Teemaviikolla 5.9.–11.9.2016 vastataan kysymyksiin mielenterveydestä

Mielenterveyden keskusliiton työntekijät ja kokemusasiantuntijat vastaavat teemaviikolla A-klinikkasäätiön Päihdelinkin kautta mihin tahansa mielenterveyttä koskeviin kysymyksiin ja kommentteihin.

Teemaviikko on viikolla 36 eli ma–su 5.9.–11.9.2016.

Nyt sinun on mahdollista kysyä anonyymisti muun muassa hoitoon pääsemisestä, erilaisista kuntoutumismahdollisuuksista ja vertaisuudesta. Voit myös tiedustella, mistä ja miten voisi saada terapiaa ja olisiko siitä hyötyä sinulle. Autamme myös sosiaaliturva-asioissa ja kerromme, mitä tukia voi hakea missäkin tilanteessa ja mistä niitä haetaan sekä mihin ottaa yhteyttä solmuun menneissä raha-asioissa. Vastaamme kysymyksiin ja kommentteihin vuorokauden sisällä.

Lähetä kysymyksesi teemaviikolle tämän linkin kautta.

Teemaviikon keskusteluun pääsee osallistumaan tästä linkistä.
Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Katso mitä sanottavaa Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtajalla Olavi Sydänmaanlakalla on teemaviikkoon liittyen YouTubesta.

 

 

Lasinen lapsuus -nettiryhmät aikuisille alkavat!

bottle-caps-175994A-klinikkasäätiön 30 vuotta täyttävä Lasinen lapsuus aloittaa kumppaninsa Mielenterveyden keskusliiton kanssa syyskuussa Suomessa uuden toimintamuodon, ammattimaisesti ohjatut nettivertaisryhmät lapsuudenkodin alkoholinkäytön seurauksista yhä haittoja kokeville aikuisille.

Lasinen lapsuus -nettiryhmässä keskustellaan ohjatusti mutta osallistujien tarpeista lähtien lapsuuden kokemusten aiheuttamasta kuormituksesta ja sen kanssa selviytymisestä. Osallistuminen on maksutonta ja edellyttää ainoastaan toimivan nettiyhteyden. Ryhmän kesto on kolme kuukautta. Osallistumisesta hyötyvät eniten ne, jotka voivat tuona aikana olla mukana keskusteluissa säännöllisesti. Ryhmä toimii keskustelufoorumilla, ja siihen voi osallistua halutessaan pelkällä etunimellä. Keskustelu on luottamuksellista, ja sen näkevät vain ryhmän jäsenet. Ryhmään mahtuu kymmenen aikuista.

Lasinen lapsuus -ryhmän päätarkoituksena on tarjota vertaistukea. Mukana on myös kolme ohjaajaa, joilla on tietoa lapsuudenkodin alkoholinkäytön vaikutuksista ja seurauksista sekä niiden kanssa pärjäämisestä aikuisuudessa. Yksi ohjaajista on lasisen lapsuuden omakohtaisesti kokenut vertaisohjaaja.

Ryhmässä vaihdetaan kokemuksia vapaasti ja mietitään erilaisia tilanteita yhteisellä neuvokkuudella. Osallistujia tuetaan omien voimavarojen tunnistamisessa ja vahvistamisessa. Ryhmässä on mahdollista myös saada tietoa ja vaihtaa kokemuksia erilaisista palveluista ja niihin hakeutumisesta.

Ryhmää ohjaavat  Laura Barck (sosionomi AMK ja kuntoutussuunnittelija Mielenterveyden keskusliitossa), vertaisohjaaja Tanni Karvonen sekä Janne Takala (VTM, sosiaalikasvattaja ja kehittämiskoordinaattori A-klinikkasäätiöllä).

Ryhmään voi nyt hakea tästä linkistä.

Haku päättyy sunnuntaina 4.9. 2016.

Lisätiedot:
laura.barck(at)mtkl.fi
janne.takala(at)a-klinikka.fi

 

Lasinen lapsuus nettiryhmä on jatkoa Sirpaleinen mieli -hankkeessa alkaneelle yhteistyölle A-klinikkasäätiön ja Mielenterveyden keskusliiton välillä. Lasinen lapsuus -aiheeseen räätälöity vertaisryhmätyömalli tuodaan nyt nettiin. Sirpaleinen mieli -hankekumpaneista Mielenterveyden keskusliitto ja Suomen Mielenterveysseura jatkavat myös kasvokkaisten lasinen lapsuus -ryhmien järjestämistä. Lasinen lapsuus -toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys (RAY).

Elokuvakirjoituskilpailun voittajateksti Amelie-elokuvasta

Elokuva, joka mullisti mieleni

 

Amelie_poster

Kysyitte, olenko joskus nähnyt riemastuttavan elokuvan. Kyllä – ja olen nähnyt sen useasti. Vaikka olen nähnyt kyseisen elokuvan useasti, palaan siihen aina uudelleen. Päähenkilö vaikuttaa minusta kovin tutulta ja elokuvan henkilöhahmot inhimillisiltä ja sympaattisilta. Elokuvan nimi on Amelie ja sen mainostetaan saavan katsojansa kulkemaan viikon hymyssä suin.

Amelie on lapsena yksin eristyksissä kasvaneen naisen tarina. Amelie pakeni lapsena haavemaailmaansa ja suorastaan eli niissä. Vielä vanhempanakin hänelle on ominaista nähdä maailma haaveksien, mutta myös taipumus eristää itsensä maailmasta tuon kyvyn vuoksi. Amelie päättää eräänä päivänä sattuvan tapauksen johdosta ryhtyä hyväntekijäksi. Hyväntekijän roolissaan Amelie päätyy tekemään pieniä hyväntahtoisia jekkuja naapurustonsa ihmisille, mutta törmää myös outoon nuoreen mieheen, joka jää askarruttamaan häntä. Elokuvan rungoksi muodostuukin tarina ujon Amelien pyrkimyksestä lähestyä tätä miestä.

Amelie ei muuttanut elämääni vaan Amelie tuntui tutulta, koska itsekin olen pienestä pitäen matkannut välillä arkimaailmasta haaveiden maailmaan. Se, mitä ympärillä tapahtui, oli minulle pitkään jopa varsin yhdentekevää. Elämäni varrella olen löytänyt elämänmyönteisiä ihmisiä, joiden myötä olen oppinut näkemään ympäröivän maailman rikkauden. Heiltä omaksutun asenteen myötä olen oppinut näkemään arkielämässäni pieniä iloja, joiden keskellä olen sokeana elänyt kaiken aikaa. Sympatiani erilaisia ihmisiä kohtaan on aina ollut suurempi kuin kykyni tavanomaiseen ja pintapuolisempaan kontaktiin. Kuitenkin ihmisyyden rikkaus asuu kaikissa ihmisissä ja joskus itse asetetut rajoitteet ovat syynä kyvyttömyyteen elää elämäänsä avoimesti ja pelkoa vailla; unelmiaan toteuttaen. Mukavuudenhaluun vajoaminen estää näkemästä maailman paikkana, jossa toisilta voisi oppia ja kokemuksista avartua. Amelie-elokuvassa on mielestäni loistavasti esitetty ihmiset ihmisinä, Hollywood-kermasta poikkeavina ja aitoina.

Amelie on elokuvassa ihmeidentekijä; valon moneen elämään sytyttävä elokuvan sankari. Amelie taluttaa niin sokeaa kuin isäänsäkin – kahta eri tavalla näkökyvyltään rajoittunutta – näkemään enemmän maailmaa. Mullistava kokemus voi olla suuri – mahdollisesti koko elämän mullistava – matka tai pieni, vain kadun ylityksen kestävä, hetki. Molempien kokemuksien muisto voi kuitenkin olla yhtä pysyvä ja selailtavissa mielen kuvakirjasta yhä uudelleen ja uudelleen. Pieni teko on joskus merkityksellisempi kuin suuri. Elämme kaikki eri maailmassa. Meidän jokaisen on elettävä yksin, mutta ei yksinäisenä. Maratoonari voi juosta yli 42 kilometriä nopeudella, jolla toinen ei jaksa juosta viittäsataa metriäkään. Pikajuoksijat pyrkivät suoriutumaan urakastaan alle kymmenen sekunnin kun taas ultrajuoksijat saattavat juosta yhtäjaksoisesti vuorokauden ajan. Ihmiset ovat keskenään käsittämättömän erilaisia ja kohtaaminen eri maailmojen välillä tapahtuu arjessa – todellisuuden ja oman kokemuksellisen maailman rajapinnalla. Amelie-elokuvassa persoonallisten henkilöhahmojen välille muodostuu ystävyyssuhteita, jotka eivät perustu samankaltaisuuteen vaan kykyyn kunnioittaa toisen erilaisuutta ja nähdä sen potentiaali avartaa molempien osapuolien maailmankuvaa.

Jokainen meistä voi loistaa omaa elämäntehtäväänsä toteuttaen. Elämän näkeminen elokuvan sankarittaren silmin voi alkaa vaikkapa vain niin pienestä kuin aamuteestä, kun ennen tapasi juoda kahvia. Kohta voit huomata, että pidät maisemasta, jota olet katsonut ikkunasta useamman vuoden ajan. Myös tiukka rutiini voi tuoda iloa silloin, kun siihen paneutuu siveltimenveto kerrallaan. Rutiini on kuitenkin usein myös se vaaranpaikka, johon ajautumalla voi juuttua olosuhteisiinsa kykenemättä muuttamaan sitä, minkä haluaisi muuttuvan. Joillakin terveys tai taloudellinen tilanne asettavat rajoja unelmien toteuttamiselle. Voisiko kuitenkin mahdollisuudesta johonkin pieneen tulla elämälle se kantava voima? Tai voisiko joutuminen sairaalaan oikeastaan olla ensimmäinen kerta, kun antaa itselleen luvan olla sellainen kuin on? Passikuvatasolla me kaikki epäonnistumme aina jotenkin. Yksistään jo sen vuoksi, että passikuvassa ei sovi hymyillä.

Tänä keväänä tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun itse mullistin elämäni. Eräänä keväisenä aamuna kävelin työpaikalleni, joka minulla oli ollut jo päivälleen viisi vuotta, kuunnellen matkalla Amelien tunnusmusiikkia. Joinain päivinä kuuntelen kävellessäni vain lintujen laulua. Jokaisena päivänä ”oikaisen” metsän kautta – joskin matka sitä kautta on pidempi – vain nähdäkseni metsän vihreyden. Syksyllä metsän laitaa kulkiessani seurasin punaisen kärpässienen päivittäistä kasvua. Eräänä päivänä se oli potkittu kumoon. Kaikki ihmiset eivät näe maailmaa Amelien silmin. Se on valitettavaa, koska sen kaikille soisin.

Soisin kaikille myös kyvyn nähdä, että vaikka elämässä suuret linjat olisivat keskinkertaisia tai jopa kokonaan kateissa, arjen pienet ilot säilyvät ympärillämme aina. Vaikka joskus potkitaan kumoon se, mikä päivä päivältä muuttui enemmän siksi, miksi sen kuului tulla, ei koskaan pidä unohtaa, että uuden kasvun aika tulee ennemmin tai myöhemmin. En sano tätä ihmisenä, joka aina sai kaiken, mutta myönnän olleeni onnekas. Jonain päivänä ihmiset, jotka nostattivat minua, ovat poissa, mutta toivon silti jaksavani muistaa, että jokaisessa kohtaamisessa on mahdollisuus löytää ainakin pisara siitä, mitä elämäni tärkeimmät ihmiset kerran tarjosivat. Puutarhatonttu toteuttaa tehtäväänsä paremmin puutarhassa kuin piilossa vajassa. Me ihmiset voimme toteuttaa tehtäväämme elämällä elämäämme. Jotkut haaveksivat. Toiset eivät osaa tai siihen enää kykene. Kumpienkin on välillä hyvä katsoa ympärilleen ja pyrkiä näkemään, josko jostain löytyisi se, mistä haaveili – tai se, mistä ei tiennyt haaveilleensa. Joskus se, mitä löytää, on jotain, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan.

Nimim. Just a girl

Lue lisää:
Amelie, Sademies ja Nuori Kapinallinen inspiroivat elokuvakirjoituskilpailussa

Amelie − elokuva, joka mullisti mieleni

 

Amelie_posterKysyitte, olenko joskus nähnyt riemastuttavan elokuvan. Kyllä – ja olen nähnyt sen useasti. Vaikka olen nähnyt kyseisen elokuvan useasti, palaan siihen aina uudelleen. Päähenkilö vaikuttaa minusta kovin tutulta ja elokuvan henkilöhahmot inhimillisiltä ja sympaattisilta. Elokuvan nimi on Amelie ja sen mainostetaan saavan katsojansa kulkemaan viikon hymyssä suin.

Amelie on lapsena yksin eristyksissä kasvaneen naisen tarina. Amelie pakeni lapsena haavemaailmaansa ja suorastaan eli niissä. Vielä vanhempanakin hänelle on ominaista nähdä maailma haaveksien, mutta myös taipumus eristää itsensä maailmasta tuon kyvyn vuoksi. Amelie päättää eräänä päivänä sattuvan tapauksen johdosta ryhtyä hyväntekijäksi. Hyväntekijän roolissaan Amelie päätyy tekemään pieniä hyväntahtoisia jekkuja naapurustonsa ihmisille, mutta törmää myös outoon nuoreen mieheen, joka jää askarruttamaan häntä. Elokuvan rungoksi muodostuukin tarina ujon Amelien pyrkimyksestä lähestyä tätä miestä.

Amelie ei muuttanut elämääni vaan Amelie tuntui tutulta, koska itsekin olen pienestä pitäen matkannut välillä arkimaailmasta haaveiden maailmaan. Se, mitä ympärillä tapahtui, oli minulle pitkään jopa varsin yhdentekevää. Elämäni varrella olen löytänyt elämänmyönteisiä ihmisiä, joiden myötä olen oppinut näkemään ympäröivän maailman rikkauden. Heiltä omaksutun asenteen myötä olen oppinut näkemään arkielämässäni pieniä iloja, joiden keskellä olen sokeana elänyt kaiken aikaa. Sympatiani erilaisia ihmisiä kohtaan on aina ollut suurempi kuin kykyni tavanomaiseen ja pintapuolisempaan kontaktiin. Kuitenkin ihmisyyden rikkaus asuu kaikissa ihmisissä ja joskus itse asetetut rajoitteet ovat syynä kyvyttömyyteen elää elämäänsä avoimesti ja pelkoa vailla; unelmiaan toteuttaen. Mukavuudenhaluun vajoaminen estää näkemästä maailman paikkana, jossa toisilta voisi oppia ja kokemuksista avartua. Amelie-elokuvassa on mielestäni loistavasti esitetty ihmiset ihmisinä, Hollywood-kermasta poikkeavina ja aitoina.

