Jani Toivola on Hyvän mielen lähettiläs 2018

Mielenterveyden keskusliitto on nimennyt vuoden 2018 Hyvän mielen lähettilääksi kansanedustaja Jani Toivolan. Nimitys on tunnustus Toivolan avoimuudesta puhua päättäjänä julkisesti omista mielenterveysongelmistaan ja näin edistää psyykkisiin sairauksiin suvaitsevaisemmin suhtautuvaa työelämäkulttuuria.

 

JaniToivola1

Joulukuussa 2016 kansanedustaja Jani Toivola ilmoitti jäävänsä kevätkaudeksi sairauslomalle keskivaikean masennuksen takia. Kesällä 2017 hän palasi eduskuntatyöhönsä ja on sen jälkeen kertonut avoimesti sairaudestaan ja siitä, miltä tuntui olla mielenterveyssyiden takia poissa työelämästä ja miten sairaus vaikutti myös hänen perhe-elämäänsä 4-vuotiaan tyttären yksinhuoltajana.

– Olen todella otettu kutsusta toimia Hyvän mielen lähettiläänä. Se merkitsee mahdollisuutta osallistua keskusteluun mielenterveydestä, kohdata ihmisiä ja välittää heidän tarinoitaan eteenpäin. Mielenterveysongelmiin liittyy edelleen paljon häpeää, vaikenemista ja tietämättömyyttä. Mitä enemmän puhetta, sitä paremmin jokainen meistä voi tulla nähdyksi ja kuulluksi. Inhimillinen ja välittävä yhteiskunta tekee lakkaamatta töitä, jotta jokainen voisi luottaa omaan elämäntarinaansa, sanoo Jani Toivola.

Työelämä ja mielenterveys ovat esillä parhaillaan vietettävällä mielenterveysviikolla, jonka teema on Työ mielessä sekä tuoreen Mielenterveysbarometrin tuloksissa, joista selviää millaisia haasteita ja leimautumista psyykkisesti sairastuneet kohtaavat työpaikoilla ja yhteiskunnassa.

– Jani Toivolan avoimuus, asenne ja halu puhua mielenterveysongelmien ja työelämän haasteista julkisesti päättäjänä on juuri sitä, mitä mekin tavoittelemme: uudenlaista työelämäkulttuuria, jossa vaikeista asioista ei vaieta ja jossa työ joustaa ihmisen elämäntilanteiden mukaan. Jokaisella tulisi sairastumisesta huolimatta olla mahdollisuus olla osallisena työelämässä ja yhteiskunnassa vointinsa mukaan, sanoo Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.

Jani Toivola näkee, että tärkein tuki psyykkisen sairauden jälkeen työhön palaavalle on avoin työyhteisö ja ilmapiiri, jossa asioista on mahdollista puhua, kysyä ja näyttää tunteita. Tämä lähtee hyvästä johtajuudesta.

– Itse koin, että ensimmäiset viikot olivat ratkaisevia töihin paluun onnistumiselle. Suuri haaste on se, ettei eristäisi itseään muista. Omaan sairauslomaan saattaa liittyä häpeää ja epäonnistumisen kokemuksia. Mitä muut minusta ajattelevat? Kelpaanko vielä työhöni? Nähdäänkö minut edelleen ammattilaisena? Pahinta on yhteisö, joka käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se on hiljaisuutta ja pelkoa, joka jättää ulkopuolelle. Vaikeneminen hidastaa toipumista ja mahdollisuuksia löytää paikka yhteisössä, sanoo Toivola.

Hyvän mielen lähettiläs julkistettiin Mielenterveysmessuilla 21.11.2017.

Lue Jani Toivolan blogi, jonka hän kirjoitti palattuaan sairauslomalta takaisin eduskuntatyöhön heinäkuussa 2017: Mistä tietää ettei enää jaksa

Lisätietoja Hyvän mielen lähettiläästä: toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 050 363 9920, olavi.sydanmaanlakka(at)mtkl.fi

Haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Sirkku Immonen, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 040 124 4700, sirkku.immonen@mtkl.fi


Hyvän mielen lähettilään tunnustuksia on annettu vuodesta 2004 kiitoksena hyvän mielen levittämisestä ja aktiivisuudesta ottaa esille mielenterveyskysymyksiä. Aiempia Hyvän mielen lähettiläitä ovat mm. vloggaaja Maiju Voutilainen eli Mansikkka, kirjailija Tuomas Kyrö, koomikko Ismo Leikola, laulaja-näyttelijä Samuli Edelmann ja koomikko Krisse Salminen.

 

Jani Toivolan kuva: Laura Malmivaara

 

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter