Koulukiusaamista voidaan torjua opettelemalla vahvuustaitoja

Kiusaajan tai kiusatun rooleihin joutuu kolmannes suomalaisista koululaisista. Vaikka kiusaamiseen koetetaan puuttua eri keinoin, usein sitä ei saada loppumaan. Miten jokaisen koululaisen opintie saataisiin turvattua?

Tarja Salokoski teki tutkimustyön ratkaisukeskeisen psykoterapian päättötyönä. Tutkimuksessa 158 kiusattua kertoi oman tarinansa.

Tarja Salokoski teki tutkimustyön ratkaisukeskeisen psykoterapian päättötyönä. Tutkimuksessa 158 kiusattua kertoi oman tarinansa.

Psykologian tohtori, psykoterapeutti Tarja Salokoski teki tutkimuksen koulukiusattujen omakohtaisista tarinoista. Aihe kiinnosti Salokoskea, sillä psykologin työssään kouluissa ja yksityisenä terapeuttina hän kohtasi jatkuvasti koulukiusattuja, jotka tarvitsivat apua.

Yhdessä koulukiusatun tarinassa pohdittiin, millainen olisi kiusaamista ehkäisevä rokote. Tällaisena voisi toimia lapsen vahvuudet erilaisissa taidoissa, jotka auttavat ehkäisemään kiusatuksi joutumiselta sekä siitä selviytymisessä. Kiusattujen tarinoista nousi esille viisi vahvuuden osa-aluetta, joita tutkittavat pitivät merkityksellisinä siinä, etteivät olisi joutuneet kiusatuksi tai jotta olisivat selvinneet siitä paremmin.

Vahvuustaitona itseluottamus

Yksi tutkimuksesta löytyneistä vahvuustaidoista oli itseluottamustaidot, joissa keskeistä ovat omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden löytyminen. Tämän lisäksi itseluottamustaitoihin sisältyy negatiivisen puheen kukistaminen.

– Koulukiusattuna negatiivista puhetta kuulee hyvin paljon ympäristöstään ja se on omiaan myrkyttämään itseluottamusta. Negatiivinen puhe myös jatkuu helposti sisäisenä puheena omassa päässä, vaikka kiusaajat eivät enää  olisikaan elämässä mukana. Siitä eroon pääseminen teettää työtä varsinkin, jos se on hyvin automatisoitunutta, Salokoski toteaa.

Positiivisten tunteiden vahvistaminen ja omien voimavarojen tunnistaminen ja hyödyntäminen ovat taitoja, jotka kannattelevat lasta vastoinkäymistenkin keskellä. Aikuisten ohjaamana lapsen itseluottamustaitoja voidaan vahvistaa auttamalla lasta näkemään itsessään vahvuuksia ja suuntaamaan toimintaansa sellaisten aktiviteettien pariin, joissa hän saa myönteistä palautetta ja onnistumisen kokemuksia. Se voi olla eläimet, harrastukset tai mikä tahansa asia, jossa lapsi kokee olevansa vahva ja saavansa mielihyvää.

Pettymyksistä yli

Vahvuustaitoihin lukeutuvat myös selviytymistaidot, joiden avulla pettymyksiä ja epäonnistumisia siedetään paremmin ja niistä päästään yli.

– Heikot pettymyksensietotaidot saattavat näkyä voimakkaana reagoimisena, joka helposti aiheuttaa hämmennyksen ikätovereissa. Siihen on toisten lasten helppo tarttua ja ruveta härnäämään, koska siitä tulee helposti viihdettä. Toisaalta turhautuminen tai pettymys voi kääntyä sisäänpäin, ja jo pienet vastoinkäymiset saattavat musertaa lapsen, Salokoski sanoo.

Lapsi tarvitsee aikuisen apua, jotta hänelle rakentuu käyttökelpoisia keinoja hallita tunteitaan sekä selviytyä eteenpäin. On myös tärkeää, etteivät vastoinkäymiset kasva ylivoimaisiksi, vaan säilyttävät mittasuhteensa.

Toivon ylläpitäminen on ensiarvoista silloin, kun lapsella on vaikeaa. Lapselle luontaisia keinoja löytää toivoa sekä vaihtaa näkökulmia ovat mielikuvitus, fantasiat sekä leikki. Tätä näkökulman vaihtamisen taitoa tulisi hyödyntää sekä vahvistaa myös hänen selviytymisessään kiusaamisesta.

Lisäksi vahvuustaitoja ovat ystävyys- ja suojelutaidot. Taidot olla vuorovaikutuksessa ikätovereiden kanssa ovat merkittäviä siinä, kuinka lapsi kykenee luomaan ystävyyssuhteita sekä tulemaan toimeen muiden kanssa. Lapsen tulisi oppia laittamaan rajoja siihen, miten häntä kohdellaan tai kuinka hänen tulisi suojata itseään niin kouluympäristössä kuin sosiaalisessa mediassa. On tärkeää oppia muun muassa turvataitoja, vahvuutta lähteä tilanteista pois tai luottamaan aikuisen apuun. Suojelutaitojen opettamisessa aikuiset ovat avainasemassa. He voivat neuvoa ja tarjota mahdollisuuksia tulla kohdatuksi.

Koulujen toiminta

Salokosken tutkimuksessa ilmeni, että koulukiusatuilla on useita toiveita siitä, kuinka koulut voisivat toimia kiusaamistapauksissa.

– Hyvin merkittävänä pidettiin sitä, että aikuiset näkivät ja ottivat todesta. Tietysti kiusaamisen loppuminen olisi helpotus ja hyvä asia, mutta aika harvoissa tarinoissa näin oli käynyt. Tapa, jolla prosessi hoidettiin, oli jopa merkityksellisempää kuin lopputulos.

Kiusatut antoivat kritiikkiä siitä, että vastuu kertomisesta jäi usein kiusatulle itselleen. Kiusatun kokiessa itsetuntonsa pohjaan tallatuksi hänen tuli vielä todistella ja vakuuttaa, että häntä kiusataan.

Kouluyhteisön ja opettajan pitäisikin ottaa enemmän vastuuta kiusaajien toiminnasta. Nöyryyttävänä koettiin myös se, että kertoessaan kiusatuksi tulemisesta kiusatulle ehdotettiin käyntiä koulupsykologille.

– Koulupsykologin tai -kuraattorin avun tarjoaminen on tavallaan äärimmäisen ymmärrettävää, mutta monet kiusatuista kokivat ajoituksen vääränä. Avun tarjoaminen tulkittiin usein niin, että vika löytyy kiusatusta, Salokoski sanoo.

Oleellista on, että kiusattu tulisi ymmärretyksi ja kuulluksi. Psykologikäynnit sinänsä koettiin hyödylliseksi, kunhan niiden tarjoamisessa oltiin sensitiivisiä.

Anteeksipyynnöissä usein kiirehditään

Toisinaan opettajat saattoivat ratkaista kiusaamistilanteita siten, että kiusaajia pyydettiin jättämään kiusattu rauhaan. Tämä koettiin usein kiusaamistakin vaikeampana asiana.

– Kiusattuna tulet ainakin jollakin tavalla nähdyksi. Jos koko yhteisö jättää sinut rauhaan, jäät täysin näkymättömäksi. Tämä on psyykkisesti erittäin raskasta, eikä tilannetta helpota, jos se on aikuisten hyväksymä tapa kohdella kiusattua.

Rutiininomaiset sovittelut ja anteeksipyynnöt olivat kiusattujen kokemuksen myös mukaan nöyryyttäviä. Ne tarjosivat kiusaajille helpon ulospääsyn tilanteesta.

– Ratkaisukeskeisestä näkökulmasta ajatellen anteeksipyytämisellä ei ole merkitystä, jos siihen ei kuulu vastuun ottamista siitä, mitä pyydetään anteeksi. Koulumaailmassa aikuiset usein kiirehtivät sovittelua, jolloin siitä voi tulla ulkokohtaista. Tällöin se ei toimi siinä merkityksessä, mikä sille on annettu, Salokoski huomauttaa.

Ratkaisukeskeinen ajattelu- ja työtapa on maanläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia inhimillisen elämän haasteita ja pulmatilanteita. Menetelmässä halutaan innostaa kehittämään haastaviin tilanteisiin luovia ratkaisuja korostamalla toiveikkuutta, voimavaroja, edistystä ja yhteistyötä.

Anteeksipyynnön tulisikin sisältää enemmän sovitusta ja hyvitystä. Kiusatun tulisi aikuisten ohjaamana tulla kuulluksi siinä, miten hänen mielestään tilanne voitaisiin selvittää ja mikä auttaisi.  Salokosken kokemuksen mukaan kiusattujen toiveet tilanteen ratkaisemiseksi ovat usein hyvin realistisia ja rakentavia.

– Koulukiusaamisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen eivät ole nykypäivänä riittäviä keinoja suojautua kiusaamiselta sosiaalisen median rikkoessa ennestään häilyviä rajoja aikuisten vastuukysymyksistä. Lisäksi tarvitaan vahvistusta taidoille, jotka ehkäisevät, mutta myös auttavat lasta selviytymään vastoinkäymisistä, Salokoski summaa.

Teksti ja kuva: Heli Leppä
Käsikädessä 2/2015