Amelie on elokuvassa ihmeidentekijä; valon moneen elämään sytyttävä elokuvan sankari. Amelie taluttaa niin sokeaa kuin isäänsäkin – kahta eri tavalla näkökyvyltään rajoittunutta – näkemään enemmän maailmaa. Mullistava kokemus voi olla suuri – mahdollisesti koko elämän mullistava – matka tai pieni, vain kadun ylityksen kestävä, hetki. Molempien kokemuksien muisto voi kuitenkin olla yhtä pysyvä ja selailtavissa mielen kuvakirjasta yhä uudelleen ja uudelleen. Pieni teko on joskus merkityksellisempi kuin suuri. Elämme kaikki eri maailmassa. Meidän jokaisen on elettävä yksin, mutta ei yksinäisenä. Maratoonari voi juosta yli 42 kilometriä nopeudella, jolla toinen ei jaksa juosta viittäsataa metriäkään. Pikajuoksijat pyrkivät suoriutumaan urakastaan alle kymmenen sekunnin kun taas ultrajuoksijat saattavat juosta yhtäjaksoisesti vuorokauden ajan. Ihmiset ovat keskenään käsittämättömän erilaisia ja kohtaaminen eri maailmojen välillä tapahtuu arjessa – todellisuuden ja oman kokemuksellisen maailman rajapinnalla. Amelie-elokuvassa persoonallisten henkilöhahmojen välille muodostuu ystävyyssuhteita, jotka eivät perustu samankaltaisuuteen vaan kykyyn kunnioittaa toisen erilaisuutta ja nähdä sen potentiaali avartaa molempien osapuolien maailmankuvaa.

Jokainen meistä voi loistaa omaa elämäntehtäväänsä toteuttaen. Elämän näkeminen elokuvan sankarittaren silmin voi alkaa vaikkapa vain niin pienestä kuin aamuteestä,

kun ennen tapasi juoda kahvia. Kohta voit huomata, että pidät maisemasta, jota olet katsonut ikkunasta useamman vuoden ajan. Myös tiukka rutiini voi tuoda iloa silloin, kun siihen paneutuu siveltimenveto kerrallaan. Rutiini on kuitenkin usein myös se vaaranpaikka, johon ajautumalla voi juuttua olosuhteisiinsa kykenemättä muuttamaan sitä, minkä haluaisi muuttuvan. Joillakin terveys tai taloudellinen tilanne asettavat rajoja unelmien toteuttamiselle. Voisiko kuitenkin mahdollisuudesta johonkin pieneen tulla elämälle se kantava voima? Tai voisiko joutuminen sairaalaan oikeastaan olla ensimmäinen kerta, kun antaa itselleen luvan olla sellainen kuin on? Passikuvatasolla me kaikki epäonnistumme aina jotenkin. Yksistään jo sen vuoksi, että passikuvassa ei sovi hymyillä.

Tänä keväänä tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun itse mullistin elämäni. Eräänä keväisenä aamuna kävelin työpaikalleni, joka minulla oli ollut jo päivälleen viisi vuotta, kuunnellen matkalla Amelien tunnusmusiikkia. Joinain päivinä kuuntelen kävellessäni vain lintujen laulua. Jokaisena päivänä ”oikaisen” metsän kautta – joskin matka sitä kautta on pidempi – vain nähdäkseni metsän vihreyden. Syksyllä metsän laitaa kulkiessani seurasin punaisen kärpässienen päivittäistä kasvua. Eräänä päivänä se oli potkittu kumoon. Kaikki ihmiset eivät näe maailmaa Amelien silmin. Se on valitettavaa, koska sen kaikille soisin.

Soisin kaikille myös kyvyn nähdä, että vaikka elämässä suuret linjat olisivat keskinkertaisia tai jopa kokonaan kateissa, arjen pienet ilot säilyvät ympärillämme aina. Vaikka joskus potkitaan kumoon se, mikä päivä päivältä muuttui enemmän siksi, miksi sen kuului tulla, ei koskaan pidä unohtaa, että uuden kasvun aika tulee ennemmin tai myöhemmin. En sano tätä ihmisenä, joka aina sai kaiken, mutta myönnän olleeni onnekas. Jonain päivänä ihmiset, jotka nostattivat minua, ovat poissa, mutta toivon silti jaksavani muistaa, että jokaisessa kohtaamisessa on mahdollisuus löytää ainakin pisara siitä, mitä elämäni tärkeimmät ihmiset kerran tarjosivat. Puutarhatonttu toteuttaa tehtäväänsä paremmin puutarhassa kuin piilossa vajassa. Me ihmiset voimme toteuttaa tehtäväämme elämällä elämäämme. Jotkut haaveksivat. Toiset eivät osaa tai siihen enää kykene. Kumpienkin on välillä hyvä katsoa ympärilleen ja pyrkiä näkemään, josko jostain löytyisi se, mistä haaveili – tai se, mistä ei tiennyt haaveilleensa. Joskus se, mitä löytää, on jotain, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan.

