottaja Aram Aflatuni. Hän on tehnyt pitkän ja ansioituneen uran television parissa, ensin kameran edessä ja myöhemmin kameran takana. Hän on toiminut tuottajana, televisio-ohjelmien kehittäjänä sekä menestyksekkään tuotantoyhtiön toimitusjohtajana.

Aram tuli kuitenkin urallaan kohtaan, jossa television tekeminen ja omat arvot eivät enää täysin kohdanneet. Ristiriidan näkemiseen tarvittiin luottoystävä, joka pakotti katsomaan peiliin. Kuka sinä olet? Mitä haluat elämälläsi tehdä?

Lopulta syntyi Gutsy Go, nuorten rauhantekijöiden verkosto ja media. Gutsy Go:n kautta nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa oman yhteisönsä tarinaan. Työtä tehdään erityisesti huonomaineisten alueiden parissa. Projektissa nuoret kehittävät ratkaisuja oman alueensa haasteisiin ja edistävät ihmisten välistä kohtaamista. Nuorilla on mahdollisuus löytää oma äänensä ja saada arvokkaita kokemuksia kuulluksi tulemisesta ja omista mahdollisuuksista vaikuttaa. Oman äänen löytäminen on korvaamaton osa mielen hyvinvointia.

Kuka on Aram Aflatuni? Millaista rohkeutta vaatii oman kutsumuksen löytäminen? Mitä nuorten kanssa tekeminen on opettanut Aramille maailmasta ja hänestä itsestään? Miten varmistetaan, että jokainen nuori saisi kokea tulevansa nähdyksi?”

 

Aram 2018

 

 

Toivola-podcast on tuotettu yhteistyössä Jani Toivolan, Mielenterveyden keskusliiton ja Kukunorin kanssa. Jani Toivola on Mielenterveyden keskusliiton Hyvän mielen lähettiläs 2018. Viikoittain ilmestyvässä podcastissa on yhteensä yhdeksän jaksoa, ja jokaisessa on vieraana eri henkilö keskustelemassa Jani Toivolan kanssa kehosta, mielestä ja yhteiskunnasta.

 

Lisätietoja:

 

Mirja Aarnio, viestinnän suunnittelija, mirja.aarnio(a)mtkl.fi, p. 050 493 4433

 

 

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter