Jaetut tarinat antavat voimaa

sari-4

Kuva Perttu Saralampi

Toimitukselta

Tapasin syyskuun puolessa välissä naisen, joka oli kokenut jotain sellaista, mitä kukaan ei uskoisi itselleen tapahtuvan: hautaamaan oman lapsensa, jota ei ehtinyt tuntea. Haastateltavani Anna-Emilia oli kutsunut minut kotiinsa voidakseen jakaa tarinansa lukijoillemme. Kertomalla omista kokemuksistaan hän haluaa auttaa ja tukea muita sekä levittää tietoa kohtukuolemasta, joka on ollut vaiettu aihe näihin päivään asti.

Juttelimme hänen olohuoneessaan noin kolme tuntia. Välillä pyyhimme silmäkulmiamme, välillä nauroimme. Omat arkiset ongelmani alkoivat tuntua melko vähäpätöisiltä.
Tässä tiivistyy Tunne & Mieli -lehden olemus: arkisia kohtaamisia tärkeiden asioiden äärellä. Erilaisten ihmisten tarinat siitä, kuinka he ovat selvinneet elämänsä haastavimmista kohdista, ovat lehtemme ydinsisältöä. Meille on tärkeää nostaa esiin ne asiat, joista puhutaan liian vähän.

Tarinoiden lisäksi haluamme tarjota lukijoillemme työkaluja mielen hyvinvoinnin lisäämiseen. Tällä saralla aiheita riittää: rakennamme hyvinvointiamme ihmissuhteiden, liikunnan, työn, uuden opettelun, kulttuurin, ravinnon, kodin ja ylipäätään hyvän arjen avulla.

Tässä lehdessä annamme Hyvän mielen vinkkejä muun muassa keskustelutaitoihin, raakaruuan valmistukseen ja parijoogaan. Tämän numeron teema on: Jokaisella on oikeus mielen hyvinvointiin. Teemasivuilla (16–28) pohdimme muun muassa tunteiden heijastelua kehon eri osiin sekä kysymystä, miksi psykoterapiaan pääsy on niin vaikeaa.
Tervetuloa Tunne & Mielen pariin! Toivottavasti se tuntuu omalta ja viihdyt pitkään.

Sari Sakala
Toimituspäällikkö
Tunne & Mieli 5/2015

 

Tunne: sisäinen mielentila, henkinen tuntemus; (erityisesti) kiinnostus, rakkaus; aisteihin perustuva tuntemus, tuntu; aavistus jostain tulevasta.

Mieli: ihmisen henkinen tai sisäinen olemus, tajunta, tietoisuus; kyky ajatella järkevästi; mielekkyys, merkitys; psyyke; halu, tahto; mielipide; mieliala.

(Wikisanakirja)

 

 

Jaa tämä sivu.Share on FacebookTweet about this on Twitter