Nimim. Just a girl

 

Amelie, Sademies ja Nuori Kapinallinen inspiroivat elokuvakirjoituskilpailussa

Amelie_posterKertomus Amelie-elokuvasta voitti Mielenterveyden keskusliiton Elokuva, joka mullisti mieleni -kirjoituskilpailun. Kirjailija Tuomas Kyrö valitsi voittajatekstin, jonka on kirjoittanut nimimerkki Just a girl.

Kirjoituskilpailu käynnistyi tämän vuoden helmikuussa ja päättyi toukokuussa. Kolmen parhaan joukkoon ylsivät myös kirjoitus Nuori Kapinallinen -elokuvasta, jonka tekijä on nimimerkki 52-vuotias Erilainen Nuori Kapinallinen sekä nimimerkin Nonus kirjoittama kertomus Sademies-elokuvasta. Tuomas Kyrö kiitti kirjoittajia:

– Tekstit luettuani täytyy katsoa kaikki nuo elokuvat uudelleen. Herättivät kiinnostuksen ja ajatuksia.

Kilpailuun lähetettiin yhteensä 20 kirjoitusta. Loppukilpailuun päässeet kirjoitukset valitsi esiraati, johon kuuluivat Tapio Riihimäki Filmihullu-lehdestä, MTKL:n hallituksen jäsen ja kulttuurityöryhmän puheenjohtaja Esa Nordling sekä MTKL:n työ- ja koulutusvalmentaja Wille Härkönen.

Loppukilpailuun päätyneissä kolmessa kirjoituksessa kirjoittajan valitsema elokuva ja sen juoni limittyivät saumattomasti kirjoittajan omaan elämään. Tuloksena oli kolme erilaista tarinakudosta, joissa tiivistyivät kirjoittajan oman elämän käänteet elokuvan juoneen − joskus traagisesti ja joskus lempeästi, eikä hurttia huumoriakaan puuttunut.

Kirjoitusten pääosassa elämä

Kilpailuun osallistuneiden kirjoitusten tarinat poikkesivat toisistaan paljon, eikä samasta elokuvasta ollut kahta kirjoitusta. Jotkut lähestyivät aihetta runouden, toiset taas kertoivat juonen ja kuinka se liittyi omaan elämään.

Elokuvat olivat koskettaneet kirjoittajia hyvin syvästi ja tekstien sävy oli vilpitön. Kirjoittajat kävivät rohkeasti käsiksi elämänsä eri vaiheisiin aivan kuin he olisivat valaisseet kohtauksia elämästään ja heidän elämäntarinansa ja elokuvan juoni olisivat olleet yhtä suurta käsikirjoitusta.

Monet kirjoitukset sivusivat sairastamista, psyykkisiä vaikeuksia ja elämänkriisejä, mutta pääasia useimmissa teksteissä oli elämä – isosti ja värikkäästi kuvattuna. Suhtautuminen elettyyn elämään näyttäytyi kokonaisvaltaisesti.

 

Tuomas Kyrön perustelut elokuvakirjoituskilpailun kärkikolmikolle:

 

1.Nimimerkki Just a girl: Amelie

Kirjallisesti taitava, herkästi analyyttinen ja vahvasti henkilökohtainen kirjoitus. Teksti yhdistää itsen ja elokuvan analyysin pelosta ja kasvusta, mutta laajenee nöyräksi kiitokseksi ja ohjeeksi ei sen vähempää kuin kaikille ihmisille. Tarvitsemme aina toisiamme – ja puutarhatonttuja.

2. Nimimerkki 52-vuotias erilainen Nuori Kapinallinen: Nuori kapinallinen

Vahvasti purskahteleva teksti, jossa on samaa vimmaa kuin itse elokuvassa, mutta paljon iän tuomaa viisautta ja rauhallisuutta. Teksti niin kuin elokuva kertovat ikuisesta vastarinnasta, jota tarvitsemme ja josta voi myös tulla elämisen este. Jos kirjoittaja tunnisti elokuvasta itsensä, minä tunnistin kirjoituksesta itseni.

3. Nimimerkki Nonus: Sademies

Hyvä tarina löytää lukijan, kuulijan tai näkijän kanssa osumapinnan. Löydämme sanoja, ymmärrystä ja raameja asioille. Kirjoituksessa elokuvan Sademiehellä on vastineensa tässä todellisuudessa. Minulle tämä teksti kertoi erilaisuuden erinomaisuudesta ja toisen arvostamisesta − tiiviisti, riittävästi.

 

Voittaja palkittiin pe 26.8.2016 Mielenterveyden keskusliiton kulttuuri- ja yleisurheilupäivillä Imatralla.  Lue voittajateksti täältä.

 

 

 

Mikkelin Virike teki Vuoden Pompun

Mielenterveyden keskusliitto on valinnut vuoden mielenterveysyhdistykseksi mikkeliläisen Virike ry:n. Virike sai Vuoden Pomppu -nimeä kantavan palkinnon omin voimin toteutetusta Mielestään kärsineet -videosta, joka kuvaa uudella, humoristisella otteella mielenterveyskuntoutujien suhdetta hoitojärjestelmään.

Vuoden Pomppu julkistettiin nyt toista kertaa. Palkinnon perusteena on se, että mielenterveysyhdistys on tehnyt jotain uutta, merkittävää tai poikkeuksellista.

”Virike ry teki jotain, joka pomppaa esiin hyvällä tavalla. Video on erinomainen esimerkki siitä, kuinka mielenterveysyhdistys voi rikkoa perinteisiä kaavoja ja tuoda mielenterveystoimintaa esille uusilla, positiivisilla tavoilla”, perustelee palkinnon myöntäneen järjestö- ja ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja Markus Lustig.

”Ensin tarvittiin idea, sitten resurssit sen toteuttamiseen ja tärkeimpänä ihmiset, jotka uskaltautuvat kertomaan tarinoitaan ja esittämään niitä elokuvassa. Tarinat on koostettu sekoittamalla eri ihmisten kokemuksia”, kertoo Virikkeen toiminnanjohtaja Minna Juuti.

”Meillä on vahvaa kokemusasiantuntijatoimintaa, joten kuntoutujien tarinoiden kertominen tuntuu luontevalta tavalta vaikuttaa arvoihin ja asenteisiin. Tavoitteemme on rakentaa tasa-arvoisempaa tulevaisuutta mielestään kärsineille”, Juuti sanoo.

Virikkeessä on 350 jäsentä. Yhdistys aktivoi Mikkelin ja lähikuntien mielenterveys- ja päihdekuntoutujia sekä muita mielenterveys- ja päihdetyöstä kiinnostuneita, vaikuttaa palvelujen kehittämiseen ja täydentää julkisen sektorin palveluja tarjoamalla vertaistukea ja yhteisöllistä toimintaa.

Lyhytelokuva on herättänyt kiinnostusta Mielenterveyden keskusliiton jäsenkentällä ympäri Suomea, myös Mikkelissä. Se esitetään ainakin kahdessa paikallisessa tapahtumassa vielä tänä syksynä.

”Palkinnon saaminen vahvistaa ajatusta, että tämäntyyppinen yhdessä tekeminen jatkuu. Seuraava isompi yhteinen projekti liittyy varmaankin musiikin maailmaan”, Minna Juuti vihjaa.

Viime vuonna Vuoden Pompun sai Siikalatvan Suopursut ry, joka nousi haudan partaalta vireästi toimivaksi yhdistykseksi reilussa vuodessa. Jäsenmäärä nousi samassa ajassa yhdeksästä 88:aan.

”Tänä vuonna valinta oli äärimmäisen vaikea. Ehdolla oli monta pitkän ja menestyksekkään toimintahistorian omaavaa yhdistystä, mutta Virikkeen videotempaus oli persoonallisin”, Lustig toteaa.

Tutustu palkittuun yhdistykseen

Virikkeen Mielestään kärsineet –video
Virikkeen verkkosivut
Virike Facebookissa

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Minna Juuti, Virike ry, puh. 050 364 3907
Puheenjohtaja Markus Lustig, järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 046 6006 595

Mielenterveysyhdistysten suurtapahtuma Mielen Vuoksi Imatralla 26.-28.8.2016

Mielen Vuoksi kuva 2016

Mielenterveyden keskusliiton Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät kokoaa Imatralle ensi viikonloppuna 350 osallistujaa perinteikkäisiin yleisurheilukisoihin, tanssikilpailuun sekä kulttuuri- ja luontotyöpajoihin. Perjantaina palkitaan myös vuoden mielenterveysyhdistys. Tapahtumapaikkoina toimivat Imatran kylpylä ja Karhumäen kenttä. Kisojen järjestelyistä vastaa Imatran Urheilijat.

Vuosittaiset kulttuuri- ja yleisurheilupäivät ovat Mielenterveyden keskusliiton suurin valtakunnallinen jäsentapahtuma, jossa yhdistyvät mielen hyvinvoinnin tärkeät tukielementit liikunta, kulttuuri ja yhdessä tekeminen.

– Tänä vuonna teemana on Mielen Vuoksi, Imatralla kun ollaan, kertoo järjestelyistä vastaava liikuntasihteeri Kati Rantonen Mielenterveyden keskusliitosta.

– Valtakunnalliset kisat motivoivat harrastamaan liikuntaa ympäri vuoden ja yleisurheilutaitoja on hiottu kuntoon paikallisten mielenterveysyhdistysten liikuntaryhmissä eri puolilla Suomea. Silti tärkeintä tapahtumassa on sosiaalinen kanssakäyminen, osallistuminen, itsensä voittaminen sekä liikunnan ilo, Rantonen sanoo.

PÄIVIEN OHJELMA

Avajaiset pe 26.8. klo 13 Imatran Kylpylässä. Avajaisissa luovutetaan Vuoden Pomppu -palkinto merkittävän kehitysloikan tehneelle tai muuten innovaatiokykyä osoittaneelle mielenterveysyhdistykselle. Palkinnon luovuttaa Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.

Perjantai-iltana klo 19 alkaa kylpylässä Tanssiva mieli -tanssikilpailu ja samalla julkistetaan Elokuva, joka mullisti mieleni -kirjoituskilpailun voittaja, jonka on valinnut kirjailija Tuomas Kyrö.

Yleisurheilussa kilpaillaan la 27.8. klo 10–17 Karhumäen kentällä. Kisat avaa Etelä-Karjalan Liikunnan ja Urheilun aluejohtaja Reijo Rinkinen. Lajeina ovat 3-ottelu (kuula, pituus ja 60 m), 1000 metrin kävely ja ruotsalaisviesti. Luvassa on myös hauskoja oheislajeja kuten huolenheittokeihäs ja erittäin epävirallinen ängribööds-ritsanammunta.

Etelä-Karjalan alueen mielenterveysyhdistysten aktiivit päivystävät tapahtuman aikana perjantaina 26.8. klo 9–18 Imatran Kylpylän aulassa, jossa heitä voi haastatella.

Tarkka ohjelma löytyy täältä.

Lisätietoja:

Kati Rantonen, liikuntasihteeri, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 046-920 6427, kati.rantonen@mtkl.fi

Sirkku Immonen, viestintäpäällikkö, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 040 1244 700, sirkku.immonen@mtkl.fi

45 -vuotias Mielenterveyden keskusliitto ajaa mielenterveyskuntoutujien ja heidän läheistensä oikeuksia yhteiskunnassa. Liitto tarjoaa koulutuksia, neuvontapalvelua ja sopeutumisvalmennusta kuntoutumiseen – kohti toimivaa arkea ja työelämää. Mielenterveyden keskusliittoon kuuluu 160 jäsenyhdistystä, joissa on yhteensä 17 000 henkilöjäsentä.

Mielenterveyden keskusliiton päärahoittaja on Raha-automaattiyhdistys.

Koululaisen mieli kaipaa keskittymistä ja rauhoittumista

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– Tietoisuustaitojen harjoitukset ovat olleet suurimmalle osalle nuoria aivan uusia asioita. Niiden äärelle pysähtyminen vaatii tahtoa ja päättäväisyyttä, se ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella, Salla-Maarit Volanen kertoo.

– Maailma ympärillämme on nopeatempoisempi ja virikekylläisempi kuin koskaan.  Meidän aikamme haastaa ihmisyyttämme.  Tarvitsemme kipeästi itsetuntemuksen, -ymmärryksen ja ihmisenä olemisen taitoja, Salla-Maarit Volanen, Terve Oppiva Mieli – hankkeen tutkimusjohtaja pohtii.

Terve Oppiva Mieli -hankkeessa tutkitaan, vaikuttaako tietoisuustaitojen opetus 12–15 -vuotiaiden nuorten tarkkaavaisuuteen, itsesäätelyyn, tunteiden hallintaan, mielenterveyteen ja stressinhallintaan. Tutkimus on Folkhälsanin tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston yhteishanke; mukana on 3000 lasta ja nuorta. Osallistuville luokille on opetettu yhdeksän viikon ajan tietoisuus- ja hyvinvointitaitoja.
– Hanke on tuonut esille, miten kipeästi tarkkaavaisuuden ja rauhoittumisen harjoitteita kouluissa kaivataan. Koulumaailman kiireisyys ja yleinen stressi on yllättänyt. Viime aikoina opettajat ovat julkisuudessa kirjoittaneet väsymyksestään ja oppilaiden levottomuudesta.  Sekä opettajat että oppilaat kaipaavat hiljaisuuden ja mielen rauhoittamisen hetkiä vastapainoksi tarkkaavaisuutta ja mieltä kuormittavaan kouluympäristöön.

Tietoisuustaidoissa on kyse tarkkaavaisuusharjoituksista, jotka helpottavat saamaan aidon yhteyden omaan itseemme ja muihin ihmisiin. Tarkkaavaisuuden harjoittaminen herkistää huomaamaan itsessämme ilmeneviä asioita ja tunteita.

Kun opimme olemaan läsnä omien tunteiden ja reaktioiden kanssa, stressinhallinta paranee. Myös vaikeiden tunteiden kanssa opitaan olemaan paremmin.

Rohkaiseva alustava tulos on, että lähes puolet nuorista kertoi jatkaneensa itsenäistä harjoittamista koulussa tapahtuneen opetuksen jälkeen.

Keskimäärin kolme neljästä nuoresta koki saavansa harjoittelusta hyötyä muun muassa kavereiden ja perheen kanssa pärjäämiseen, nukkumiseen, keskittymiseen luokassa ja harrastuksissa, stressinhallintaan sekä vaikeiden tunteiden käsittelyyn.

Salla-Maarit Volasen ajatuksissa elää voimakas unelma:
– Tulevaisuuden koulussa tunne- ja tietoisuustaitojen ja myötätunnon opetus on luonteva osa koulupäivää – yli ainerajojen. Mielen hoitaminen on fyysisen kunnon hoitamisen ohella oleellisen tärkeä taito, jota meidän kaikkien tulee harjoittaa, vaalia ja hoitaa.

Teksti: Henna Tarjanne-Lekola
Kuva: Ilmo Keskimäki

Tunne & Mieli 4/2016

Tilaa lehti >>

Kolumni: 10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein

TEEMU2862.jpg mauri heleniusTM_profiili_varjostusKasper Strömman kertoi blogissaan asioista, jotka teemme tavallisesti täysin oikein. Kuten esimerkiksi banaanin kuoriminen: ihan sama, mistä päästä sen aloittaa, pääasia että saa kuoren poistettua.

Koska moni vanhempi epäilee kykyjään ja resurssejaan huolenpitäjänä ja kasvattajana, ajattelin esitellä tässä samassa hengessä kymmenen asiaa, jotka useimmat vanhemmat tekevät pääasiassa oikein.

1.    Suutut, kun suututtaa.
Olet ihminen. Sinulla on tunteita ja lapsesi näkee sinut niin iloisena ja tyytyväisenä kuin vihaisena ja surullisenakin. Kaikki ihmiset kokevat kaikkia tunteita, siksi lapsen on tärkeää nähdä ja kokea niitä turvallisimmassa mahdollisessa ihmissuhteessa: sinun kanssasi.

2.    Pikapuuro.
Kukaan ei moiti sinua, vaikka et hauduttaisi spelttiä.

3.    Teet mitä lupaat.
No et ehkä ihan heti, mutta palaat siihen myöhemmin. Ja se on hyvin tärkeää. Se kertoo lapsellesi, että kannattelet häntä mielessäsi ja että hänen toiveensa ovat merkityksellisiä.

4.    Pillimehut.
Hui kamala, sokeroitua mehua! Jos takapenkki hiljenee, kaikki on ok.

5.    Vietät kahdenkeskistä aikaa lapsesi kanssa.
Sitä voisi aina olla enemmänkin, mutta lyhyetkin hetket lasketaan. Uno-korttipeli iskän kanssa voi jäädä mieleen ikuisiksi ajoiksi, siinä missä päivä huvipuistossa tallentuu pitkäkestoiseen muistiin vain äänten ja valojen sekamelskana.

6.    Rauhoitat viikonloppuaamut.
Pikku Kakkonen ja pyjamassa hengailu perheen kesken on parasta.

7.    Olet hevonen.
1-2 lasta selkään ja hoppotihoi ympäri olohuonetta selkä- ja polvikivusta välittämättä. Sillä lailla.

8.    Pidät aikuisten asiat aikuisten asioina.
Kerrot lapsille, että vanhemmat eivät ole heille vihaisia. Nyt ollaan eri mieltä asioista ja aikuiset selvittävät tämän keskenään, eikä tarvitse huolia.

9.    Masun päristely.
Kaikenlainen päristely toimii aina ja teet sen ihan oikein.

10.    Halaat ja pussaat.
Tässäkään et voi mokata. Jos hyvin menee, lapsesi antaa sinun halata ja pussata vielä aikuisenakin.

 

Teemu Ollikainen
Kirjoittaja on erikoispsykologi ja psykoterapeutti, joka työskentelee TJM1604_Tilauskansi_403x534Psykologiliitossa.

Kolumni on julkaistu Tunne & Mieli -lehdessä 4/2016, joka on mielen hyvinvoinnista kertova aikakauslehti. Julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto. Tilaa lehti

Kuva: Mauri Helenius

 

Lue myös:

Myötätunto tulee näkyväksi tekojen kautta

Kiusaamalla kasvatettu – Teron tarina

Peetu Ståhlberg – Omana itsenään rakastettu

Hyvän mielen vinkki: Kokeile kaverijoogaa

 

Uusi Tunne & Mieli -lehti on myynnissä – teemana Lasten ja nuorten hyvinvointi

8.8.2016

TJM1604_Tilauskansi_403x534

Tunne & Mieli -lehden tuore numero on nyt myynnissä hyvin varustetuissa Lehtipisteissä sekä sähköisenä Lehtiluukku.fi -palvelussa.

Lehden teema on lasten ja nuorten hyvinvointi. Lehden aiheita ovat mm.:

  • Koululaisen mieli kaipaa keskittymistä
  • Nuoret putoavat avunsaantikanavien väliin
  • Perhehoito pehmentää lapsen kriisiä
  • Kuinka kertoa eropäätöksestä lapsille?
  • 10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein
  • Laulaja Jonna Christensen: Ajattelin olevani vääränlainen lapsi
  • Kirjailija Tara Lange: Luovuin vanhemmuuden suorittamisesta

Lisäksi lehdessä on useita selviytymistarinoita, kolumneja, uusinta tutkimustietoa mielenterveydestä sekä ristikko, krypto, sudoku ja sanatehtävä.

Tunne & Mieli -lehteä julkaisee Mielenterveyden keskusliitto, ja lehden myynnistä saatava tuotto käytetään sataprosenttisesti liiton toimintaan.

Lue lisää: www.tunnejamieli.fi